[Caravaani Timo]

Monen vuoden jälkeen
Radiomiehen muistelmat
Jake Nyman
 

[Meeme]

Autossa ajellessa kuuntelen tällä hetkellä Sinuhe egypiläistä. Huomenna Kouvolaan päin ehdin taas perehtyä tähän mielenkiintoseen kirjaan huolella. Todella nautinto ja aika sujuu kuin siivillä!

[Villerius]

 
Markku Hattulan

Kaukopartion kostoisku

20min kuunnellut ja tuntuu hyvälle valinnalle

[teme696]

Sanna Ryynänen ja Juha Suoranta: Taisteleva tutkimus. 

[Meeme]

Kouvolassa käydessäni kuuntelin edelleen Sinuhe egyptiläistä. Siinä onkin kuuntelemsita. 15. levy on menossa ja 17 levyä vielä jäljellä.
On kyllä ajomatkat menneet kuin siivillä. Ne sotajutut ja ja jotkut muutkin olleet niin pitkästyttäviä, että ajatukset ovat harhailleet. Mutta ei siinä oo menny pitkääkään  aikaan, kun on taas tarinan kerronta ollut kiinnostavaa.

[Kyybel]

Kouvolassa käydessäni kuuntelin edelleen Sinuhe egyptiläistä. Siinä onkin kuuntelemsita. 15. levy on menossa ja 17 levyä vielä jäljellä.
On kyllä ajomatkat menneet kuin siivillä. Ne sotajutut ja ja jotkut muutkin olleet niin pitkästyttäviä, että ajatukset ovat harhailleet. Mutta ei siinä oo menny pitkääkään  aikaan, kun on taas tarinan kerronta ollut kiinnostavaa.

Anteeksi vantaalaisuuteni mutta ymmärsinkö oikein, että kuuntelet Sinuhea siis cd-levyiltä? Jos niin tuo on kyllä kovaa omistautumista👍🏼
Itse kuuntelin sen muistaakseni Areenasta joku aika sitten, kun en jaksanut uudelleen lukea...

[Granado]

Kouvolassa käydessäni kuuntelin edelleen Sinuhe egyptiläistä. Siinä onkin kuuntelemsita. 15. levy on menossa ja 17 levyä vielä jäljellä.
On kyllä ajomatkat menneet kuin siivillä. Ne sotajutut ja ja jotkut muutkin olleet niin pitkästyttäviä, että ajatukset ovat harhailleet. Mutta ei siinä oo menny pitkääkään  aikaan, kun on taas tarinan kerronta ollut kiinnostavaa.

Anteeksi vantaalaisuuteni mutta ymmärsinkö oikein, että kuuntelet Sinuhea siis cd-levyiltä? Jos niin tuo on kyllä kovaa omistautumista👍🏼
Itse kuuntelin sen muistaakseni Areenasta joku aika sitten, kun en jaksanut uudelleen lukea...

Sinuhe taitaa olla ainut suomalainen kirja, mistä on tehty Hollywood elokuva. Draamaelokuvan ohjasi Michael Curtiz vuonna 1954. Waltarin kirjahan ilmestyi heti sotien jälkeen vuonna 1945. Olen sen elokuvan kyllä nähnyt, ja se oli mielestäni vähän pettymys. Lavasteet ja kuvaus olivat kyllä komeaa, kuten historiallisissa Hollywood spektaakkeleissa pruukaa olla, mutta itse Sinuhen mielenkiintoisia elämänvaiheita oli kirjaan verrattuna karsittu melko rajusti. Sinuhen mielenkiintoiset matkat heettien parissa, Babyloniassa ja Kreetalla oli jätetty pois. Ehkä se Waltarin kirjan materiaali oli vaan liian runsas elokuvattavaksi, vaikka ohjaajana olikin Casablancankin ohjannut mestari  Michael Curtiz. Wikipediasta luin, että alun perin miespääosassa piti olla Marlon Brando, mutta hän sanoutui irti ensimmäisen lukuharjoituksen jälkeen saamistaan sakoista välittämättä. Neferneferneferinä piti olla itse Marilyn Monroe, mutta tuottaja Darryl Zanuck, joka vihasi Monroeta, vaati väkisin rooliin uuden suojattinsa Bella Darvin. Ja kriitikoiden mukaan Darvin käytännössä tuhosi roolinsa. Brandon ja Monroen myötä Sinuhesta olisi varmasti tullut vähintäänkin Oscar pläjäys  .

[Granado]

Luin Teemu Keskisarjan viimeisimmän kirjan Tulilahti - Tutkimuksia naismurhista. Olen lukenut useita Teemu Keskisarjan kirjoittamia kirjoja ja pitänyt niistä. Etenkin tv-sarja Teemu Keskisarja ja Pimeä historia oli mielenkiintoinen ja hienosti toteutettu Suomen historian unhoon jääneitä asioita tutkivaa tv-journalismia. Teemu Keskisarjaa on syytetty historian popularisoimisesta, ja syytteissä on tietenkin perääkin (esim. kirja ja tv-ohjelma Mannerheimin nuoruuden homosteluista), mutta minusta on vaan hyvä että mahdollisimman monet kiinnostuvat historiasta. Vaikka sitten Teemu Keskisarjan kirjojen ja tv-ohjelmien kautta.

Historiantutkijana Teemu Keskisarja edustaa annalistista koulukuntaa. Tämä ensimmäisen maailmansodan jälkeen Ranskassa syntynyt historiantutkimuksen suuntaus otti vaikutteita myös muista tieteistä kuten sosiologiasta, psykologiasta ja antropologiasta. Annalisteilla asiakirjadokumentit eivät ole enää se ainoa historiantutkimuksen lähdemateriaali, vaan historiankirjoitukseen pääsi toimijaksi myös muu materiaalinen kulttuuri. Kuuluisia annalistisia historiankirjoittajia ovat Marc Bloch, Lucien Febvre, Fernand Braudel ja Emmanuel Le Roy Ladurie. Entinen Helsingin yliopiston Suomen ja Skandinavian historian professori Heikki Ylikangas edustaa annalistista koulukuntaa, ja hänen teoksensa Tie Tampereelle on yksi parhaita koskaan kirjoitettuja Suomen historian tutkimuksia. Heikki Ylikangas on myös Teemu Keskisarjan oppi-isä.

Tulilahti (1959) on yksi näistä kolmesta ratkaisemattomasta seksuaalimurhasta Isokyrön (1953) ja Bodomin (1960) lisäksi. Teemu Keskisarjan edellinen kirja käsittelikin juuri Kyllikki Saaren murhaa Isojoella. Heinäveden Tulilahden leirintäalueella polkupyöräretkellä Itä-Suomessa olleet 21-vuotias jyväskyläläiset sairaanhoito-oppilas Eine Nyyssönen ja 23-vuotias toimistoapulainen Riitta Pakkanen kohtasivat erittäin raa`alla tavalla matkansa pään maanantain ja tiistain välisenä yönä 27.-28. heinäkuuta vuonna 1959. Suohautaan survotut jo pitkälle mädäntyneet ruumiit löytyivät suuretsinnöissä vasta 21. elokuuta. Syyllistä alettiin etsiä lähitalojen aikamiespojista, ja hyviä murhaaja kandidaatteja Heinävedellä kyllä piisasi. Tällaiselle murha.infon ja hejacin Tulilahti-ketjut läpikahlanneelle Keskisarjan kirjasta ei oikeastaan mitään uutta tietoa löytynyt. Mutta se kirjassa on erittäin hyvää, että asiat järjestyvät oikeisiin sekä ajalliseen että tapahtuma perspektiiveihin. Nettikeskustelussa se keskustelu rönsyilee, ja erilaiset epäselvät lähteet ja huhut, joiden alkuperää on vaikea tarkistaa, alkavat elää omaa elämäänsä. Teemu Keskisarja on hyvä historiantutkija ja tarkistaa aina lähdemateriaalinsa erittäin tarkasti. Jotakin Keskisarjan perinpohjaisuudesta kertoo sekin, että kirjassa on 225 sivua ja 364 lähdeviitettä.

Annalistina Teemu Keskisarja tykkää tutkia mikrohistoriaa jonka näkemyksen voi sitten laajentaa makrohistoriaksi. Tietenkin nämä ratkaisemattomat seksuaalimurhat kiehtovat mieltä kovasti ja niihin on jännittävä hakea sitä lopullista ratkaisua, mutta Teemu Keskisarjan teokset Kyllikki Saaaren murhasta ja Tulilahden murhista piirtävät paljon laajempaakin kuvaa 1950-luvun Suomen maaseudun elämästä. Sotien jälkeinen aika on hyvin väkivaltaista aikaa Suomessa. Miehet palasivat sodasta jos ei fyysisesti vammautuneina, niin ainakin henkisesti hyvin traumatisoituneina. Ja minkäänlaista psykologista apua ei ollut saatavilla. Posttraumaattisesta stressihäiriöstä ei kukaan ollut kuullut mitään. Liekö sitä vielä edes keksittykään. Oli vaan sopeuduttava. Hammasta purren. Painajaisiin ja pelkotiloihin otettiin lääkkeeksi viinaa. Miehet jotka olivat viisi vuotta tappaneet ammatikseen ja katsoneet kuolemaa silmästä silmään eivät ihan mutkattomasti muuttaneet toimintamallejaan. Vaimon asema oli nyrkin ja hellan välissä ja kersat saivat tuntea isiensä raivokohtaukset kipeästi persuuksissaan. Ja tämä väkivallan kierre jatkui vielä pitkälle 1960-luvulle ja 1970-luvulle asti. Isiltä perityt toimintamallit projisoitiin sitten omiin lapsiin. 1950-luvulla maaseutu oli myös naisille hyvin vaarallista aikaa. Tulilahdessakin ne miesten ryyppyreissut olivat kyllä melko hurjia, ja jos naiselta ei pillua saanut hyvällä niin sitä pantiin sitten väkisin. Kuten yksi todistaja poliisille kuvaili erästä murhaaja kandidaattia:"Jos ei sille anna, niin se panee vaikka väkisin".

1950-luvulla poliisien suorittama rikospaikkatutkinta ja tekninen tutkinta olivat aivan lapsenkengissä nykyiseen verrattuna. Siksipä tärkein tutkimusmetodi olikin epäiltyjen kuulustelu ja todistajien kuuleminen. 1950-luvun maaseudun kyläyhteisön rakenne oli hyvin hiearkinen ja maan ja metsien omistaminen ratkaisi yksilön aseman tässä kyläyhteisössä. Pieneläjien, jotka eivät juuri luottaneet poliisiin tai muuhunkaan virkavaltaan, nöyristely varakkaimpien edessä vaikeutti kuulemisia. Oli sellainen perisavolainen "Arvanneeko tuota sannoo"-mentaliteetti. Ja todistajat aivan suoraan myös valehtelivat ja keksivät alibeja läheisilleen ja naapurin miehille vaikeuttaen näin aivan ratkaisevasti tutkimusta. Esim. Kauhasen emäntä vannoi nähneensä ikkunasta jyväskyläläisten tyttöjen lähtevän hellehatuissaan polkupyörillään tiistaiaamuna 28. heinäkuuta jatkamaan matkaansa Varkautta kohti. Samaan aikaan poikansa Teuvo Kauhanen pesi saunan porstuassa verisiä vaatteitaan ja tytöt jo makasivat limittäin tallottuna suohaudassaan. Tämä Kauhasen Lyytin valhe (Eine ja Riitta olivat tuona murhayönä Tulilahden ainoat leiriytyjät) aivan ratkaisevasti vaikeutti poliisien työtä, jotka viikko kausia etsivät tyttöjä aivan muualta. Ja samalla aikaa tulilahtelaiset siivosivat murhapaikkaa, upottivat tyttöjen polkupyörät järven syvimpään kohtaan ja kätkivät tyttöjen tavarat. Tyttöjen ruumiithan löydettiin vasta kolmen viikon päästä, kun maastoetsinnät kohdistettiin armeijaa apuna käyttäen Tulilahden leirintäalueelle.

Kyllikki Saaren murhahan oli tutkinnallisesti täydellinen epäonnistuminen, kun henkirikos jäi ratkaisematta. Kun Einen ja Riitan ruumiit oli löydetty suohaudasta, niin seuraavana päivänä 22.8.1959 sisäministeri piti radiopuheen, jossa hän vannoi että Isojoen tragedia ei toistu ja Tulilahden murhaajat saadaan kiinni. Tutkinnanjohtajaksi nimettiin vaasalainen Axel Skogman, joka oli pahasti epäonnistunut Isokyrössä johtaessaan Kyllikki Saaren murhatutkimuksia. Tällä kertaa murhaaja löytyikin, kun Skogman keksi murhaajaksi arkkivihollisensa Runar Holmströmin. Runar oli syrjäytynyt pikkuvaras ja metsäneläjä Munsalasta, erakko joka oli elänyt elämänsä pikkurikoksia tehden. Runar oli sellainen ihmispelkoinen taparikollinen, josta ei mielestäni seksuaalimurhaajaa saa leivottua millään ilveellä. Runar kyllä ajeli kesällä varastetuilla mopoillaan pitkin Suomea, yöpyi heinäladoissa ja varasteli ruokansa, mutta siitä että Runar olisi silloin heinäkuun lopulla ollut Heinävedellä Tulilahdessa ei kyllä mielestäni mitään riittävää näyttöä ole. Suomen kesässähän ajeli siihen aikaan kymmeniä tuhansia "kesäturisteja" mopoillaan (joita rekisteröitiin vuonna 1959 70 000 uutta ajopeliä), koska auto oli Suomen maaseudun hiekkateillä vielä silloin harvinainen näky. Ja vaikka Runar olisi Heinävedellä tuolloin ollutkin, niin naisten seksuaalimurhaajaa tästä arasta äijänköriläästä on kyllä vaikea leipoa. Runar kyllä varasteli pyykkinaruilta naisten pikkupöksyjä, mutta niin hän varasti kaikkea muutakin mitä vaan irti sai. Runar oli sellainen ihmisarka runkkari.

Runar joutui kuitenkin käräjille Einen ja Riitan murhista kesällä 1960. Kesken oikeuden istuntojen Runar hirttäytyi selliinsä, jättäen kirjoittamansa viestin missä vakuutti olevansa syytön murhiin ja omatuntonsa olevan puhdas Einen ja Riitan kuolemista. Runarin itsemurhan myötä Tulilahden kaksoismurha katsottiin ratkaistuksi ja oikeudenkäynti keskeytettiin. Myös Tulilahden murhatutkimukset lopetettiin siihen. Mielestäni ne oikeat murhaajat pääsivät näin kuin koira veräjästä. Ja Runarin karua kohtaloa pidän suomalaisen oikeuslaitoksen suurena häpeätahrana. Runar parka pelkäsi joutuvansa kuritushuoneeseen elinkaudekseen, eikä se ollut mikään vaihtoehto vapauttaan yli kaiken rakastavalle metsän erakolle. Kuritushuone oli siihen aikaan kuritushuone ja elinkautinen elinkautinen. Tällaisesta nykyisestä vankeinhoitolaitoksesta ei kukaan ollut kuullut vielä mitään. En tiedä, että oliko sellaista hienoutta vielä edes keksittykään.

Tulilahti kirjassaan Teemu Keskisarja kääntyy Runarin syyllisyyden puolelle. Itse olen eri mieltä. Todisteluna Keskisarja käyttää Magnus Öhmanin ruotsinkielistä Runar-elämäkertaa "Tulilahti-mördaren". Minä en pidä Öhmanin kirjaa kovin hyvänä lähdeteoksena. Siinä on liikaa sellaista kylän miesten ja naisten tietotoimiston juttuja. En tiedä, että onko kirjan antama henkilökuva Runarista oikea, mutta vaikka se olisikin, niin Keskisarja ei pysty mitenkään selittämään niitä selviä tosiseikkoja, jotka aivan kiistatta osoittavat että murhaajilla (heitä täytyy olla kaksi) oli erittäin hyvä paikallistuntemus. Aikaikkuna Runarille heinäkuun pimeässä yössä on vain 2t 40 min missä murhaajan täytyy tehdä rikoksensa, raahata Riitan ruumis veneellä hautapaikalle (Eine tapettiin hautapaikalla), tietää että Lyytikäisten saunatyömaalta voi käydä hakemassa lapion, kaivaa hauta ja naamioida se ammattimaisesti, tietää järven syvin kohta minne upottaa tyttöjen polkupyörät, siivota murhapaikat ja tyttöjen leiripaikka, kätkeä tyttöjen tavarat  ja poistua äänettömästi. Seuraavana aamuna Lyytikäisen aikuinen tytär tuli ystävättärensä kanssa pesemään mattoja Tulilahden leirintäalueen laiturille eikä huomannut leirintäalueella mitään yöllisen murhan jälkiä. Iltapäivällä he käyvät siellä uimassa.

Lehtihaastattelussa Teemu Keskisarja sanoi, että hän ei ole mikään rikostutkija eikä edes etsivä. Vaan pelkästään historiantutkija. Näinhän se tietenkin on. Mielestäni Tulilahden murhamysteeri on vielä ratkaisematta.

[Villerius]

Elly Griffiths

Lukittu huone

[Caravaani Timo]

Operaatio Finljandija
Kirjoittanut Ville Kaarnakari
Siitä sitten unten maille

[Granado]

Löysin divarista Antti Tuurin novellikokoelman Perhokalastuksen alkeet (1978). Olin lukenut kirjan joskus vuonna miekka ja kirves, mutta luin nyt sen uudestaan. Valmistuttuaan Espoon Otaniemen Teknillisestä korkeakoulusta diplomi-insinööriksi Antti Tuuri työskenteli Oulussa Kalevan kirjapainon teknisenä johtaja vuosina 1973-1978. Oulussa asuessaan Tuuri kirjoitti kirjat Joki virtaa läpi kaupungin (1977), Perhokalastuksen alkeet (1978) ja Vuodenajat maaseutukaupungissa (1979). Olen lukenut nämä kaikki Tuurin Oulun ajasta kertovat kirjat, ja ne ovat kyllä hyviä kaikki,

Kirjassa perhokalastuksen alkeet on teemana kirjoittajan vaiheittainen perehtyminen perhokalastuksen kiehtoviin salaisuuksiin. Etelä-Pohjanmaan miehelle Koillismaan ja Lapin vapaina virtaavat kalaisat suuret joet ovat ensin vieraita, mutta novelli novellilta Tuurin innostus kalastamiseen syvenee ja muuttuu lähes intohimoksi. Tarinoissa liikutaan Kuusinkijoella, Kitkalla, Muotkatunturilla, Norjan lapissa...Ja vähitellen kirjoittajan palo oppia perhokalastuksen salat alkaa tuottaa tulosta. Taito mikä aluksi tuntui lähes mahdottomalta yksin opetella aukeaa vähitellen, ja Tuuri oppii kalastamaan perhovavalla, valitsemaan oikeat perhot kuhunkin vesistöön, vuodenaikaan, ilmaan valoisuuteen ja joen virtaamaan. Haastavan ja vaikean taidon oppiminen antaa kirjoittajalle suuren tyydytyksen tunteen.

Kalastuksen ohella Tuurin eräretkillä nousee tärkeäksi kysymys ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta. Suurten metsien hiljaisuus ja erämaajokien rauha ovat rikkoutumassa. Koskemattomia paikkoja löytyy enää kaukaisimmista erämaista. Tuuri osaa hyvin kuvailla sen suuren alakulon tunteen minkä edelliskesän ikimetsän muuttuminen tehometsätalouden alla hakkuuaukeaksi luonnonystävän mielessä aiheuttaa.

Antti Tuuri ryhtyi kokopäiväiseksi kirjailijaksi vasta vuonna 1983 Pohjanmaa (1982) kirjan menestyksen jälkeen. Antti Tuuri alkoi luottaa siihen, että pystyy elättämään itsensä ja perheensä myös kirjailijan työllä. Ja hyvä näin. Diplomi-insinööriksi voi aina opiskella, mutta tarinoiden kertomisen taito on jumalten antama lahja. Antti Tuuri on saanut tämän lahjan  . 

[Meeme]

Kouvolassa käydessäni kuuntelin edelleen Sinuhe egyptiläistä. Siinä onkin kuuntelemsita. 15. levy on menossa ja 17 levyä vielä jäljellä.
On kyllä ajomatkat menneet kuin siivillä. Ne sotajutut ja ja jotkut muutkin olleet niin pitkästyttäviä, että ajatukset ovat harhailleet. Mutta ei siinä oo menny pitkääkään  aikaan, kun on taas tarinan kerronta ollut kiinnostavaa.

Anteeksi vantaalaisuuteni mutta ymmärsinkö oikein, että kuuntelet Sinuhea siis cd-levyiltä? Jos niin tuo on kyllä kovaa omistautumista👍🏼
Itse kuuntelin sen muistaakseni Areenasta joku aika sitten, kun en jaksanut uudelleen lukea...

Voii, Sinuhe on mulla vielä edelleenkin vaiheessa. En nyt tiijä missä vaiheessa se on menossa. Vaihdoin auton eikä näissä rakkineissa oo enää cd-soittimia. Kaikkea muuta kyllä löytyy, mitä ei osaa ees heti käyttää

Mutta bluetooth on keksitty ja kaupalliset nettikirjastot. Mutta heti hurmaannuin Leena Lehtolaisiin (ja Siuhe jäi kesken toistaiseksi), joita ei kirjastosta saanu. Joensuun Lehtolaiset on siis kuunneltu. Netistä löytyi uutta kuunneltavaa.
Suru oli ekaks luopua cd-soittimesta kunnes tajusin, mikä tarjonta näissä buukbiiteissä on! Loputonta ennalta kuulemattomien kirjojen ilotulitusta!

[RobertLey]

Tarja Lappalainen: "Ottakaa Ryssiltä Aseet - Kenraali Uno Fagernäsin sodat"

Luettu. Tarkka elämänkerta ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta, Teerijärven pitäjästä lähtöisin olleen talollisen pojan, vuonna 1894 syntyneen lääketiedettä aloitelleen ylioppilaan, Jääkärin ja myöhemmin Suomen armeijan kenraalimajurin vaiheista. Kohosi Saksassa Zugfuhreriksi, Vapaussota alkoi Libaun listaan merkittynä kapteenina, Laihian seudulta kootun komppanian päällikkönä ja taistelut kulkivat Hämeestä Lempäälän vaiheilta Kannakselle, Kämärän aseman kautta Viipuriin. Seuraavana vuonna seurasi ylennys majuriksi. Sotaretkien vaiheet on kirjattu ylös hyvin ja elävästi, lisäksi Lappalainen on nähnyt todella vaivaa olemalla työssään perusteellinen ja oikonut eräitä Fagernäsiin liitettyjä tapahtumia joihin mies itse ei ollut vähimmässäkään määrin osallisena.

Vapaussodan jälkeen Fagernäs toimi mm Kaartin Pataljoonassa Helsingissä komppanianpäällikkönä, sittemmin Porin Rykmentissä pataljoonankomentajana sekä melko nopeasti 1. Divisioonan esikuntapäällikkönä eli käytännössä divisioonankomentajan oikeana kätenä. Tästä oli hänelle tavattomasti hyötyä Sotakorkeakouluun pääsyn kannalta, ilman sitä monella upseerilla jäi sotilasura polkemaan paikoillaan, mutta Fagernäs suoritti kolmivuotisen jakson legendaarisen älykkään ja käytännössä Suomen kenttätykistön luojan kenraalimajuri Vilho Petter Nenosen sekä myöhemmin Aarne Sihvon johdolla ja yleni everstiluutnantiksi jo v. 1926, 32-vuotiaana.

Lapuan liikkeen kukoistuskauden aikoihin Uno Fagernäs toimi Vaasassa Kaartin Jääkäripataljoonan komentajana ja viihtyi hyvin pääosin ruotsinkielisessä ympäristössä, olihan hän itsekin niiltä seuduilta kotoisin. Fagernäsin ensi suhtautuminen lapualaisiin oli ajalle tyypilliseen tapaan myönteinen kuten suurimmalla osalla Suomen armeijan kantahenkilökuntaa, sillä kommunismi nähtiin tuolloin todellisena uhkana jota saatettiin levittää myyräntyönä niin varuskunnissa kuin siviilissä työmailla, järjestämällä mm poliittisia lakkoja joihin eduskunnalla ei kaikin ajoin ollut rahkeita vaikuttaa. Fagernäs valitsi kuitenkin lopuksi, Mäntsälän kapinan kärjistyessä ns laillisuuden linjan ja toimi Tasavallan Presidentin, Ukko-Pekka Svinhufvudin suoran mutta epävirallisen käskyn mukaan ja hiljensi joukko-osastoineen mm Keski-Suomessa, Jyväskylän seudulla toimineen lapualaisten paikallisen esikunnan maltillisesti. Syynä tähän ei ollut opportunismi, vaan Fagernäs kunnioitti aidosti Svinhufvudia joka oli itsenäisyysmies kiireestä kantapäähän. Tietysti Fagernäs tällä toiminnallaan ei ajautunut pidemmällä tähtäimellä hankaluuksiin, kuten kävi suoraselkäiselle kenraalimajuri Kurt Martti Walleniukselle tai silloisen Jääkäriprikaatin komentajalle, Juho "Kuuma-Kalle" Heiskaselle (molemmat kovia ja periaatteen Miehinä tunnettuja Jääkäriupseereita.) Fagernäs taas nimitettiin porrasta ylemmäksi, Hämeenlinnan sotilaspiirin komentajaksi.

Talvisodan syttyessä Uno Fagernäs oli toiminut YH:n aikana Vaasan suojeluskuntapiirissä ja sai komentoonsa vanhemmista ikäluokista, Kokkolan, Seinäjoen ja osin Tampereenkin seudun reserviläisistä kootun  JR 64:n joka lähti kohti pohjoista rintamanosaa; Suomussalmea ja Raatetta. Rykmentin taistelijat kutsuivat yksikköään "keräilyrykmentiksi, joka yritetään saada vielä kokoon kun kaikki kunnon joukot ovat jo täydessä rytinässä itärajalla..." Cajanderin hallituksen malli näkyi raadollisen rehellisesti erityisesti aseistuksen suhteen; näille miehille ei tahtonut riittää edes pystykorvia vaan käteen iskettiin jostain haalittuja, Saksan-Ranskan sodan v 1870 aikuisia Berdan-kivääreitä joilla saattoi jopa osuakin "kun oikein sinnikkäästi yritti" sekä vanhoja Graftoneita joita isoisät olivat hommanneet joskus vuosisadan alussa ulkomailta tsaari Nikolain sortokausien aikana. Kun Fagernäs Kemissä ennen rintamalle lähtöä kysyi sotilailtaan onko kellään valittamista, rivistä kuului: "Meillä on erittäin huonot aseet!" Tähän Fagernäs: "Ryssillä on hyvät aseet! Ottakaa ryssiltä aseet!" Näillä neuvoin oli keski-ikäisten, puutteellisesti varustettujen miesten lähdettävä marssimaan itää kohti.

Rykmentti kuului kenraali Hjalmar Siilasvuon 9. Divisioonaan ja oli siis osana niitä joukkoja, jotka onnistuivat murtamaan ryss. neuvostoliittolaisten joukkojen puolustuksen Suomussalmen kirkonkylän vaiheilla joulukuun 1939 taisteluissa sekä motittamaan r... vihollisen kaksi divisioonaa (163. ja 44.) Raatteen tiellä tammikuun 1940 alkupuolella. Näissä taisteluissa Fagernäsin miesten vastuulla oli mm Hulkonniemen sekä Turjanlinnan maastojen haltuunotto korpimaastoa hyväksi käyttäen. Ja ne otettiin haltuun. Samoin katkaistiin Kuhmon maantie. Fagernäsiä kuvailtiin alaistensa taholta "ahkeraksi mieheksi, joka ei voinut sietää laiskuutta eikä välinpitämättömyyttä, sillä hän työskenteli yötä päivää." Raatteen tien taistelujen tauottua seurasivat onnittelusähkeet niin Marskilta kuin presidentti Kyösti Kallioltakin.

Tammikuun puolivälissä 1940 Fagernäsin rykmentti (viisipataljoonainen osasto Kilpa) komennettiin kenraali Woldemar Hägglundin käskystä Laatokan Karjalan koillispuolelle Pitkärantaan. Vastassa oli tuolloin viisi venäläistä divisioonaa sekä yksi maahanlaskuprikaati joiden tarkoituksena oli iskeä Laatokan jäätä pitkin Sortavalaan. Fagernäsin joukot pitivät puoliaan vallaten Pitkärannan kauppalan ja miehittämällä mm Maksiman- ja Petäjäsaaret. Näillä saarilla suomalaiset taistelivatkin käytännössä viimeiseen mieheen, varsinkin 6.3.1940 Petäjäsaareen jäi kaatuneina ja kadonneina ainakin 118 miestä, kaikki yhden päivän aikana. Saarta piiritti 50 ryss... venäläisten panssaria, vihollisen tykistö sekä lentokoneet pommittivat useiden tuntien ajan suomalaisten puolustajien asemia. Kun ryss... venäläiset viimein saivat saaret haltuunsa, he tappoivat surutta ja ennenkokemattomasta vastarinnasta raivostuneina vielä elossa olleet suomalaiset haavoittuneet, kokosivat ruumiit nuotioiksi ja sytyttivät palamaan. Suomalaiset lääkintämiehet, jotka yrittivät hakea jäälle jääneitä haavoittuneita suojaan tapettiin pistimillä ja työnnettiin railoista Laatokkaan. Petäjäsaaren helvetistä selvisi mantereelle ainoastaan muutama, satunnainen puolustaja.

Fagernäsin rykmentti otti Talvisodan päättymisen vastaan Kollaanjoella, jonne sen rippeet olivat vielä viimeisten päivien aikana heitetty.

Jatkosodan alkaessa Fagernäs komensi Ryhmä F:ää sekä 3. Divisioonaa, joka niinikään oli koottu Pohjois-Suomen reserviläisistä kuin taistelikin pohjoisessa, Kiestingin ja Uhtuan suunnalla jälleen osana Siilasvuon komentamaa III Armeijakuntaa. Ensimmäinen tavoite oli Vuokkiniemen kylä joka saavutettiin 11. heinäkuuta 1941. Tällä valtauksella oli myös tietty symbolinen merkitys, sillä Elias Lönnrot oli koonnut suurimman osan Kalevalastaan juuri Vuokkiniemessä. Tämän jälkeen hyökkäys jatkui Pistojoelle, Kiestingin verisen motin jälkeen kohti Louhea ja Kiskis-kukkuloita, paikkoja joissa mm nostoväkeen kuulunut "sotavanhus" Johan Similä tienasi Mannerheim Ristin pitämällä yksin hallussaan erästä kukkulaa pelkällä kiväärillä ja muutamilla käsikranaateilla. Similä nimitettiin Ritariksi n:o 78. Lisäksi Fagernäsin joukoissa komppanianpäällikkönä taistellut Erkki Tiesmaa sanoitti noissa maisemissa "Eldankajärven jään."

Kenraalikuntaan Fagernäs nimitettiin lopulta asemasotavaiheen aikana, 16.11.1942. Lisäksi hänet määrättiin Siilasvuon tilalle III Armeijakunnan väliaikaiseksi komentajaksi. Noin vuotta myöhemmin, syksyllä 1943 Fagernäs komennettiin Uhtualta Maaselän Kannakselle, jossa joutui ottamaan komentoonsa 1. Divisioonan. Siirto oli yllätys eikä aluksi erityisen mieluinenkaan; se liittyi tunnettuihin kenraalien välisiin ristiriitoihin; 1. Divisioonan edellinen kometaja kenraalimajuri Paavo Paalu siirrettiin Karjalan Kannakselle pirkkahämäläisen 18. Divisioonan johtoon, sieltä taas kenraalimajuri, Marskin Ritari Aaro Pajari sai lähteä Fagernäsin paikalle Uhtualle 3. Divisioonan komentajaksi. Näitä tapauksia on käsitellyt mm Lasse Laaksonen teoksessaan "Viina, hermot ja rangaistukset - sotilasjohdon henkilökohtaiset ongelmat."

1. Divisioonan lohkon muuttuessa rauhallisesta asemasotavaiheesta levottomammaksi venäläisten aktivoituessa sekä keskittäessään entisestään joukkojaan Maaselän Kannakselle, Fagernäs nimitti "erikoisreservin puolustamaan tätä kaistaa. Tämän reservin päälliköksi valitsin urhean luutnantti Lauri Törnin. Komppanian sotilaat valittiin vapaaehtoisuuden perusteella." Vapaaehtoisena Törnin porukkaan saapui myös helmikuussa 1944 Poventsan suunnalta, JR 35:ssa siihen saakka palvellut turkulainen Mauno Koivisto, jota oli aluksi houkutellut 1. Divisioonan Jääkärikomppanian kova maine sekä keskivertoa parempi muona mitä tavallisilla jv-miehillä. Divisioonan johto piti myös huolen siitä, että Törnin jääkäreillä oli paras aseistus; joka miehellä joko konepistooli tai uusimman sortin Ukko-Pekka, tai pikakivääri.

Kun venäläisten suurhyökkäys kesällä 1944 alkoi Karjalan Kannaksella, alkoi pian tämän jälkeen myös vetäytyminen Maaselästä. Osia 1. Divisioonasta (JR 35) myös siirrettiin junakuljetuksin etelämmäs Tali-Ihantalaan. Kesäkuun 16. 1944 Mannerheim antoi käskyn suunnitelmallisesta viivytyksestä pääsuuntana Karhumäki, Juustjärvi ja Porajärvi. Tässä suunnassa vetäytyi Fagernäs Divisioonansa kanssa, vaikka hän ei henkilökohtaisesti pitänytkään ns. äkkilähdöstä asemista, jotka Maaselän Kannaksella olivat vahvasti linnoitettuja verrattuna Karjalan Kannakseen. Niin tai näin, Päämajan käskyä ei käynyt uhmaaminen ja 1. Divisioona joutui perääntymään Laatokan pohjoispuolen korpia myöten, viivytystaisteluita käytiin mm. Munjärvellä, erityisesti Ravanmäessä, Säämäjärvellä, Kumsajoella josta osa viivyttäjistä joutui tulemaan uimalla yli, sekä lopuksi Talvisodan legendaarisissa maisemissa Tolvajärvellä jonne venäläisten hyökkäys pysäytettiin. Asemat saatiin vakiinnutettua ja niissä pysyttiin aselepoon saakka 4.9.1944.

[RobertLey]

^^ Eli jatkoa.

Rauhansopimuksen jälkeen Fagernäs nimitettiin ensin Pohjois-Suomen, sitten Keski-Suomen sotilasläänin komentajaksi, ja lähes heti sen jälkeen hän saikin kimppuunsa "sisäministeri Leinon hanslankarit" jotka penkoivat ryss... venäläisten käskystä tietoja mahdollisista asekätkentään tai "sotarikoksiin" osallistuneista upseereista. Leinon juoksupojat murtautuivat sumeilematta Fagernäsin kotiin tämän ollessa virkamatkalla. Nuuskijoita kävi myös Vaasan esikunnassa etsimässä mahdollisia liikekannallepanosuunnitelmia. Fagernäs joutui myös kommunistien tulilinjalle siitä syystä, etteivät venäläiset olleet saaneet Lauri Törnin päätä vadille Seesvaaran rantalohkon taistelujen jälkipyykistä. Sen vuoksi he hyökkäsivät nyt Fagernäsin kimppuun. Vanhan Jääkäritoverinsa, Helsingin poliisikomentajan Johan Arajuuren varoitettua Fagernäsiä tämä osasi odottaa Valpon vierailua. Hänen onnekseen kuulustelija vaikutti järkimieheltä ja Fagernäs kirjoitti pyynnöstä seikkaperäisen kirjelmän sisäministerille, eikä kuullut Leinon taholta tämän jälkeen syytöksistä sanaakaan. Syytökset olivatkin osoittautuneet tekaistuiksi, kuten lukuisat muutkin. Asia ei johtanut Fagernäsin kohdalla edes oikeuskäsittelyyn.

Keski-Suomen sotilaspiirin komentajuus jäi kenraalimajuri Uno Fagernäsin viimeiseksi tehtäväksi Puolustusvoimissa. Hän jäi eläkkeelle täyttäessään 60 vuotta 1.3.1894. Hän muutti vaimoineen Vaasasta Pietarsaareen, jossa eläkkeen pienuuden vuoksi toimi raatimiehenä sekä väestönsuojelupäällikkönä "joista sai muutaman lisämarkan." Myöhemmin valtio poisti eläkekaton joten vanhalla kenraalilla oli mahdollista ottaa muutamat grogit poliisipäällikön kanssa Pietarsaaren Ruotsalaisella Klubilla.

Viimeisinä vuosinaan Uno Fagernäs oli ahkera kirjoittelemaan Pietarsaaren paikallislehtien yleisönosastoihin; hän otti useimmiten kantaa veteraanien ja sotainvaliidien tukalaan asemaan, kritisoi kotikommunisteja sekä myös Kekkosta, joka hänen nähdäkseen myötäili liikaa itänaapuria. Hän saikin vasemmistolta nimityksen "loanheittäjäkenraali." Hän kiersi myös ahkerasti erityisesti Uhtuan suunnan taistelijoiden asevelitapaamisissa sekä kotiseututapahtumissa Teerijärvellä.

Kenraalimajuri Frans Uno Fagernäs kuoli halvaukseen 86 vuotiaana 31.10.1980 ja hänet haudattiin Kruunupyyhyn. Hän ei kahdesta nimitysehdotuksesta huolimatta saanut koskaan Mannerheim Ristiä.

[joey_t]

Aloittelen nyt Satu Rämön kirjaa Jakob.

Elly Griffiths

Lukittu huone

Rämön jälkeen olisi aikomus testata Griffithsiä. Aloitan Ruth Jalloway-sarjan ekasta kirjasta jonka nimi on Risteyskohdat. Lukittu huone on samaa sarjaa, oletko lukenut noita enemmänkin Villerius?

[Meeme]

Ai sie kuuntelet myös Rämöä! Mulla on menossa Hildur. Oon kuunnellut sitä nyt seitsemän tuntia.
Tapahtumia on, mutta miun mielestä kerronta ei oo niin kiehtovaa, kuin Lehtolaisella tai vaikka Matti Yrjänä Joensuulla.
Mut Kun tää Hildur on taputeltu, seuraava on Jakob. Sen verran kiinnostaa, että jatkettava on Rämöä kuitenkin.

[joey_t]

Ai sie kuuntelet myös Rämöä! Mulla on menossa Hildur. Oon kuunnellut sitä nyt seitsemän tuntia.
Tapahtumia on, mutta miun mielestä kerronta ei oo niin kiehtovaa, kuin Lehtolaisella tai vaikka Matti Yrjänä Joensuulla.
Mut Kun tää Hildur on taputeltu, seuraava on Jakob. Sen verran kiinnostaa, että jatkettava on Rämöä kuitenkin.

Pitäisi kuunnella myös Lehtolaista ja Joensuuta. Joskus takavuosina luin molemmilta joitakin ja pidin kyllä mutta en ole kuunnellut kummaltakaan mitään. Mulla on sellainen hatara muistikuva että Lehtolaisella on kahdelle eri päähenkilölle kirjoitettuja kirjoja ja nämä päähenkilöt ovat keskenään verrattuina täysin toisentyyppisiä.

Oletko lukenut taikka kuunnellut Seppo Jokisen komisario Koskinen kirjoja? Minä pidän suomalaista dekkarikirjailijoista parhaimpana Jokista. Koskinen-sarjassa on tosi monta kirjaa ja vaikken osaakaan sanoa, mikä tekee niistä niin hyviä niin niitä on tosi helppo kuunnella. Koskinen-kirjoja ei oikeastaan voi lukea kuin ilmestymisjärjestyksessä taikka muuten jää paljon ymmärtämättä. Vaikka joka kirjassa onkin aina uusi rikos käsiteltävänä. Kuuntelijat saa Koskinen-sarjassa bonusta: ensimmäisiä teoksia lukuunottamatta kirjoja lukee Jukka Pitkänen jonka kuunteleminen on todellinen nautinto.

[Villerius]

Aloittelen nyt Satu Rämön kirjaa Jakob.

Elly Griffiths

Lukittu huone

Rämön jälkeen olisi aikomus testata Griffithsiä. Aloitan Ruth Jalloway-sarjan ekasta kirjasta jonka nimi on Risteyskohdat. Lukittu huone on samaa sarjaa, oletko lukenut noita enemmänkin Villerius?

Griffitsiltä olen lukenut kirjat, Musta enkeli, Yöhaukat ja tuon Lukitun huoneen. Ovat mielestäni hyviä kirjoja. Aikaa vaan ei tunnu riittävän lukemiseen, tosin pian makaan taas sairaalassa niin seillä sitten taas ehtii hyvin.

[RobertLey]

Timo Rossi: "Lapinlahden Linnut - miksei asioista puhuta"

Luettu. Lintujen eräänlainen "40-vuotishistoriikki", johon oli kirjattu käytännössä kaikki yhtyeen (tai voisi sanoa "instituution") käänteet 1980-luvun alusta Timo Erängön traagiseen lähtöön saakka. - Kaksikymmentä vuotta sitten ilmestyneet Jukka Lyytisenkin kirjoittamat muistelukset ovat ihan värikästä kerrontaa, mutta tämä on luonnollisesti laajempi otos koomikko/musiikkiryhmästä jossa "asiat eivät riidelleet, miehet riitelivät ja asiat selvitettiin alvariinsa nyrkkitappelulla..."

[Meeme]

Joey, kiitos vinkistä!
Juu ja Lehtolainen on hyvä aloittaa Maria Kallion Ensimmäinen murhani -kirjasta.
Maria Kallioita on sen jälkeen kirjoitettu kokonainen liuta lisää ja tietysti järjestyksessä vois kyllä kuunnella. Sillä tavalla ainakin kronologisesti etenee Marian yksityiselämä, mikä on aina sivujuonena menossa. Sekä tietysti ura poliisissa etenee.