Viitanen, Pertti "Kenttätykistörykmentti sotatiellä - KTR 4 Talvisodan ja KTR1 Jatkosodan taisteluissa"
Luettu. Oikeastaan perusteellisin teos vallankin Jatkosodan aikaisen kenttätykistökoulutuksen eri vaiheista, Martti Koskimaan kirjoittama Murtajan Tykistö eli 2.Divisioonan KTR 15:n historiikki myös hyvä. - Tässä tarkastelun kohteena Isostakyröstä Riihimäen varuskuntaan siirretty Tykistökoulutuskeskus 3 joka toimi samoissa kasarmeissa vv. 1942-44 Riihimäen varuskunnassa missä esim Viestirykmentti myöhemmin vuoteen 2014 saakka. Tykistökoulutuskeskus 3 siirrettiin 1944 Viipuriin, mutta kun lähtö tuli yksikkö lakkautettiin 1944. Nuorimmat ikäluokat (1925-26) ottivat osaa vielä Lapin sotaan lyhyeksi jääneen koulutuksen jälkeen.
Pertti Viitanen on käynyt päällisin puolin mutta hyvin Tuusulan seudulta sekä Helsingistä kootun Talvisodan KTR 4:n perustamisen Hyrylässä syksyllä 1939, siirtymisen Länsi-Kannakselle 4. Divisioonan Tykistörykmenttinä missä se osallistui aktiivisesti mm divisioonan kolmen jv-rykmentin (joukossa legendaarinen Ässä-rykmentti eli JR 11) tukemiseen Hatjalahdella, Marjapellonmäessä Uuraassa, Viipurinlahdella ja Ylä-Sommeessa. Tappiot olivat tykistönkin puolella melko raskaat (ja kuten tiedetään, ammuksia aivan liian vähän, muutenkin puutteellinen varustus) vallankin Summan lohkon murruttua Länsi-Kannaksella jolloin oli aloitettava vetäytyminen taistellen kohti Viipuria. Maaliskuussa taka-asemissa päivittäinen ampumatarvikekulutus oli pakko nostaa tilannetta vastaavaksi; pelkästään 6.3.1940 2.Ptri ampui 206 kranaattia r... hyökkääjän niskaan.
Jatkosodan alkaessa rykmentin numero muuttui KTR1:si mutta divisioonan numero säilyi samana. JR 5 eli Aaverykmentti, JR 25 eli Piikki sekä JR 46 muodostivat divisioonan jv-joukot. Kahdesta em mainitusta rykmentistä on kirjoitettu melko kattavat historiikit erikseen. Tykistöön kuului taas pääosin Tuusulan ja lähi-Uudenmaan seudun miehiä, mutta varusmiehiä oli muualtakin päin Suomea. Muiden rykmenttien miehistö oli koottu Pohjoisen-Uudenmaan sekä Pohjois-Kymen suojeluskuntapiireistä, joskin varusmiesikäluokissa oli niissäkin miehiä ympäri Suomen. Muuan Veikko Ennala (1922-1991) Länsi-Uudenmaan Pusulasta palveli ensin 2./JR5:ssä ennen kuin hänet siirettiin kirjallisten kykyjensä vuoksi ensin esikuntaan mistä Olavi Paavolainen hänet löysi seurauksella että Ennalasta tuli Suomen nuorin sotakirjernvaihtaja eli TK-mies.
4. Divisioona soti kaikilla kolmella Kannaksella. Ensin eteneminen mm Porlammin voittoisien mottitaistelujen jälkeen Viipuriin, sieltä Aunuksen Kannakselle Laatokan Pohjois-Puolelle mistä vielä pohjoisemmaksi Maaselän Kannakselle, Kriville. 4. Divisioonan ylimmän johdon kohtalon päivä oli 24.4.1942 jolloin sen komentaja, Jääkärieversti Kaarlo Viljanen seurueineen teki tavanomaista tarkastustaan etulinjassa mm evl L. Vihman ja kahden adjutantin kanssa seurauksella että eteen sattui hyvin naamioitu ja ennalta-arvaamaton miinakenttä minkä seurauksena kaikki neljä haavoittuivat kuolettavasti. Viljanen kuoli vielä samana päivänä haavoihinsa, evl Vihma seuraavana.
Aseistuksena KTR1:ssä oli pääosin modernit 150 H/40 haupitsit ja saksalaisten avun myötä tilanne oli toinen kuin Talvisodassa eli ammuksia riitti. Kaiken kaikkiaan Suomen Armeijalla oli tuolloin 67 erilaista tykkimallia, varsinkin kun jokaiselle tykkimallille oli olemassa useita erilaisia ampumatarvikelajeja. Helpotuksena oli se, että pääkaluston kaliiperi oli molemmilla osapuolilla sama, joten sotasaalistykkeihin (joita mm Porlammilla saatiin valtava määrä) sopivien ammusten tuotanto ei juuri vaatinut muutoksia ammustehtailla. Sen sijaan sotasaalisammusten käyttö aiheutti toisinaan tuhoisia putkiräjähdyksiä. KTR1:n tykkikalusto Jatkosodan syttyessä käsitti tarkalleen tyypit: jo em 150 H40, 105/41 haupitsit, 76/02 kanuunat sekä 122/09-30 haupitsit.
Pertti Viitanen kuvailee asemsodan aikaista kenttätykistökoulutusta lähinnä veljensä Lauri Heikki Viitasen (1924-1944 - kaatui Säiniöllä 19.6. tykistön viestiryhmän radisti-tkm:nä, ruumis jäi kentälle) kautta mutta on käyttänyt myös muita lähteitä sekä päiväkirjoja.
Tykistökoulutuskeskus 3:n siirto Riihimäelle johtui siitä, että Riihimäki oli yhteyksien ja majoituksen kannalta edullisempi. Helmikuusta 1942 se oli armeijan ainoa tykistöaselajin koulutuskeskus. Kunkin saapumiserän alokkaista pääosa sijoitettiin koulutuskeskuksen I,II ja III Patteristoon eli Takakasarmialueelle. Eteläisellä eli Etukasarmialueella toimi Korpraalikoulu. Sen oppilaat valittiin ajan tavan mukaan pääosin koulusivistyksen perusteella. Heitä olivat ylioppilaat, oppikoulua käyneet tai vastaavan koulutuksen saaneet. Korpraalikoulun vahvuus oli suurimmillaan 1.3.1944, jolloin se oli 11 upseeria, 38 aliupseeria ja 435 miestä. Korpraalikoulutus kesti kuusi viikkoa ja se oli armeijan hierarkiassa "alimman asteinen koulu, sodanaikainen aliupseerikoulu, jonka suorittaneet saivat hihaansa mustan nauhan valkoisen sijaan. Mustiksi korpraaleiksi tai surukorpraaleiksi heitä nimitettiinkin."
Alokaskoulutus annettiin kaikille em mainituissa Pattereissa. Noin kuukauden mittaisen alokasajan jälkeen vannottiin sotilasvala. Tämän jälkeen alkoi noin neljän kuukauden peruskoulutus tai sitten suppea erikoiskoulutus tykistön eri tehtäviin; tykki-, tiedustelu tai viestitoimintaan. Viestilinja jakautui vielä erikseen puhelin- ja radiolinjaksi.
Vuoden 1924 alkupuolella syntyneiden tykkimiesten koulutus jäi lyhyemmäksi kuin myöhempien kurssien ja siten rintamalle lähtö tapahtui jo vuoden 1943 helmikuussa, sillä niissä oli hyökkäysvaiheen jälkeen suuria vajauksia. Toinen täydennysten peruste oli vanhimpien ikäluokkien kotiutus siviiliin, koska kotirintamalla oli jatkuva pula työvoimasta.
KTR1 oli asemissa tuolloin Maaselän kannaksella. Mitä pohjoisemmaksi mentiin, sitä pidemmiksi ja huonommiksi rautatieyhteydet ja maantiet muuttuivat. Malun "asema" oli viimeisin paikka mistä oli lähdettävä jo melko varoen jalan eteenpäin omaa joukko-osastoa kohti. Mm 3. Pr:ssa palvellut, myöhempi tunnettu sanomalehtipiirtäjä sekä kirjailija Henrik Tikkanen (1924-1984) muisteli; "kun Maluun saavuttiin tiesi lopullisesti että silloin oli kaikki takana päin, Helsinki, koti - kaikki. Jo puolen kilometrin päästä sai jo kulkea kyyristellen ja lähes konttaamalla sillä vihollisen raskaan tykistön kranaatit kantoivat sinne helposti. Kuraisena, pimeässä viimeisen kilometrin päässä ilmoittauduin pataljoonan esikunnassa. Sieltä minut lähetettiin eteenpäin konekiväärikomppaniaan, ja komppanianpäällikkö toivotti minut tervetulleeksi seuraavilla sanoilla: 'Sinähän olet piruvie kuin avaimenreiästä nussittu suolasilakka!'"
Kun venäläisten suurhyökkäys alkoi Karjalan Kannaksella, kuului 4. Divisioona niihin yksiköihin jotka siirettiin pohjoisesta sinne kiireesti junakuljetuksin. Ensimmäiset tappiot koettiin jo ilmapommituksissa matkan puolivälissä Syvärillä. Tykistö purettiin junasta Valkjärvellä 12.6.1944. KTR1:n miehet joutuivat näkemään kuinka r... venäläisten pommikoneet ja hävittäjät tulittivat surutta jopa evakkojunia. Heinjoen, Kyyrölän ja Muolaan kautta saavuttiin viimein 16.6. Parkkilan maastoon ja ensimmäinen tulikosketus tapahtui 17.6. Muolaanjärven pohjoispuolella. Näistä asemista oli kuitenkin vetäydyttävä vihollisen kiivaan panssari- ja jalkaväki hyökkäyksen tieltä ja vasta 19.9. III/KTR1 pääsi tukemaan kunnolla jalkaväkeä ampuen Huumolan Harjumäestä Summan puolustuksesta vastaavan JR 25:n asemien eteen neljän tunnin ajan ja saivat melkoista tuhoa aikaan hyökkääjien riveissä.
Eversti Jyri Paulaharju arvioi tykistön osuutta ja toiminnan tuloksellisuutta seuraavasti: "Tykistön käyttö oli koko vetäytymisvaiheen ajan vaikeaa, joten tuki muutamaa poikkeusta lukuunottamatta (Tienhaara, Ihantala, Vuosalmi, Summa) melko heikkoa. Tämä johtui useasta eri tekijästä. Lyhyen kantaman tykistö oli usein siirtymässä taaksepäin uusiin tuliasemiin. Radioyhteydet toimivat monesti heikosti, joten tulen keskittäminen tykistöryhminä ei ollut mahdollista. Tykistö kärsi lähes koko viivytyksen ajan ampumatarvikepulaa. Ampumatarvikkeita oli tosin riittävästi ampumatarvikekenttämakasiineissa ja varikoissa, mutta niitä ei saatu ajoissa patteristojen tuliasemiin. Tämä johtui tilanteiden nopeasta vaihtelusta, monista eri tykkimalleista, niiden lukuisista erilaisista laukaisuyhdistelmistä sekä ampumatarvikehuollon kankeudesta ja byrokratiasta (esimerkkinä Viipuri.)
4.Divisioonan ja sen myötä myös KTR1:n toiminta päättyi rauhan aselevon astuttua voimaan 4.9.1944. Se oli alkanut pitkin runtamalinjaa suoritetuilla hankalilla keskitysmarsseilla Valkjärveltä puolustus asemaan, jatkunut raskaina torjuntataisteluina Kaukjärvellä ja Summassa ja päättynyt kesän lopulla vetäytymis- ja viivytystaistelyihin. Aselevon jälkeen rykmentti suoritti kenttälinnoitustöitä kunnes marraskuun puolivälissä aloitettiin kotiuttaminen. Ensimmäiset kuljetukset kuormattiin Lappeenrannan vanhalla asemalla 13.11. Kuljetusten saapuessa Keravan asemalle oli junia vastassa soittokunta, ja pidettiin lyhyet tervetuliauspuheet. Varusteiden luovutukset tapahtuivat Hyrylän kasarmeilla, ja miehet kotiutettiin 16.11.1944.