[MestariMerlin]

Ryan Gattis - Vihan kadut.. Aika tymäkkää tarinaa LA:n jengeistä..

[Timppa-T]

Tällä hetkellä on menossa kirja, jonka pohjalta YLE näytti myös hyvän dokumentin.

Suoraa toimintaa! – Autonomiset liikkeet Suomessa 1986–2016.

Yhteiskunnallisten liikkeiden toimijat kertovat omin
sanoin, kuinka Suomeen tuotiin uudenlainen, jännittävämpi tapa
tehdä politiikkaa.

Aktivismin ansiosta eläinten oikeuksista, kaupunkikulttuurista,
siirtolaiskeskustelusta, perustulovaatimuksesta ja uudesta
luokkapuheesta tuli valtavirtaa. Aktivismi mullisti politiikan
lisäksi puolueet ja mainostoimistot. Kirja on tämän “skenen” perintö tuleville toimijoille.

Vuosituhannen vaihteessa suomalaiset aktivistit kuljettivat radiolähettimiä Keski-Amerikassa, järjestivät itsenäisyyspäivän Kuokkavierasjuhlia ja iskivät kakun Maailmanpankin johtajan
päähän. Globalisaatioliikettä seurasi sosiaalikeskusten ja
vapaan kaupunkikulttuurin aika. Katumaalarit kävivät sotaa
yksityistä vartiointiyritystä ja poliisia vastaan. Alakulttuuri
kukoisti vallatuissa taloissa, kadunvaltauksissa ja laittomissa
bileissä. Yliopistoja vallattiin, kunnes osa aktivisteista siirtyi
puolueisiin ja osa ryhtyi tekemään sabotaasi-iskuja.

2010-luvulla feminismi ja antirasismi nousivat julkisuuteen. Seikkailujen ja spektaakkelien seurauksena tuhansien ihmisten elämät muuttuivat.

[Caravaani Timo]

Neuvostoliiton tragedia: Utopiasta vankileirien saaristoksi

Osmo Jussilan kirja

Hyvä kuvaus miten utopiasta tuli tragedia

[Thor Patsas]

Robert Louis Stevensonin klassikko Aarresaari

Long John Silver on mielestäni yksi parhaimmista fiktiivisistä merirosvoista. Aina parempi kuin se merirosvojen irvikuva Jack Sparrow niistä leffoista.

[Caravaani Timo]

Sarjamurhaajia idästä: Neuvostoliiton aika
Kirjailija
Katariina Bröms
 

[Caravaani Timo]

Tänään aloitetaan

Epäpyhä liitto: Saksan ja Neuvostoliiton yhteistyö 1922-1941

Kirjailijat
Ari Rautala
Antero Uitto

[joey_t]

Kuuntelin Seppo Jokisen uusimman Koskinen-kirjan ja sitten pitikin miettiä että mitäs seuraavaksi? No, aloitin Julia Quinnin Bridgerton: Salainen sopimus -kirjaa. Tämä on Netflixin kautta tunnetuksi tulleen Bridgerton-sarjan avausteos (en ole katsonut sarjaa lainkaan) ja lienee jonkinlainen kevyempi versio Jane Austinin Ylpeys ja ennakkoluulo -kirjasta. Ei nyt vissiin mitään Harlekiini-tasoista ihan kuitenkaan.

En minä yleensä tällaista lue / kuuntele mutta ajattelin antaa mahdollisuuden. Ajattelin että tämä yksi kirja tästä sarjasta, ei enempää. Mutta katsotaan nyt jos vaikka tykästyn tästä ja kuuntelen kaikki ja tilaan Netflixin ja katson sarjan silmämunat kosteina. Bridgertonissa ideana on se että on perhe jossa on kahdeksan lasta ja äiti, isä kuollut. Jokaisen lapsen parisuhteelle joka vissiin päättyy naimisiinmenoon on oma kirjansa. Joka tällaista tykkää seurata niin tässäpä tätä on.

Tässä avauskirjassa päähenkilönä on perheen neljänneksi vanhin lapsi, tytöistä vanhin Daphne. Daphne haluaa naikkuun ja paljon lapsia! Hänen harmituksekseen häntä kosiskelee vain hönöt tyypit, ei sellaiset miehet jotka ovat hänestä kiinnostavia, he pitävät Daphnea kaverityyppisenä, ei vaimotyyppisenä. No sitten on tällainen herttua Simon jolla on taustallaan ikävä menneisyys isänsä kanssa. Simon kyrpiintyi koko kuvioon ja on päättänyt ettei mene ikinä naimisiin eikä saa lapsia. Sekä Daphne että Simon käyvät paljon erilaisilla kutsuilla. Kaikki perheenäidit piirittävät aina Simonia esitellen hänelle tyttäriään. Simonia ketuttaa tämä kuvio.

No, Simon ja Daphne tekee sopimuksen jossa feikkaavat rakastunutta paria. Molemmille on tästä etua: äitit ja tyttäret jättää Simonin rauhaan koska olettavat varatuksi mutta muut miehet alkavat kiinnostua Daphnesta kun huomaavat että hänhän kelpaa jopa herttualle. Tässä nyt vissiin eri vaiheiden jälkeen on käymässä niin että pariskunta alkaakin tykkäillä toisistaan, tällaista kuviota veikkaan ja alkavatkin oikeasti pariksi ja purjehtivat avioliiton satamaan. Toistaiseksi asiasta on vain hienoisia viitteitä: Simon toki haluaa pillua Daphnelta mutta ei sillä hinnalla että joutuisi syyn takia naimisiin.

[joey_t]

No, aloitin Julia Quinnin Bridgerton: Salainen sopimus -kirjaa. Tämä on Netflixin kautta tunnetuksi tulleen Bridgerton-sarjan avausteos (en ole katsonut sarjaa lainkaan) ja lienee jonkinlainen kevyempi versio Jane Austinin Ylpeys ja ennakkoluulo -kirjasta. Ei nyt vissiin mitään Harlekiini-tasoista ihan kuitenkaan.

Kuuntelin tämän loppuun ja aika hyvissä ajoin itselleni selvisi että tämän kuuntelen loppuun mutta en halua kuunnella niitä jatko-osia. Historialliset romaanit toki kiinnostaa mutta tässä historia näkyi lähinnä niin että tavat olivat tuolloin erilaisia kuin nyt. Silloin seksi kuului vasta avioliittoon. Tai ainakin hienostoperheiden naisilla, jos tällainen nainen erehtyi vaikkapa vain suutelemaan seurusteluaikana ja avioliittoon asti ei päästy, naisen maine oli huono ja sai heittää menemään haaveet kunniallisesta avioliitosta. No, hevoskyytillä mentiin ellei kävelty joten hivenen oli tuota historiaa sikäli kuin myös se että rikkailla oli palvelusväkeä. Muttei tämä nyt oikein riitä syyksi kiinnostua sarjasta enemmän. Eikä myöskään Netflixin tilaukseen.

Yksi asia tässä vähän mietitytti. Simon ja Daphne menivät naikkuun ja Daphne olisi halunnut jälkikasvua mutta Simon ei. Josta syystä Simon aina keskeytti yhdynnän ja laski spegut lakanalle. Daphnella meni aikansa ennenkuin edes tajusi miten lapsia saadaan ja mikä on raskaaksi tulemisen edellytys. Simon pelimiehenä tiesi että keskeytetty yhdyntä on varma ehkäisykeino. No Daphne ei ihan diggaillut Simonin tavasta ja tästä Simon sai kuulla. Niinpä Daphne raiskasi humalassa olleen Simonin ja sai lastit sisäänsä. Raiskaus ei ole mitenkään ihailtava juttu nykyisin mistään syystä, ei edes avioliitossa ja minun mietelmäni liittyy siihen että jos homma olisi mennyt toisinpäin eli Simon olisi raiskannut Daphnen niin olisikohan kirjasarjasta ja tv-sarjasta tullut niin suosittu kuin tälle on käynyt.

Muuten, noihin aikoihin pantiin vain pilluun. Suuseksi ja persepanot eivät kuuluneet tuohon aikakauteen, se kirjasta myöskin selvisi. Tai niistä ei ainakaan ollut mainintaa.

[guuguuman]

Sampo Terhon Stalingradin viemärit. Kirja kertoo kahdesta saksalaisveljeksestä, jotka liittyvät ...puolueeseen 20-luvun lopulla ja pääsevät seuraamaan puolueen nousua ja tietä kohti maailmansotaa. Veljekset ovat henkilöhahmoina aika viitteelliset ja kirja onkin enemmän elävää historiankuvaa ...en pyrkimyksestä kohti valtaa. Kirja on aikamoinen järkäle, yli 900 sivua ja tällä hetkellä minulla takana on n.300 ja aika mukaansatempaava se tähän asti on ollut. On tietysti mahdoton olla näkemättä kirjan (ja historian) tapahtumissa tiettyjä yhtymäkohtia nykyaikaan.

[Timppa-T]

Tällä hetkellä menossa Lauri Hokkasen teos: Kommunismin teloitettu unelma Seppo Toiviaisen elämä ja tragedia.

Kirja on siis elämänkerta toverista, älyköstä, ja hienosta miehestä, Seppo Toiviaisesta.

[joey_t]

Tällä hetkellä menossa Lauri Hokkasen teos: Kommunismin teloitettu unelma Seppo Toiviaisen elämä ja tragedia.

Kirja on siis elämänkerta toverista, älyköstä, ja hienosta miehestä, Seppo Toiviaisesta.

Kerrotaanko siinä minkälaisia menestystarinoita kommunismin avulla on saavutettu?

Oman puutteellisen käsitykseni mukaan kaikki saavutettu on vahvaa miinusmerkkiä. Kommunismi ei toiminut Venäjällä, sen sijaan sen vähintäänkin osaseurauksena maan demokratia on tilassa jota voisi kutsua katastrofiksi, aivan kuten kommunismin ja sen nykyversion vihervasemmistolaisuudenkin kohdalla on.

Mutta kai siitä edes joskus on seurannut jotakin hyvää. Laitapas tuohon alle iloksemme listausta kommunismin positiivisista seurauksista ...

ModEdit: Turhat provot pois

[Meeme]

Vankina Thaimaassa

[RobertLey]

Luin Paavo Rintalan "Kesäkuu 44" sekä "Sotilaiden äänet" ensi kerran jo teini-iässä mutta luin ne eilen uudestaan (Isävainaan peruja kirjahyllystä, on niissä erään haavoittuneen sukulaismiehenkin pätkä mutta koskee lähinnä Talia sitten vähän myöhemmin, kesäkuun puolenvälin jälkeen 1944, paljoa ei Rintala harvapuheisesta hämäläismiehestä irti saanut...)
Mutta 9.6.1944 se helvetti repesi. Kyllä Rintala entisenä teologian ylioppilaana termit tiesi ja osasi löytää oikeat sitaatit; "Sanalla sanoen, se on kauttaaltaan kamala tienoo, jossa ei yhtään järjestystä ole." - John Bunyan: "Kristityn vaellus'

Lyhyitä muistumia aina rykmentinkomentajien katkelmista rivimiehiin.

"Se repäisi äänivallin kerralla rikki ja heitti kaiken metelin täynnä sirpaleita, hiekkapölyä, kantoja ja kuraa meidän päällemme. Se jäi meidän korviimne ja aivoihimme. Muistan sen elämäni loppuun saakka.
Olin upseerikokelas.
Kun minä viikkoa myöhemmin, kesäkuun 16. päivän vastaisena yönä heräsin leikkauksen ja nukutuksen jälkeen sotasairaalan vuoteessa ilmapommitukseen, minä vasta silloin huusin ääneen.
Luulin olevani Valkeasaaressa."

Bunyanin sitaattiin sopii myös erään keskipohjalaisen rivimiehen muisto; "Kun maailmanloppu tuloo, sen erellä on hiljaisuus."

[joey_t]

Olen kuunnellut pari Ari Paulowin Jesse Hackman-dekkaria. Hackman on oululainen versio Turun Jussi Vareksesta. Baarielämää ja kauniita naisia. Kempeleläisellä Paulowilla on hyvä paikallistuntemus sekä mielikuvitus plus siihen päälle kuljettaa tarinaa mielenkiintoisella tavalla. Kirjojen ihmiset ovat tällaisia kadun miehiä ja naisia ja mielipiteet sen mukaisia. Jos olet herkkä närkästymään mielipiteistä niin Ari Paulow ei ole hyvä valinta. Muussa tapauksessa kyllä.

[joey_t]

Tex Willereitä. Olen hankkinut pari Texiä joita en ole ehtinyt lukemaan mutta tänään otin käsiini.

Eka on Maxi Tex sarjaa oleva sarjis nimeltä Neljä kostajaa. Claudio Rizzin kirjoittama ja kuvituksesta vastaa Giampiero Castertano. Kertoo neljästä konfederaatio-upseerista jotka joutuivat sisällissodan jälkeen vankilaan jossa unionin vankilanjohtaja rääkkäsi ja kidutti julmasti vankeja. Tarinan alkuvaiheessa kyseinen nelikko kävi tappamassa raakalla tavalla kyseisen vankilanjohtajan. Tex Willer ja Kit Carson lähtevät jahtaamaan noita neljää kostajaa. Jälki on tuttua: pihvit, paistetut perunat sekä olut maistuvat kaksikolle ja herjanheitolla on oma vahva sijansa. Tässä tapauksessa uhri-syyllinen asetelma ei ole täysin mustavalkoinen joten asiaa punnitaan myös moraaliselta kannalta.

Kun sain tuon luettua aloin lukemaan Tex Willer suuralbumia Texasin kunnian tähden, teksti Boselli, kuvitus Dotti. Tämä on mulla vielä kesken mutta ainakin alkuosiltaan on Texin ja Kit Carsonin muisteluita uskolliselle kuulijalle Kit Willerille. Ai että nämä on mielenkiintoisia sarjiksia jossa oppii myös vähäsen Pohjois-Amerikan historiaa ja maantiedettä.

Lukisinko uudelleen: kyllä.

[FortySexN2]

Rujo, Mikko Rupposen elämänkerta. Euroopan mestari vapaaottelussa, asunnoton ItäHelsingissä, kaksi stinttiä Ukrainassa sotimassa Ryzzää vastaan.

Kaikki eivät varmastikaan tykkää tai edes ymmärrä kamppailulajislangia ja aika repäisevää sekä kaunistelematonta kerrontatapaa. Meikäläinen tykkää.

[Lapinkeisari]

Suomalaisia dekkareita kuuntelen, lähinnä lenkkeillessä. Nyt menossa Ruben Waaran tutkimukset, neljäs kirja.

[Vieras1763]

Vankina Thaimaassa

Huhhuh Kandeis varmaan jokaisen suomalaisen Turakaisen lukea ennnenkuin rupeaa keppostelemaan ko. maassa..

[RobertLey]

Viitanen, Pertti "Kenttätykistörykmentti sotatiellä - KTR 4 Talvisodan ja KTR1 Jatkosodan taisteluissa"

Luettu. Oikeastaan perusteellisin teos vallankin Jatkosodan aikaisen kenttätykistökoulutuksen eri vaiheista, Martti Koskimaan kirjoittama Murtajan Tykistö eli 2.Divisioonan KTR 15:n historiikki myös hyvä. - Tässä tarkastelun kohteena Isostakyröstä Riihimäen varuskuntaan siirretty Tykistökoulutuskeskus 3 joka toimi samoissa kasarmeissa vv. 1942-44 Riihimäen varuskunnassa missä esim Viestirykmentti myöhemmin vuoteen 2014 saakka. Tykistökoulutuskeskus 3 siirrettiin 1944 Viipuriin, mutta kun lähtö tuli yksikkö lakkautettiin 1944. Nuorimmat ikäluokat (1925-26) ottivat osaa vielä Lapin sotaan lyhyeksi jääneen koulutuksen jälkeen.

Pertti Viitanen on käynyt päällisin puolin mutta hyvin Tuusulan seudulta sekä Helsingistä kootun Talvisodan KTR 4:n perustamisen Hyrylässä syksyllä 1939, siirtymisen Länsi-Kannakselle 4. Divisioonan Tykistörykmenttinä missä se osallistui aktiivisesti mm divisioonan kolmen jv-rykmentin (joukossa legendaarinen Ässä-rykmentti eli JR 11) tukemiseen Hatjalahdella, Marjapellonmäessä Uuraassa, Viipurinlahdella  ja Ylä-Sommeessa. Tappiot olivat tykistönkin puolella melko raskaat (ja kuten tiedetään, ammuksia aivan liian vähän, muutenkin puutteellinen varustus) vallankin Summan lohkon murruttua Länsi-Kannaksella jolloin oli aloitettava vetäytyminen taistellen kohti Viipuria. Maaliskuussa taka-asemissa päivittäinen ampumatarvikekulutus oli pakko nostaa tilannetta vastaavaksi; pelkästään 6.3.1940 2.Ptri ampui 206 kranaattia r... hyökkääjän niskaan.

Jatkosodan alkaessa rykmentin numero muuttui KTR1:si mutta divisioonan numero säilyi samana. JR 5 eli Aaverykmentti, JR 25 eli Piikki sekä JR 46 muodostivat divisioonan jv-joukot. Kahdesta em mainitusta rykmentistä on kirjoitettu melko kattavat historiikit erikseen. Tykistöön kuului taas pääosin Tuusulan ja lähi-Uudenmaan seudun miehiä, mutta varusmiehiä oli muualtakin päin Suomea. Muiden rykmenttien miehistö oli koottu Pohjoisen-Uudenmaan sekä Pohjois-Kymen suojeluskuntapiireistä, joskin varusmiesikäluokissa oli niissäkin miehiä ympäri Suomen. Muuan Veikko Ennala (1922-1991) Länsi-Uudenmaan Pusulasta palveli ensin 2./JR5:ssä ennen kuin hänet siirettiin kirjallisten kykyjensä vuoksi ensin esikuntaan mistä Olavi Paavolainen hänet löysi seurauksella että Ennalasta tuli Suomen nuorin sotakirjernvaihtaja eli TK-mies.

4. Divisioona soti kaikilla kolmella Kannaksella.  Ensin eteneminen mm Porlammin voittoisien mottitaistelujen jälkeen Viipuriin, sieltä Aunuksen Kannakselle Laatokan Pohjois-Puolelle mistä vielä pohjoisemmaksi Maaselän Kannakselle, Kriville. 4. Divisioonan ylimmän johdon kohtalon päivä oli 24.4.1942 jolloin sen komentaja, Jääkärieversti Kaarlo Viljanen seurueineen teki tavanomaista tarkastustaan etulinjassa mm evl L. Vihman ja kahden adjutantin kanssa seurauksella että eteen sattui hyvin naamioitu ja ennalta-arvaamaton miinakenttä minkä seurauksena kaikki neljä haavoittuivat kuolettavasti. Viljanen kuoli vielä samana päivänä haavoihinsa, evl Vihma seuraavana.

Aseistuksena KTR1:ssä oli pääosin modernit 150 H/40 haupitsit ja saksalaisten avun myötä tilanne oli toinen kuin Talvisodassa eli ammuksia riitti. Kaiken kaikkiaan Suomen Armeijalla oli tuolloin 67 erilaista tykkimallia, varsinkin kun jokaiselle tykkimallille oli olemassa useita erilaisia ampumatarvikelajeja. Helpotuksena oli se, että pääkaluston kaliiperi oli molemmilla osapuolilla sama, joten sotasaalistykkeihin (joita mm Porlammilla saatiin valtava määrä) sopivien ammusten tuotanto ei juuri vaatinut muutoksia ammustehtailla. Sen sijaan sotasaalisammusten käyttö aiheutti toisinaan tuhoisia putkiräjähdyksiä. KTR1:n tykkikalusto Jatkosodan syttyessä käsitti tarkalleen tyypit: jo em 150 H40, 105/41 haupitsit, 76/02 kanuunat sekä 122/09-30 haupitsit.

Pertti Viitanen kuvailee asemsodan aikaista kenttätykistökoulutusta lähinnä veljensä Lauri Heikki Viitasen (1924-1944 - kaatui Säiniöllä 19.6. tykistön viestiryhmän radisti-tkm:nä, ruumis jäi kentälle) kautta mutta on käyttänyt myös muita lähteitä sekä päiväkirjoja.

Tykistökoulutuskeskus 3:n siirto Riihimäelle johtui siitä, että Riihimäki oli yhteyksien ja majoituksen kannalta edullisempi. Helmikuusta 1942 se oli armeijan ainoa tykistöaselajin koulutuskeskus. Kunkin saapumiserän alokkaista pääosa sijoitettiin koulutuskeskuksen I,II ja III Patteristoon eli Takakasarmialueelle. Eteläisellä eli Etukasarmialueella toimi Korpraalikoulu. Sen oppilaat valittiin ajan tavan mukaan pääosin koulusivistyksen perusteella. Heitä olivat ylioppilaat, oppikoulua käyneet tai vastaavan koulutuksen saaneet. Korpraalikoulun vahvuus oli suurimmillaan 1.3.1944, jolloin se oli 11 upseeria, 38 aliupseeria ja 435 miestä. Korpraalikoulutus kesti kuusi viikkoa ja se oli armeijan hierarkiassa "alimman asteinen koulu, sodanaikainen aliupseerikoulu, jonka suorittaneet saivat hihaansa mustan nauhan valkoisen sijaan. Mustiksi korpraaleiksi tai surukorpraaleiksi heitä nimitettiinkin."

Alokaskoulutus annettiin kaikille em mainituissa Pattereissa. Noin kuukauden mittaisen alokasajan jälkeen vannottiin sotilasvala. Tämän jälkeen alkoi noin neljän kuukauden peruskoulutus tai sitten suppea erikoiskoulutus tykistön eri tehtäviin; tykki-, tiedustelu tai viestitoimintaan. Viestilinja jakautui vielä erikseen puhelin- ja radiolinjaksi.

Vuoden 1924 alkupuolella syntyneiden tykkimiesten koulutus jäi lyhyemmäksi kuin myöhempien kurssien ja siten rintamalle lähtö tapahtui jo vuoden 1943 helmikuussa, sillä niissä oli hyökkäysvaiheen jälkeen suuria vajauksia. Toinen täydennysten peruste oli vanhimpien ikäluokkien kotiutus siviiliin, koska kotirintamalla oli jatkuva pula työvoimasta.

KTR1 oli asemissa tuolloin Maaselän kannaksella. Mitä pohjoisemmaksi mentiin, sitä pidemmiksi ja huonommiksi rautatieyhteydet ja maantiet muuttuivat. Malun "asema" oli viimeisin paikka mistä oli lähdettävä jo melko varoen jalan eteenpäin omaa joukko-osastoa kohti. Mm 3. Pr:ssa palvellut, myöhempi tunnettu sanomalehtipiirtäjä sekä kirjailija Henrik Tikkanen (1924-1984) muisteli; "kun Maluun saavuttiin tiesi lopullisesti että silloin oli kaikki takana päin, Helsinki, koti - kaikki. Jo puolen kilometrin päästä sai jo kulkea kyyristellen ja lähes konttaamalla sillä vihollisen raskaan tykistön kranaatit kantoivat sinne helposti. Kuraisena, pimeässä viimeisen kilometrin päässä ilmoittauduin pataljoonan esikunnassa. Sieltä minut lähetettiin eteenpäin konekiväärikomppaniaan, ja komppanianpäällikkö toivotti minut tervetulleeksi seuraavilla sanoilla: 'Sinähän olet piruvie kuin avaimenreiästä nussittu suolasilakka!'"

Kun venäläisten suurhyökkäys alkoi Karjalan Kannaksella, kuului 4. Divisioona niihin yksiköihin jotka siirettiin pohjoisesta sinne kiireesti junakuljetuksin. Ensimmäiset tappiot koettiin jo ilmapommituksissa matkan puolivälissä Syvärillä. Tykistö purettiin junasta Valkjärvellä 12.6.1944. KTR1:n miehet joutuivat näkemään kuinka r... venäläisten pommikoneet ja hävittäjät tulittivat surutta jopa evakkojunia. Heinjoen, Kyyrölän ja Muolaan kautta saavuttiin viimein 16.6. Parkkilan maastoon ja ensimmäinen tulikosketus tapahtui 17.6. Muolaanjärven pohjoispuolella. Näistä asemista oli kuitenkin vetäydyttävä vihollisen kiivaan panssari- ja jalkaväki hyökkäyksen tieltä ja vasta 19.9. III/KTR1 pääsi tukemaan kunnolla jalkaväkeä ampuen Huumolan Harjumäestä Summan puolustuksesta vastaavan JR 25:n asemien eteen neljän tunnin ajan ja saivat melkoista tuhoa aikaan hyökkääjien riveissä.

Eversti Jyri Paulaharju arvioi tykistön osuutta ja toiminnan tuloksellisuutta seuraavasti: "Tykistön käyttö oli koko vetäytymisvaiheen ajan vaikeaa, joten tuki muutamaa poikkeusta lukuunottamatta (Tienhaara, Ihantala, Vuosalmi, Summa) melko heikkoa. Tämä johtui useasta eri tekijästä. Lyhyen kantaman tykistö oli usein siirtymässä taaksepäin uusiin tuliasemiin. Radioyhteydet toimivat monesti heikosti, joten tulen keskittäminen tykistöryhminä ei ollut mahdollista. Tykistö kärsi lähes koko viivytyksen ajan ampumatarvikepulaa. Ampumatarvikkeita oli tosin riittävästi ampumatarvikekenttämakasiineissa ja varikoissa, mutta niitä ei saatu ajoissa patteristojen tuliasemiin. Tämä johtui tilanteiden nopeasta vaihtelusta, monista eri tykkimalleista, niiden lukuisista erilaisista laukaisuyhdistelmistä sekä ampumatarvikehuollon kankeudesta ja byrokratiasta (esimerkkinä Viipuri.)

4.Divisioonan ja sen myötä myös KTR1:n toiminta päättyi rauhan aselevon astuttua voimaan 4.9.1944. Se oli alkanut pitkin runtamalinjaa suoritetuilla hankalilla keskitysmarsseilla Valkjärveltä puolustus asemaan, jatkunut raskaina torjuntataisteluina Kaukjärvellä ja Summassa ja päättynyt kesän lopulla vetäytymis- ja viivytystaistelyihin. Aselevon jälkeen rykmentti suoritti kenttälinnoitustöitä kunnes marraskuun puolivälissä aloitettiin kotiuttaminen. Ensimmäiset kuljetukset kuormattiin Lappeenrannan vanhalla asemalla 13.11. Kuljetusten saapuessa Keravan asemalle oli junia vastassa soittokunta, ja pidettiin lyhyet tervetuliauspuheet. Varusteiden luovutukset tapahtuivat Hyrylän kasarmeilla, ja miehet kotiutettiin 16.11.1944.

[misskiki]

Paulo Coelhon - Veronika päättää kuolla