Aikoinaan olin pannut noin puolia iha-sivuston seksiä myyvistä neitokaisista ja siihen aikaan heistä seksiä myi 90%. Nyt on mennyt vuosia ilman, mutta päätin pitkästä aikaa kokeilla, mikä on markkinatilanne.
Iha:n kulta-aika oli reilu kymmenen vuotta sitten. Vaikka sivustolla oli aitoja huoria, moni kuului kategoriaan puoliamatöörit. Puoliamatöörin tuntomerkkejä on, että omasta mielestään he eivät myy seksiä, mutta ottavat lahjoja vastaan. Tapaamisella ei ole aikarajoitusta sen enempää kuin siviiliseksissäkään, vaan homma lopetetaan kun ei enää jaksa panna. Raha annetaan tapaamisen lopussa ja täysiverinen puoliamatööri ei kerro summaa vaan se on lahjanantajan päätettävissä.
Kuten aavistelin, Tallinnan kotipaikakseen iha:ssa ilmoittavat olivat pääosin täyshuoria - mikä on kunniakas ammatti - mutta en tällä kertaa ollut heistä kiinnostunut. Aitoja puoliamatöörejäkin löytyi, mutta hinnat ovat lähteneet laukalle. Reilusti ylipainoisen 26-vuotiaan opiskelijaneitokaisen hinta oli minusta vähän yläkanttiin. 800 eurolla taitaa saada Miss Suomen Suomenlahden pohjoispuolella.
Koska oikeastaan olin läpikulkumatkalla, heitin verkkoni myös Tarton vesille. Emajoki on kapoinen, mutta tarjontaa oli huomattavasti enemmän ja hinnat järkevällä tasolla. Useammalla pyynnöt olivat luokassa 150-200 euroa niin, että aikaa käytössä pari tuntia. Vaan kun aidolla puoliamatöörillä ei ole aikarajoitetta.
Lopulta löysin mitä hain, reliikin menneiltä ajoilta, joskin reliikin ikä oli 25 vuotta. Neito oli itse tulossa läpikulkumatkalla Tallinnan kautta, mikä sopi minulle paremmin ja sovimme treffit linja-autoasemalle. Hinnasta ei ollut puhetta.
Noudin neitokaisen sovitusta paikasta ja kurvasimme läheiseen uudehkoon hotelliin, josta saa päivähuoneen 25 eurolla. Huone oli varustettu hyvällä parisängyllä ja ilmaiset kahvitkin olisi saanut aulasta, mutta eipä kumpaakaan kiinnostanut.
Koska puoliamatööristä kyse, ei tarvinnut pohtia saako suudella tai saako käyttää kieltä suudellessa. B-rappukaan ei ollut rauhoitettua aluetta. Suikkariin ei kumia vaadittu ja aika lähellä oli, että en vahingossa tuikannut paljaalla sisäänkin. En tarkoituksella, mutta tunnelma meinasi viedä mukaan.
Jahka kolme tuntia oli kulunut, oli aika poistua. Maksusta ei puhuttu edelleenkään vaan ovella lykkäsin 160 euroa kouraan ”taksirahaksi”. Ennen vanhaan tapasin maksaa 100-150 euroa eli pientä tasokorotusta.
Puoliamatöörien kulta-aika on ohi Virossakin. Ei heitä enää Tallinnan kaduilta tavoita niin kuin aikoinaan. Ei perinne kuitenkaan kokonaan ole kuollut. Minulla taisi olla vuoden paras pano
Iha:n kulta-aika oli reilu kymmenen vuotta sitten. Vaikka sivustolla oli aitoja huoria, moni kuului kategoriaan puoliamatöörit. Puoliamatöörin tuntomerkkejä on, että omasta mielestään he eivät myy seksiä, mutta ottavat lahjoja vastaan. Tapaamisella ei ole aikarajoitusta sen enempää kuin siviiliseksissäkään, vaan homma lopetetaan kun ei enää jaksa panna. Raha annetaan tapaamisen lopussa ja täysiverinen puoliamatööri ei kerro summaa vaan se on lahjanantajan päätettävissä.
Kuten aavistelin, Tallinnan kotipaikakseen iha:ssa ilmoittavat olivat pääosin täyshuoria - mikä on kunniakas ammatti - mutta en tällä kertaa ollut heistä kiinnostunut. Aitoja puoliamatöörejäkin löytyi, mutta hinnat ovat lähteneet laukalle. Reilusti ylipainoisen 26-vuotiaan opiskelijaneitokaisen hinta oli minusta vähän yläkanttiin. 800 eurolla taitaa saada Miss Suomen Suomenlahden pohjoispuolella.
Koska oikeastaan olin läpikulkumatkalla, heitin verkkoni myös Tarton vesille. Emajoki on kapoinen, mutta tarjontaa oli huomattavasti enemmän ja hinnat järkevällä tasolla. Useammalla pyynnöt olivat luokassa 150-200 euroa niin, että aikaa käytössä pari tuntia. Vaan kun aidolla puoliamatöörillä ei ole aikarajoitetta.
Lopulta löysin mitä hain, reliikin menneiltä ajoilta, joskin reliikin ikä oli 25 vuotta. Neito oli itse tulossa läpikulkumatkalla Tallinnan kautta, mikä sopi minulle paremmin ja sovimme treffit linja-autoasemalle. Hinnasta ei ollut puhetta.
Noudin neitokaisen sovitusta paikasta ja kurvasimme läheiseen uudehkoon hotelliin, josta saa päivähuoneen 25 eurolla. Huone oli varustettu hyvällä parisängyllä ja ilmaiset kahvitkin olisi saanut aulasta, mutta eipä kumpaakaan kiinnostanut.
Koska puoliamatööristä kyse, ei tarvinnut pohtia saako suudella tai saako käyttää kieltä suudellessa. B-rappukaan ei ollut rauhoitettua aluetta. Suikkariin ei kumia vaadittu ja aika lähellä oli, että en vahingossa tuikannut paljaalla sisäänkin. En tarkoituksella, mutta tunnelma meinasi viedä mukaan.
Jahka kolme tuntia oli kulunut, oli aika poistua. Maksusta ei puhuttu edelleenkään vaan ovella lykkäsin 160 euroa kouraan ”taksirahaksi”. Ennen vanhaan tapasin maksaa 100-150 euroa eli pientä tasokorotusta.
Puoliamatöörien kulta-aika on ohi Virossakin. Ei heitä enää Tallinnan kaduilta tavoita niin kuin aikoinaan. Ei perinne kuitenkaan kokonaan ole kuollut. Minulla taisi olla vuoden paras pano