Siis huom. ei ole velvollisuutta todistaa että suostumus on ollut vaan on velvollisuus todistaa, että sitä ei ole ollut. Ymmärrätte toivottavasti eron.
Probatio diabolica saattaa vaikuttaa asiassa näyttökynnystä tasaavasti.
Se saattaa vaikuttaa sen verran, että ei tule syytettä väärästä ilmiannosta, vaikka riittäviä todisteita raiskauksesta ei olisikaan. Mutta ei se siihen vaikuta, että yhtäkkiä ihmisiä alettaisiin tuomita ilman näyttöä.
Ja kyllä sana sanaa vastaan -tilanteissa saatetaan osallisten kertomusta arvioida. Itse olen yhden sana sanaa vastaan -oikeusprosessin käynyt läpi ja voittanut. Tuomittu muutti kertomustaan jokaisella kuulustelukerralla, kuten valehteleva ihminen monesti tekee. Minä tiesin asioita, joita en olisi voinut tietää, jos tapahtumat eivät olisi olleet totta. Eli kuulustelukertomukset itsessään jo sinänsä voivat toimia näyttönä.
Teoriassa vastustan henkilön x hetkessä T1 tekemäksi epäillyn rikoksen A tunnusmerkistön sotkemista henkilön b hetkessä T2 tekemäksi epäillyn rikoksen B tunnusmerkistöön. Raiskauksen tunnusmerkistöä ei pidä sotkea perättömän lausuman tunnusmerkistöön.
Oma asiansa kokonaan on, että henkilön b rikosoikeudellisen vastuun uhalla antaman lausunnon näyttöarvoa on arvioitava lähtökohtaisesti vahvasti uskottavana - toisin kuin henkilön a ilman rikosoikeudellista vastuun uhkaa antaman lausunnon näyttöarvoa. Syytetyllä ei ole totuudessa pysymisen velvollisuutta, joka kuuluu todistajalle ja asianomistajalle. Selvitysten johdonmukaisuus tai yksityiskohtaisuus liittyvät samalla tavalla todistelun uskottavuuden arviointiin ja menevät varsinaisen maalin eli näytön kohteena olevan rikosoikeudellisen tunnusmerkistön ohi.
Olen ymmärtänyt tämän keskustelun liittyvän entisen ja uuden tunnusmerkistön ratkaiseviin eroihin, jolloin on oikeastaan turha puhua tilanteista, joissa tulee tuomio niin vanhassa kuin uudessa oikeustilassa. Esimerkiksi seksin aloittaminen selkeän "ei" kuultuaan on samalla tavalla rikos ennen ja nyt. Järkevää on varmaan tarkastella yksinomaan tilannetta, jossa epäilty kiistää syyllistyneensä rikokseen, jolloin uhrin todistajanlausuntoa on kyettävä tukemaan muulla välittömällä tai välillisellä näytöllä.
Teoriassa haastava tilanne syntyy, kun uhri on aluksi suostunut, mutta myöhemmin perunut suostumuksensa seksiin - ilmaisematta varsinaisesti ja nimenomaisesti tahtotilaansa kummassakaan hetkessä. Luultavasti tämä ei ole kovin epätyypillinen tilanne elävässä elämässä.
Vanhassa oikeustilassa tästä ei ole tullut tuomiota, koska uhrin ilmaisemaa kieltoa ei ole kuulunut. Uudessa oikeustilassa on pyritty siirtymään pois kiellon ilmaisemisen välttämättömyydestä suostumuksen saamisen välttämättömyyteen. En osaa tulkita, miten kukaan voi todistella sanotussa tilanteessa totuudenmukaisesti ja uskottavasti suoraan suostumuksen antamista ja/tai saamista näyttötaakasta tai -kynnyksestä riippumatta. Voi siis olla, että oikeustilan muutos ei auta suurta osaa uhreistakaan. Voi olla, että uhrin asianajaja neuvoo todistamaan suostumuksen uupumista alun alkaenkin.
Jos edelleen puhutaan muusta kuin varsinaisesta aktin kieltämisestä, hyväksyttävän suostumuksen määrittämisessä joudutaan joka tapauksessa menemään paljon paperilla annettua ja allekirjoitettua suostumusta pidemmälle. Aloittellisuus seksiin voi indikoida suostumusta. Tilanteessa passiivinen myötäileminen voi indikoida suostumusta. Vihjailevat viestit päiviä ennen väitettyä rikosta voivat indkioida suostumusta. Hyvä, että on seksuaalisesti aktiivisia naisia - mutta miten toimitaan epävarmojen, kokemattomien tai ujojen kumppaneiden hiljaisen suostumuksen tai sen puuttumisen arvioinnin kanssa?
Jos tilanteesta puuttuvat törkeän raiskauksen tunnusmerkistöön kuuluvat pakottamista tukevat elementit, voi suostumuksen antamista koskevan näytön esittäminen siirtyä uudistuksen tarkoituksen vastaisesti osapuolten luonteenpiirteiden tarkasteluun. Huora sitä, macho tätä.
Mutta mitäpä muuta todistella, kun alkuperäinen tehtävänanto on: todista olemattoman olemassaolo
