Uutiset: SeksiSaitti toivottaa kaikille foorumilaisille leppoisaa joulunaikaa!

Kirjoittaja Aihe: Raportti: Ihana Isla Tampereella  (Luettu 10496 kertaa)

Poissa Mustelmann

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1419
  • ****** Rakastajien aatelia
Raportti: Ihana Isla Tampereella
« : Maaliskuu 17, 2022, 20:49:16 »
Tapasin tänään tuoreen alalle ryhtyneen palvelijattaren nimeltä Isla, jonka naapurista löytyvä ilmoitus kiinnitti huomioni hyvällä tekstillään sekä tietysti viettelevillä kuvillaan. Niissä esiintyi varsin muhkeamuotoinen neito, jollainen myös oli minua vastassa. Mainittakoon kuitenkin, että hänen hiuksensa ovat hieman lyhyemmät kuin kuvien oton aikaan. Mahdollisesti kurvejakin on enemmän kuin kuvat kertovat, mikä tosin oli minulle vain positiivinen yllätys. Sen voin sanoa, että tissiä ja varsinkin persettä riittää yltäkylläisesti.

Isla varoitti viestinnän aikana, että häntä saattaa hieman jännittää, mutta paikan päällä mistään sellaisesta ei ollut tietoakaan. Itseäni sen sijaan jännitti jostain syystä sen verran, että erektio vähän temppuili, mutta pääsin kuitenkin maaliin asti. No, minä olen muutenkin melko hitaasti käynnistyvää sorttia.

Isla on mielestäni erittäin mukava uusi tuttavuus, jonka luo menen varmasti uudelleen. Hän on iloinen, nauravainen ja aidosti menossa mukana. Pelkästään se jukeliton perse kannatta käydä todistamassa omin silmin ja miksei käsinkin.

Poissa muikkuli

  • Newbie
  • Viestejä: 1
  • * Kelpo kaveri
Vs: Raportti: Ihana Isla Tampereella
« Vastaus #1 : Helmikuu 28, 2023, 08:04:31 »
Hyvä rapsa! Oliko kauniit kasvot? Onkohan muilla tuoreempia kokemuksia? Ajattelin itsekin varata ajan PT:lle, kun saapuu kaupunkiin.

Poissa pipariapiparia

  • Newbie
  • Viestejä: 2
  • * Kelpo kaveri
Vs: Raportti: Ihana Isla Tampereella
« Vastaus #2 : Elokuu 29, 2024, 22:24:28 »
On oikein nätti. Asenne oli 10/10. Ehkä paras tähän asti tapaamistani maksullisista ja olen kuitenkin käynyt huorissa ensimmäisen kerran melkein 30 vuotta sitten. Pipari kostui ilman liukkaria ja neiti antoi hyvät kyydit. Hän on myös isokokoisin nainen jonka kanssa olen koskaan harrastanut. Todellinen BBW.