[Vieras0265]

Modesty Blaise (1966). En saanut nukuttua joten on otin esiin tämän vakoiluelokuvan ja katsoin sen pitkästä aikaa. Svengaava alkutunnari, sopivasti komiikkaa sekä toimintaa.

[Lifti]

Muistaakseni Leah Meow dp. On se onneton suihinotossa.

[Vieras0265]

Stanley Kubrickin ohjaama Kellopeliappelsiini. Olen nähnyt tämän elokuvan monta kertaa mutta katsotaan se nyt taas kerran. Perustuu Anthony Burgessin kirjaan. Ajattelin joskus lukea myös kirjan.

[Vieras0087]

^On kyllä hieno elokuva. Yksi niistä jotka kestävät hyvin myös aikaa. Stanley Kubrick on vaan niin mestari. Malcolm McDowellin roolityö on unohtumaton. Viime viikolla tuli teemalta englantilainen elokuva Jos (1968). Se kertoo englantilaisesta sisäoppilaitoksesta. Malcolm McDowell esittää päähenkilöä Mick Travis. Se oli McDowellin ensimmäinen elokuvarooli. Tykkäsin kovasti leffasta. Pitäisi löytyä yle areenasta. Jos kiinnostaa  .

[Vieras0265]

^ Täytyy katsoa tuo elokuva. Olen nähnyt paljon McDowellin elokuvia ja ne ovat aina jääneet mieleen. Ne eivät ole mainstream elokuvia.

[Vieras0068]

Koirat eivät käytä housuja.
Oli paljon parempi kuin odotin ja Krista Kosonenhan on aina hyvä🙂

[Vieras0265]

Federico Fellinin Satyricon (1969). Olen nähnyt tämän elokuvan monia kertoja mutta katsotaan nyt uudestaan. Taattua Felliniä. Suosittelen.

[Vieras0265]

Hard Times (1975). Charles Bronsonin näyttelemä tappelija osallistuu paljasnyrkki otteluihin tienatakseen rahaa lama-ajan Yhdysvalloissa.

[Vieras0265]

Conan The Barbarian ja heti perään Conan The Destroyer. En ole varsinaisesti Arskan fani mutta hän onnistui hyvin Conanin roolissa.

[Vieras0265]

You got to ask yourself a question. Do I feel lucky? Do you, punk? Yrittäkää arvata mikä elokuva.

[joey_t]

You got to ask yourself a question. Do I feel lucky? Do you, punk? Yrittäkää arvata mikä elokuva.

Dirty Harry

[Vieras0265]

^
Aivan oikein!

[Vieras0265]

Death Wish 2. Charles Bronson vauhdissa jälleen.

[Vieras1703]

Eilen katselin telkusta Antti J. Jokisen ohjaaman Pahan kukat. Epärealistiseksi kritisoitu, melko rajukin leffa itä-helsinkiläisistä lähiönuorista. Keskiössä irokeesiteini ja rastatukka aikamiespoika. Näyttelijöinä mm. sellaisia "suuruuksia" kuin Juno Korhonen ja Mikael Gabriel. Eero Aho tekee parhaan suorituksen syrjäytyneitä poikiaan viranomaisilta puolustavana isänä.

[Vieras0265]

Excalibur (1981). Yksi suosikkielokuvistani.

[Vieras0087]

Väsäsin jälleen nimimerkin M15t3rG:n Kokkausnurkassa valmistamaa maa-artisokka pastaa ja sitä syödessäni harmittelin taas toukokuuhun suunnittelemani Rooman matkan peruuntumista. Lohdutukseksi katselin sitten Federico Fellinin elokuvan Rooma vuodelta 1972. Mielestäni Fellini teki parhaat elokuvansa juuri 1970-luvulla. Amarcord (1973) on aivan huikea muistelmateos Fellinin lapsuudesta ja nuoruudesta 1930-luvun Riminillä, ja Amarcord onkin valittu 1970-luvun parhaaksi elokuvaksi. Eikä Rooma mielestäni oikeastaan jää paljon jälkeen Amarcordista, vaikka se ei kovin suuri arvostelumenestys ollutkaan.

Fellinin Rooma on jotenkin niin aito. Elokuva kuin Rooma itse. Asustelin ja opiskelin opiskelujeni loppuvaihessa vajaan vuoden Roomassa ja minulla on Roomaan sellainen viha-rakkaus suhde. Missään en ole tavannut niin ystävällisiä ja sydämellisiä ihmisiä kuin Roomassa. Ja missään minua ei ole ryöstetty putipuhtaaksi keskellä kirkasta päivää muualla kuin Rooman metrossa. Olen pyörtynyt kuumuudesta Forum Romanumin kaivauksilla elokuussa ja paleltunut lähes jääpuikoksi Trasteveren kämpillä tammikuussa. Missään en ole syönyt niin herkullisia illallisia kuin Trasteveren tavernoissa ja missään en ole syönyt niin huonoa pikaruokaa kuin päärautatieasema Terminin kebabkioskissa.

Rooma on ikuinen kaupunki. Caput Mundi. Maailman suurin ja kaunein ulkoilmamuseo. Missä roomalaiset elävät sitä omaa dolce vitaansa ja kurvailevat vespoillaan Pantheonia ympäri. Nojailevat huolettomina yli kaksituhatta vuotta vanhoihin pylväisiin. Tyylikkäinä Armanin pikkutakeissaan. Rooma on sekava ja meluisa. Roomaa on vaikea ymmärtää. Rooma edustaa ihmistä siinä kaikessa ylevyydessään ja valtavassa luomisvoimassaan ja kauneuden tajussaan. Ja yhtäkkiä tuuli tuokin korviisi Colosseumilta historiassa kidutettujen ihmisten vaimeat tuskanhuudot. Rooma on myös sitä alhaisinta mitä ihminen vaan pystyy olemaan.

Fellinin Rooma on juuri kaikkea tätä. Elokuvalla on jo erikoinen rakenne. Elokuvassa liikutaan kahdessa eri aikatasossa. Eli nykypäivässä (v.1972) ja vuodessa 1938, kun nuori Fellini saapui Roomaan opiskelemaan elokuvaohjaajaksi. Se elokuvan nykyhetki on sellaista näennäisdokumenttia, missä Fellini kuvausryhmineen saapuu Roomaan ja kuvaa siellä ihmisiä ja esim. metrolaajennustyömaata. Fellini kohtaa heti ensimmäiseksi sen Rooman aivan kaaottisen liikenteen ja tietysti riemuitsevien jalkapallofanien liikenteen tukkivat bussit. Ja Fellini viljelee sellaisia postmoderneja kikkoja, jotka Tarantino häneltä kopioi. Eli Fellini tapaa muka sattumalta Roomassa asuvan amerikkalaisen kirjailijan Gore Vidalin ja yöllä Rooman symbolin Anna Magnanin. Yöllä sitten moottoripyörän kyydissä kierretään yövalaistu Rooma nähtävyys nähtävyydeltä.

Fellinin Rooman muisteluosio on sitä herkullista ja karnevaalinomaista Felliniä. Fellini asettuu asumaan Trastevereen roomalaiseen perheeseen, joka on kauniisti sanottuna hieman originelli. Juuri sellainen minä Fellini italialaiset aina esittää. Fellinin elokuvat ovat kuin impressionistisia maalauksia, joissa on italialainen häly läsnä. Kun perhe menee Trasteveren keskusaukiolle illalliselle, niin kohtaus on kuin jostakin oopperasta. Nuorelle Fellinille Rooma on seikkailu. Rooman ilotaloissakin on tyyliä. Palatsin keskusaulassa odotetaan ja kurtisaanit saapuvat hissillä aina muutama kerrallaan esittäytymään. Valinnassa täytyy olla nopea, tai muuten jää nuolemaan näppejään. Kyllä nuori Fellinikin tämän sitten kantapään kautta oppii  .

Fellini selvästi kuitenkin rakastaa Roomaa. Ja italialaisia. Fellinihän asui Roomassa yli viisikymmentä vuotta. Piazza Navonnalta kannattakin joskus kävellä Piazza Spagnalle (missä ovat ne Espanjalaiset portaat) pientä sivukatua Via Marguttaa, eikä hälyisää ostoskatua Via Corsoa pitkin. Via Margutta on siinä hälisevän metropolin keskellä sivussa aivan kuin joku keskiaikainen maalaisidylli. Via Margutta on ollut taiteilijoiden asuttama katu jo 1500-luvulta lähtien. Via Marguttan talossa 110 Federico Fellini asui elämänsä vaimonsa näyttelijä Giulietta Masinan kanssa kuolemaansa asti. Heidän asuintalonsa seinässä on suuri marmorinen muistolaattaa. Käyn joka Rooman reissulla sen katsomassa. Se on yhtä yltäkylläinen kuin Fellinin elokuvat. Aivan kuin mestari olisi sen itse väsännyt  .

[Vieras0265]

Rooma ja Amarcord ovat molemmat loistavia elokuvia. Muistan kun näin Amarcordissa ekan kerran sen uhkean naisen joka oli tupakanmyyjänä niin kyllä siinä viisari värähti.

[Vieras0087]

^Suurella tyytyväisyydellä laitoinkin merkille, että täällä seksisaitilla on myös toinen Federico Fellinin elokuvien ystävä. Kun kerroit katsoneesi vasta Satyriconin, niin etsin myös kirjahyllystäni sadepäivien varalle näitä Fellinin elokuvia. Amarcord täytyy kyllä myös heti kohta katsoa. Ja La Dolce Vita, missä Anita Ekberg ui alasti Rooman yössä Fontana di Trevin suihkulähteessä. Luulin pitkään, että se Amarcordin tupakkakaupanmyyjä on maailman isorintaisin nainen, mutta tämä nykyinen nettiporno on opettanut minulle ihan muuta  . Amarcordissa se Fellinin hullujenhuoneelle viety setähän (mielestäni koko porukan selväjärkisin mies) haetaan perhepäivällisille, ja kesken ruokailun hän kiipeää puuhun kailottamaan, että "Voglio una donna". Eikä suostu laskeutumaan puusta, ennen kuin hullujenhuoneen henkilökunta hakee hänet sieltä alas kailottamasta. Joskus on kyllä tehnyt itsekin mieli kapakkareissun jälkeen, kun ei ole saanut morsianta, nousta puuhun ja alkaa huutamaan sieltä latvasta, että "Haluan naisen"  .

https://www.youtube.com/watch?v=Au02p8huOuU

[Vieras0265]

^
On aina ilo tavata toinenkin Fellini fani.

[Vieras0265]

Batman (1989). Pidän tästä enemmän kuin Nolanin Batman leffoista mutta makunsa kullakin.