”Opi rakastamaan vihaa. Syleile sitä. Nauti siitä. Olet ansainnut sen. Jokainen on oikeutettu omaan mielipiteeseensä ja jokaisella tulisi olla mielipide sinusta. Vihaajat ovat positiivinen ongelma. Kukaan ei vihaa hyviä, he vihaavat parhaita.” - Kobe Bryant
Bruce Lee näytteli Hong Kongilaista kung fu-taituria joka saapuu Roomaan auttamaan ravintolaa pyörittäviä maanmiehiään jotka ovat joutuneet ongelmiin paikallisen mafian kanssa.
Juoni ei ole kummoinen mutta eihän näitä leffoja sen takia katsotakaan vaan hienojen taistelukohtauksien joista legendaarisin on taistelu Colosseumilla Bruce Leen ja Chuck Norrisin välillä.
Sitten jotain erilaisempaa. Pistin pyörimään leffan nimeltä I Spit On Your Grave kakkosen joka on kaapatun ja raiskatun naisen kostotarina kuten ykkönenkin.
Sisältää kohtauksia jotka eivät sovi heikkohermoisille.
Muuttosiivouksen yhteydessä löysin kaks Clint Eastwoodin leffaa, Kirjeitä Iwo Jimalta ja Isiemme liput. Ensin mainittu pyörii parhaimmillaan ja tämähän on kerronnallisesti ihan helevetin hyvä. ADHD lapset voisi sanoa että pitkäveteinen, mutta setämies tykkää.
^ Siihen ei paljoa tarvita, vaikka Lynch hieno ohjaaja onkin.
Odotan paljon tältä uudelta Dyyniltä koska sen on ohjannut Denis Villeneuve, uus Blade Runner oli loistava ja samoiten Arrival. Näkemys scifiin löytyy🙂
Käytiin vihdoinkin Jounin kanssa katsomassa Peruna. Mua nauratti ääneen ainakin neljästi, hymähtelin tyytyväisenä pitkin matkaa, ja kerran oli aika lähellä ettei olisi itkettänyt liikutuksesta.*
Leffa on hyvä esimerkki siitä, miten monin eri tavoin voidaan valtavirtaistaa seksityötä työnä muiden joukossa. Sama pätee tosin pyövelin duuniinkin.
(* En halua spoilata, mutta se oli se kohta, jossa yrittäjäisä pyytää ystävällisesti yrittäjäpoikaansa siirtymään vähän kauemmas yrittämään.)
Katselin dvd:lta Kari Tapiosta kertovan leffan "Olen suomalainen" - Kävin aikanaan katsomassa ensi-iltana ja tykkäsin mutta ei tainnut olla ihan fiksu valinta viimeiselle lomapäivälle ja vähän reissussa rähjääntyneeseen olotilaan ...
Katsoin monen vuoden edellisen katsomiseni jälkeen elokuvan Varjoja Paratiisissa joka on Aki Kaurismäen Työläistrilogian avausosa. Elokuva piirtää karkein siveltimenvedoin kahden sosiaalisesti heikon suomalaisen – Matti Pellonpään näyttelemän Nikanderin ja Kati Outisen näyttelemän Ilonan – rakkaustarinan. Roskakuski Pellonpää saa käteensä haavan johon Valintatalon kassa Ilona laittaa laastarin. Pellonpää rakastuu välittömästi.
Ilona saa potkut työstään ja varastaa työpaikalta kassan. Hän pääsee Nikanderille asumaan ja Nikander jopa pelastaa hänet varkaussyytteltä. Mitä muuta Ilona voisi elämältään toivoa? Hän saa uuden työpaikan mutta Nikanderin tunteista piittaamatta Ilona alkaa tapailemaan uutta pyrkyrimäistä pomoaan. Mitä muutakaan ihminen elämänsä aikana voi tehdä kuin karkeita virheitä?
Kaurismäellä on kuitenkin tarjota tarinalle onnellinen loppu. Tupakankä... etenevät luuserimme löytävät toisensa uudelleen ja matkaavat risteilylle Tallinnaan. Varjoja Paratiisissa on suomalaisen elokuvataiteen ehdoton helmi. Löytyy Yle Areenasta.
Elokuva on valmistunut vuonna 1986. Piti tarkastaa miten Kati Outinen on jo tuolloin ollut niin vanha. Näyttää nelikymppiseltä mutta oli tuolloin vain 25v.