Eilen illalla tuli valvoskeltua tavallista myöhempään ja tuli katsottua kotimainen, alta tunnin pituinen Tero Jartin ohjaama elokuva "Aapo" v:lta 1994. Pääosassa Taisto Reimaluoto ja muissa rooleissa sitten Martti Suosalo, Esko Nikkari ja Kai Lehtinen sekä kertojana - koska elokuva pohjautuu Runar Schildtin v. 1919 kirjoittamaan samannnimiseen novelliin kokoelmassa "Kotiinpaluu ja muita novelleja" - Esko Salminen. Tuli lähinnä nostalginen olo, sillä muistan vielä aivan tarkasti kuinka kävin vapaalipulla katsomassa rainan elokuvateatteri Nordiassa Yrjönkadulla elokuussa 1994 eli lähes tasan 30 vuotta sitten. Nordian tilalle tuli sitten vuosituhannen vaihteessa ensimmäinen Sedula eli Tiger jossa tuli käytyä sitten 2000-luvun alussa ja jossa saattoi bongata erään nykyisin ilmeisen deekiksellä olevan aikuisviihdetähden sekä erään muusikkokirjailijan vonkaamassa alaikäisiä tyttölapsia. Ei tullut siitä meikäläisen kantapaikkaa. Mutta se siitä. Elokuva sai valtaisan 3981:n katsojamäärän elokuvateattereissa joten ei ihan yltänyt yleisön suosiossa Edvin Laineen "Tuntemattoman" 2,8 miljoonan katsojan tasolle. Tai muidenkaan "Tuntemattoman" versioiden, "Talvisodan", "Täällä Pohjantähden Alla" tai "Uuno Turhapuro armeijan leivissä." Mutta meikäläinen oli tuo viimeinen ykkönen tuossa katsojaluvussa vapaalipulla. Ja mitäs sitä muuta.
Täytyy sanoa että kuvauspaikoissa oli parikin tuttua maisemaa, niillä kulmillla novellin tapahtumatkin osapuilleen sattuivat. Pohjana lienee ollut aikanaan hyvinkin tunnetun liikemiehen ja maanviljelysneuvos Alfred Kordelinin murha syksyllä 1917 - joskin tapaus on tässä siirretty talveen 1918. Runar Schildt tunsi Kordelinin joten kuten ja rys... venäläisten matruusien suorittama raaka murha Mommilassa oli aikanaan hyvinkin järkyttävä tapaus. Olen ajanut muutamankin kerran siitä Kordelinin murhapaikalle pystytetyn kiven ohi; samalla r... venäläiset ampuivat myös kaksi muutakin Kordelinin mukana kuljetettua miestä. Myöhempi Tasavallan Presidentti Risto Ryti muuten toimi Kordelinin henkilökohtaisena asianajajana ja oli Gerda-vaimonsa kanssa joutua myöskin ammutuksi samassa paikassa samaisena marraskuisena päivänä.
Muistan että ohjaajasta, Tero Jartista oli pitkä juttu Hesarin sunnuntai-liitteessä, eikä sillä, näki kyllä että taisi olla näitä Jouko Turkan "opetuslapsia" kuten Reimaluoto, Suosalo ja Kai Lehtinenkin. Kaipa se "inhorealismiksi" kutsuttu tyyli oli sitten Turkan oppien mukaista. En siitä puolesta tiedä.
Mutta tuli tuosta Runar Schildtistä mieleen... - Syntyi 1888 eli oli "saman syksyn poikia" F .E. Sillanpään kanssa. Sitten oli toinen mieleen jäänyt suomenruotsalainen kirjailija Jarl Hemmer. Tämä syntyi 1893. Sillanpäätä lukuunottamatta näillä kahdella - jotka tosin vastoin Sillanpäätä - suorittivat opintonsa loppuun vaikka kuuluivatkin Panu Rajalan Sillanpää-elämänkerran mukaan ns "dagdrivare-sukupolveen" (suom. tyhjäntoimittaja) joka tarkoitti ennen ensimmäistä maailmasotaa "kahviloissa vetelehtivää, kapakoissa viihtyvää, lukunsa keskenjättänyttä, elämänsä tarkoitusta etsivää rapppioylioppilasta - oli melko surullinen loppu; Runar Schildt ampui itsensä "depressiossa" v. 1925 37-vuotiaana Unioninkadun Vanhan klinikan puistikossa, mutta poikansa Göran Schildtin mukaan "niin hienokaliiberisella pistoolilla", että kuoli vasta kahta päivää myöhemmin. Jarl Hemmerin, joka kirjoitti mm Valkoisen Armeijan nuorimman "virallisen sankarin", (oli niitä kyllä mmuitakin samanikäisiä) Onni Kokon tarinan (Jääkäriluutnantti Oskar Peltokankaan lähetti, kaatuivat Messukylässä maaliskuun lopulla ennen Kalevankangasta vierekkäin), tuhosivat viina ja unilääkkeet joulukuun 6. 1944 52-vuotiaana. Että se oli noilla vähän semmmoista... - Yhdessä Schildt ja Sillanpää istuivat Porvoon kausinaan Porvoon Seurahuoneella ja ottivat - Sillanpää reippaammin, Schildt vähän varovaisemmin - "kovaa teetä eli pirtua teellä että ääriviivat ympärillä vähän pehmenisivät." Sillanpää oli "joutunut" tuolloin velkojensa takia WSOY:n kustannusvirkailijaksi mutta eihän sen luontoiselle miehelle säännöllinen päivätyö sopinut. Schildt taas oli toiminut serkkunsa Holger Schildtin kustantamon kirjallisena johtajana mutta eronnut saatuaan nimeä joutuen palaamaan kuitenkin takaisin Porvooseen yrittäen pitää vaimonsa kanssa kirjakauppaa mutta "epärehelliset kasöörit, ryypiskelevät myyjät, kaoottisen varaston inventointi ja puutteellinen kirjanpito" ajoivat miehen ennen pitkää loppuun.
Silloin 90-luvulla Runar Schildtin tuotantoon kiinnitettiin enemmänkin huomiota. Hänen v. 1924 kirjoittamansa näytelmä "Den stora rollen" sovitettiin ja ohjattiin Kansallistatterin näyttämölle v. 1996 nimellä "Suuri rooli." Tämänkin näytelmän tapahtumat sijoittuivat vuoteen 1918, tapahtumapaikkana Helsinki. Kävin katsomassa kahden tätini kanssa sen, sillä nämä suurina Esko Salminen-faneina ja tämän kanssa lähes samanikäisinä halusivat ehdottomasti nähdä idolinsa "mahrollisimman läheltä" - eli paikat olivat luonnollisesti eturivissä. Ja hyvinhän Esko Salminen pääosan veti läpi. Tulkitsi suorastaan heittäytyen elämässään epäonnistunutta harrastelijanäyttelijää jolle ei koskaan annettu pääroolia missään, alkoholisoitunutta perheenisää, opportunistia joka pelkän eteenpäinpyrkimisen vuoksi liittyi punaisiin. Toisissa rooleissa näyttelivät Pekka Autiovuori ja vaimoa Seela Sella. Runar Schildt oli jo vuonna 1916 kirjoittanut novellin nimeltä Armas Fager (näytelmän päähenkilön nimi), joten näemmä palasi aiheeseen myöhemmin. Kyllä se näytelmä mieleen jäi.
Niin joo... Mitäs vielä... - Runar Schildtin toinen poika Göran Schildt (1917-2009) oli myös kirjailija ja taidehistorioitsija. Lähti vapaaehtoisena Talvisotaan, palveli Kannaksella etulinjassa helmikuun alusta 1940 maaliskuun 12. päivään jolloin yötä vasten Viipurinlahdella sai räjähtävän luodin alaruumiiseensa yrittäessään tuhota käsikranaatilla r... vihollisen konekivääripesäkettä. Muistan kuinka positiivisen ja elämänmyönteisen kuvan antoi itsestään muistaakseni Maarit Tastulan ohjelmassa vaikeasta iinvaliditeetistaan huolimatta; "Minun kohdallani se kesti vain kuusi viikkoa, miten minä voin olla katkera. Ne minun ase- ja koulutoverini jotka joutuivat palvelemaan rintamalla täydet viisi vuotta, heissä ei ehkä kaikissa ilmennyt näkyvää jälkeä, mutta jokin, näkymätön kovuus ja katkeruus tuntui olevan heissä läsnä, kenellä harvemmin, kenellä useammin, kenellä lopullisesti. Heihin verrattuna minä päääsin kaikesta huolimatta vähällä."
Niin tosiaan... juu, tuli kattottua Aapo eilen ehtoolla. Siitähän tämä lähti vissiin liikkeelle...
Täytyy sanoa että kuvauspaikoissa oli parikin tuttua maisemaa, niillä kulmillla novellin tapahtumatkin osapuilleen sattuivat. Pohjana lienee ollut aikanaan hyvinkin tunnetun liikemiehen ja maanviljelysneuvos Alfred Kordelinin murha syksyllä 1917 - joskin tapaus on tässä siirretty talveen 1918. Runar Schildt tunsi Kordelinin joten kuten ja rys... venäläisten matruusien suorittama raaka murha Mommilassa oli aikanaan hyvinkin järkyttävä tapaus. Olen ajanut muutamankin kerran siitä Kordelinin murhapaikalle pystytetyn kiven ohi; samalla r... venäläiset ampuivat myös kaksi muutakin Kordelinin mukana kuljetettua miestä. Myöhempi Tasavallan Presidentti Risto Ryti muuten toimi Kordelinin henkilökohtaisena asianajajana ja oli Gerda-vaimonsa kanssa joutua myöskin ammutuksi samassa paikassa samaisena marraskuisena päivänä.
Muistan että ohjaajasta, Tero Jartista oli pitkä juttu Hesarin sunnuntai-liitteessä, eikä sillä, näki kyllä että taisi olla näitä Jouko Turkan "opetuslapsia" kuten Reimaluoto, Suosalo ja Kai Lehtinenkin. Kaipa se "inhorealismiksi" kutsuttu tyyli oli sitten Turkan oppien mukaista. En siitä puolesta tiedä.
Mutta tuli tuosta Runar Schildtistä mieleen... - Syntyi 1888 eli oli "saman syksyn poikia" F .E. Sillanpään kanssa. Sitten oli toinen mieleen jäänyt suomenruotsalainen kirjailija Jarl Hemmer. Tämä syntyi 1893. Sillanpäätä lukuunottamatta näillä kahdella - jotka tosin vastoin Sillanpäätä - suorittivat opintonsa loppuun vaikka kuuluivatkin Panu Rajalan Sillanpää-elämänkerran mukaan ns "dagdrivare-sukupolveen" (suom. tyhjäntoimittaja) joka tarkoitti ennen ensimmäistä maailmasotaa "kahviloissa vetelehtivää, kapakoissa viihtyvää, lukunsa keskenjättänyttä, elämänsä tarkoitusta etsivää rapppioylioppilasta - oli melko surullinen loppu; Runar Schildt ampui itsensä "depressiossa" v. 1925 37-vuotiaana Unioninkadun Vanhan klinikan puistikossa, mutta poikansa Göran Schildtin mukaan "niin hienokaliiberisella pistoolilla", että kuoli vasta kahta päivää myöhemmin. Jarl Hemmerin, joka kirjoitti mm Valkoisen Armeijan nuorimman "virallisen sankarin", (oli niitä kyllä mmuitakin samanikäisiä) Onni Kokon tarinan (Jääkäriluutnantti Oskar Peltokankaan lähetti, kaatuivat Messukylässä maaliskuun lopulla ennen Kalevankangasta vierekkäin), tuhosivat viina ja unilääkkeet joulukuun 6. 1944 52-vuotiaana. Että se oli noilla vähän semmmoista... - Yhdessä Schildt ja Sillanpää istuivat Porvoon kausinaan Porvoon Seurahuoneella ja ottivat - Sillanpää reippaammin, Schildt vähän varovaisemmin - "kovaa teetä eli pirtua teellä että ääriviivat ympärillä vähän pehmenisivät." Sillanpää oli "joutunut" tuolloin velkojensa takia WSOY:n kustannusvirkailijaksi mutta eihän sen luontoiselle miehelle säännöllinen päivätyö sopinut. Schildt taas oli toiminut serkkunsa Holger Schildtin kustantamon kirjallisena johtajana mutta eronnut saatuaan nimeä joutuen palaamaan kuitenkin takaisin Porvooseen yrittäen pitää vaimonsa kanssa kirjakauppaa mutta "epärehelliset kasöörit, ryypiskelevät myyjät, kaoottisen varaston inventointi ja puutteellinen kirjanpito" ajoivat miehen ennen pitkää loppuun.
Silloin 90-luvulla Runar Schildtin tuotantoon kiinnitettiin enemmänkin huomiota. Hänen v. 1924 kirjoittamansa näytelmä "Den stora rollen" sovitettiin ja ohjattiin Kansallistatterin näyttämölle v. 1996 nimellä "Suuri rooli." Tämänkin näytelmän tapahtumat sijoittuivat vuoteen 1918, tapahtumapaikkana Helsinki. Kävin katsomassa kahden tätini kanssa sen, sillä nämä suurina Esko Salminen-faneina ja tämän kanssa lähes samanikäisinä halusivat ehdottomasti nähdä idolinsa "mahrollisimman läheltä" - eli paikat olivat luonnollisesti eturivissä. Ja hyvinhän Esko Salminen pääosan veti läpi. Tulkitsi suorastaan heittäytyen elämässään epäonnistunutta harrastelijanäyttelijää jolle ei koskaan annettu pääroolia missään, alkoholisoitunutta perheenisää, opportunistia joka pelkän eteenpäinpyrkimisen vuoksi liittyi punaisiin. Toisissa rooleissa näyttelivät Pekka Autiovuori ja vaimoa Seela Sella. Runar Schildt oli jo vuonna 1916 kirjoittanut novellin nimeltä Armas Fager (näytelmän päähenkilön nimi), joten näemmä palasi aiheeseen myöhemmin. Kyllä se näytelmä mieleen jäi.
Niin joo... Mitäs vielä... - Runar Schildtin toinen poika Göran Schildt (1917-2009) oli myös kirjailija ja taidehistorioitsija. Lähti vapaaehtoisena Talvisotaan, palveli Kannaksella etulinjassa helmikuun alusta 1940 maaliskuun 12. päivään jolloin yötä vasten Viipurinlahdella sai räjähtävän luodin alaruumiiseensa yrittäessään tuhota käsikranaatilla r... vihollisen konekivääripesäkettä. Muistan kuinka positiivisen ja elämänmyönteisen kuvan antoi itsestään muistaakseni Maarit Tastulan ohjelmassa vaikeasta iinvaliditeetistaan huolimatta; "Minun kohdallani se kesti vain kuusi viikkoa, miten minä voin olla katkera. Ne minun ase- ja koulutoverini jotka joutuivat palvelemaan rintamalla täydet viisi vuotta, heissä ei ehkä kaikissa ilmennyt näkyvää jälkeä, mutta jokin, näkymätön kovuus ja katkeruus tuntui olevan heissä läsnä, kenellä harvemmin, kenellä useammin, kenellä lopullisesti. Heihin verrattuna minä päääsin kaikesta huolimatta vähällä."
Niin tosiaan... juu, tuli kattottua Aapo eilen ehtoolla. Siitähän tämä lähti vissiin liikkeelle...
