Tarkennuksena otsikkoon, pohdin itse nyt ihan tylsästi vaan perinteistä miesten ja naisten välistä tasa-arvoa.
Lähihistoriassa, ja nykyaikana.
Mutta keskustelua saa tietysti laajentaa - eli millaista konreettistä muutosta on itse huomannut oman elämänsä aikana tapahtuneen?
Hyvässä tai huonossa.
Kieltämättä meillä on naisten ja miesten välinen tasa-arvo toki koko mun elämäni ajan ollut kansainvälisessä vertailussa hyvää.
Itse asuneena muutamissa muissa maissa, ja paljon matkustaneeni, vaikka olen kuullut millainen tilanne jossain muualla on, niin tasa-arvoisuuden puutteet ja niiden seuraukset pystyy mielestäni täysin ymmärtämään vasta kun itse on niissä tilanteissa.
Ja ne tilanteet tietysti herättävät ajatuksia, sekä myös miettimään tilannetta Suomessa.
Mutta tämä nyt tuli mieleen viime aikaisen keskustelun myötä mieleen, kun puhuttiin lapsuuden unelma-ammateista.
Mähän olin hyvin vakuuttunut lapsena, että mä haluan armeijaan töihin. Meillä oli suvussa paljon kapiaisia, ja mä olin aivan täysillä aina ihanoinut sitä, ja vakaasti päättänyt jo hyvin pienenä, että saman uran mäkin haluun.
Ei mitään käsitystä miksei mun vanhemmat sanoneet silloin mitään, koska ala-asteella vasta opettajan toimesta mulle kerrottiin ettei se ole mulle mahdollista. Menin kotiin hieman itkuisena, ja kysyin mun vanhemmilta että miksi mä en voi hakea armeijaan töihin. Vanhemmat sitten sanoi, että siksi koska sä olet tyttö. Ei muuta. Mutta mitäs muuta siinä olisi voinut sanoa.
Asiat ehtivät muuttua ennen kuin täytin 18 vuotta, mutta silloin olin jo päämäärätietoisena lapsena tehnyt toisen suunnitelman. Muistan kyllä sen ikuisesti, kun näin ylä-asteella lukiolaisten naisten halaavan toisiaan kun listat armeijaan hyväksytyistä tms. julkaistiin lukion seinällä. Ne taisi olla ensimmäisiä naisia jotka armeijaan Suomessa pääsivät. Olin hieman kateellinen, mutta samalla tajusin että olin todistamassa jotain...en tajunnut silloin vielä mitä. Siinä missä kundeille listat tuntui olevan joko yhdentekeviä tai jopa ikäviä, niin ne naiset olivat onnellisia/voitokkaan oloisia. He taisivat tietää, että he tekivät historiaa.
Nyt tuntuu ihan uskomattomalta, että vielä mun lapsuudessa Suomessa voitiin sanoa lapselle, että koska sä olet tyttö niin siksi ei sulla ole samaa kouluttautumismahdollisuutta kuin pojilla. Ja se tavallaan otettiin ihan annettuna, ilman ainakaan mun lähipiirissä ilman suurempia kyseenalaistuksia. Tai ilman tarvetta selittää, miksi tytöillä ei oo samoja mahdollisuuksia kuin pojilla.
Nyt vanhempana tuo asia tuntuu vielä ironisemmalta, kun kuullut niin monien miesten valittaneen kuinka armeija oli pakkopullaa, ja hakevan oikeuksia päästä pois pakollisesti palveluksesta. Ja samaanaikaan mä oisin antanut mitä vaan jos 10 vee mulle ois sanottu et tottakai sä voit hakea armeijaan, ja sulla on mahdollisuus luoda ura siellä. Tasan ei tosiaan käynyt. Mutta onneksi asiat tuon osalta monin osin jo paremmin.
Hatun nosto kaikille naisille jotka puolustusvoimissa nyt jo luoneet menetyksenkään uran, siinä kovin lyhyenä historian aikana kun se ollut meille Suomessa mahdollista.
Onko muuten vielä olemassa Suomessa aloja joille jokin sukupuoli ei voi edes hakea vain sukupuolen takia?
Lähihistoriassa, ja nykyaikana.
Mutta keskustelua saa tietysti laajentaa - eli millaista konreettistä muutosta on itse huomannut oman elämänsä aikana tapahtuneen?
Hyvässä tai huonossa.
Kieltämättä meillä on naisten ja miesten välinen tasa-arvo toki koko mun elämäni ajan ollut kansainvälisessä vertailussa hyvää.
Itse asuneena muutamissa muissa maissa, ja paljon matkustaneeni, vaikka olen kuullut millainen tilanne jossain muualla on, niin tasa-arvoisuuden puutteet ja niiden seuraukset pystyy mielestäni täysin ymmärtämään vasta kun itse on niissä tilanteissa.
Ja ne tilanteet tietysti herättävät ajatuksia, sekä myös miettimään tilannetta Suomessa.
Mutta tämä nyt tuli mieleen viime aikaisen keskustelun myötä mieleen, kun puhuttiin lapsuuden unelma-ammateista.
Mähän olin hyvin vakuuttunut lapsena, että mä haluan armeijaan töihin. Meillä oli suvussa paljon kapiaisia, ja mä olin aivan täysillä aina ihanoinut sitä, ja vakaasti päättänyt jo hyvin pienenä, että saman uran mäkin haluun.
Ei mitään käsitystä miksei mun vanhemmat sanoneet silloin mitään, koska ala-asteella vasta opettajan toimesta mulle kerrottiin ettei se ole mulle mahdollista. Menin kotiin hieman itkuisena, ja kysyin mun vanhemmilta että miksi mä en voi hakea armeijaan töihin. Vanhemmat sitten sanoi, että siksi koska sä olet tyttö. Ei muuta. Mutta mitäs muuta siinä olisi voinut sanoa.
Asiat ehtivät muuttua ennen kuin täytin 18 vuotta, mutta silloin olin jo päämäärätietoisena lapsena tehnyt toisen suunnitelman. Muistan kyllä sen ikuisesti, kun näin ylä-asteella lukiolaisten naisten halaavan toisiaan kun listat armeijaan hyväksytyistä tms. julkaistiin lukion seinällä. Ne taisi olla ensimmäisiä naisia jotka armeijaan Suomessa pääsivät. Olin hieman kateellinen, mutta samalla tajusin että olin todistamassa jotain...en tajunnut silloin vielä mitä. Siinä missä kundeille listat tuntui olevan joko yhdentekeviä tai jopa ikäviä, niin ne naiset olivat onnellisia/voitokkaan oloisia. He taisivat tietää, että he tekivät historiaa.
Nyt tuntuu ihan uskomattomalta, että vielä mun lapsuudessa Suomessa voitiin sanoa lapselle, että koska sä olet tyttö niin siksi ei sulla ole samaa kouluttautumismahdollisuutta kuin pojilla. Ja se tavallaan otettiin ihan annettuna, ilman ainakaan mun lähipiirissä ilman suurempia kyseenalaistuksia. Tai ilman tarvetta selittää, miksi tytöillä ei oo samoja mahdollisuuksia kuin pojilla.
Nyt vanhempana tuo asia tuntuu vielä ironisemmalta, kun kuullut niin monien miesten valittaneen kuinka armeija oli pakkopullaa, ja hakevan oikeuksia päästä pois pakollisesti palveluksesta. Ja samaanaikaan mä oisin antanut mitä vaan jos 10 vee mulle ois sanottu et tottakai sä voit hakea armeijaan, ja sulla on mahdollisuus luoda ura siellä. Tasan ei tosiaan käynyt. Mutta onneksi asiat tuon osalta monin osin jo paremmin.
Hatun nosto kaikille naisille jotka puolustusvoimissa nyt jo luoneet menetyksenkään uran, siinä kovin lyhyenä historian aikana kun se ollut meille Suomessa mahdollista.
Onko muuten vielä olemassa Suomessa aloja joille jokin sukupuoli ei voi edes hakea vain sukupuolen takia?