Ja toinen:
Olin Moskovassa sopinut tapaamisen hotellin baariin eräästä toimistosta välitetyn nuorehkon naisen kanssa. Sovimme, että juodaan drinkit siellä ennen kuin lähdetään hotellihuoneeseen. Baaritiskillä oli tuntomerkkeihin sopiva kaunis nainen. Kävelin hänen luokseen ja tilasin meille drnkit. Juttelimme mukavia ja ehdotin hotellihuoneeseen menemistä. Nainen oli hieman oudon näköinen ja epäröi. Toimistolla oli tapana lähettää aloittelijoita minulle, joten en kauheasti ihmetellyt.
Huoneessa joimme hieman lisää, hoidimme hommat pidemmän kaavan mukaan ja pidimme muuten hauskaa. Muutaman tunnin päästä nainen oli lähdössä. Rahat laitoin toimiston käytössä olevan tavan mukaan kirjekuoressa hänen käsilaukkuunsa naisen ollessa suihkussa. Oletus oli, että tarkistavat hienovaraisesti ennen lähtöä, mutta en nähnyt hänen tekevän sitä.
Naisen poistuttua katsoin kännykkääni, joka oli ollut hiljaisella. Minulle oli tullut monta soittoa ja viestiä toimistolta. Viestissä luki, että missä olet ollut. Svetlana ei ollut löytänyt minua hotellin baarista. Olin ottanut mukaani väärän naisen, joka ei tainnut edes olla huora.