Viimeisen vuoden aikana on mennyt noin 15 000 euroa. Tuosta summasta 90 % samalle naiselle.
Uutiset: SeksiSaitti toivottaa kaikille foorumilaisille leppoisaa joulunaikaa!
^Myöskin voi alkaa kohtuukäyttäjäksi hupakoiden suhteen.
Juu, helpommin sanottu kuin tehty! Olen yrittänyt monesti,mutta aina tulee mentyä hupakoihin.
Jotain muuta mielekästä tekemistä hupakoinnin lisäksi. Itselläni toimii urheiluharrasteet kuntoilumielessä oikein hyvin.Harrastan kyllä kuntoilua aika paljon. Ja olen jopa yrittänyt käyttää kuntoilua "rangaistuksena" kun olen hupakoissa käynyt!? Ei toimi muuten kuin että kunto kasvaa!! Mikä ei tietenkään ole paha asia. Pakko olis jotain keksiä!?? Ennen kuin pitää hakea ruoka roskiksesta.
Kun aloitin harrastuksen reilu vuosi sitten niin puolessa vuodessa meni jo kymppitonni jonka jälkeen lopetin laskemisen.Totesin mielessäni vain että kaikki harrastukset maksaa ja koittaa aika kun ei seiso, niin on ainakin mitä muistella kiikkustuolissa
Näinhän se menee. Itse en polta enkä juo, paitsi saunakaljat eikä muita maksullisia harrastuksia ole niin sijoitetaan sitten hyvinvointiin. No joo säästäisihän sitä mukavan summan eläkepäiville mutta uskon että tämä harrastus antaa paljon enemmän kuin istua seniilinä vanhuksena rahakasan päällä
^Myöskin voi alkaa kohtuukäyttäjäksi hupakoiden suhteen.Kuten hyvin tiedät, se ei ole mahdollista...
Tää on vähän niin kuin alkoholismi. Vaikea lopettaa kun tähän on koukkuun jäänyt.
Pakko ei ole lopettaa vaan järkiperäistää koko homma. Mukavasta hommasta ei kandee hommata itselleen painajaista. Silloin tällöin budjetin sallimissa rajoissa muuten ei hyvä tule.
Tsemppiä sulle vaan
Pakko ei ole lopettaa vaan järkiperäistää koko homma. Mukavasta hommasta ei kandee hommata itselleen painajaista. Silloin tällöin budjetin sallimissa rajoissa muuten ei hyvä tule.
Tsemppiä sulle vaan
Kiitos tsempeistä vaan. Täytyy yrittää päivä kerrallaan mennä eteenpäin. Mutta kuten sanoin aiemmin niin tää on vähän niinku alkoholismi. Ei vaan pääse eroon vaikka kuin yrittää! Välillä on vaan tosi masentunut hupakoissa käynnin jälkeen. Tuntuu niinkuin millään ei olis mitään väliä.