Olin suunnilleen seitsemän kun isä kertoi sen tarinan miten lapsia tehdään (yleisesti, ei juuri minun tapausta). Reaktio oli muistaakseni enemmän kuvotus, miksi kukaan haluaisi mennä sinne tökkimään. Tissit oli se juttu, nuorena, pilluja hyvä etten vältellyt pornon katsomisessa. Nuoruusiässä iso kokoelma pornoa koneella, oli ne tietyt suosikkinäyttelijät, joiden uudet videot oli aina niin innostavia. 22-vuotiaana menetin neitsyyden maksulliselle naiselle ulkomailla. Kävin samalla reissulla sen jälkeen vielä kahdesti, eri tytöillä. Sen jälkeen olen arvioiden käynyt satoja kertaa huorissa. Olisi mielenkiintoista lukea muistiinpanoja, jos olisin pitänyt kirjaa käynneistä. Suurin osa ulkomaisia, suurin osa vain kerran. Ehkä viitisen kertaa olen enintään samalla käynyt, ne on kyllä järjestään kotimaisia. Kauniita, rumia, haisevia, tuoksuvia, silikonit, ilman, kiihkeitä, kliinisiä, mustia, valkoisia, transuja. Hotelleissa, samoissa asunnoissa eri aikana eri naisten kanssa, likaisissa asunnoissa kissankarvojen ja sotkun seassa. Eri kaupungeissa, välillä matkan päähän pillun perässä. Illalla, aamuyöllä, kesken työpäivän, ennen työvuoroa, työpäivän jälkeen. Perinteinen virhe: tunnin aika. Joko a) tulet vartin jälkeen ja sitten haluat vain pois tilanteesta tai b) yrität pitkittää, ajattelet pesäpalloa, ja tuloksena veltto kulli. Yksi kolmen kimppa, pettymys. Muutama oikein hyvä kokemus, ne on kotimaisia. Huomaan siitä, ettei itselle tule pakenemisreaktio heti toimituksen jälkeen. Välillä mietin nauttiiko toinen vai esittääkö vain ääntelynsä, lopulta aivan sama mutta kyllä se auttaa vaikka olisi vain esitys. Mahdollisimman vähän keskustelua tapaamisilla, huomaan muuttuvani puheliaaksi kun olen naisen sisällä. Kovin panetus krapulassa ja silloin yleensä parasta seksiä. Kotimatkalla tyhjyys ja puistatus, tämä oli viimeinen kerta. En ole maksutonta pesää saanut kuin kerran, sekin oli palveluntarjoajalta joka tarjosi käynnin jälkeen seuraavalle aamulle panoa autokyytiä vastaan. Syynä luonne; lamauttava arkuus ja ujous vonkaamisessa. Ei vain huvita se, jos/kun kiinnostaa vain se pillu niin itsensä nöyryyttäminen muuten. Hallitsematonta maksulliseen nettipilluun tuhlaamista silloin tällöin vuosien ajan. Nyt se on kontrollissa, ehkä, ei enää vain kiinnosta ne temput on jo nähty. Koitan vähentää juoksuja, hyvä syy kirjoittaa tänne. Huomisesta ei tiedä, eilinen on mennyttä.