SeksiSaitti
Viihde ja kevennykset => Kaatopaikka => Aiheen aloitti: AnniAuringonkukka - Tammikuu 14, 2025, 15:53:58
-
Halusin alkaa taas blogata pitkästä aikaa, joten aloitin tänne ketjun, jossa välillä kirjoitan aivoituksiani silloin kun inspiraatio iskee. Omana ketjunaan nää on helpommin löydettävissä niille, ketkä näitä haluaa lukea ja pysyvät paremmin poissa sellaisten silmistä, joita taas ei nappaa.
Ensimmäisen postauksen aihe on eroottiset tarinat.
Mainitsin aiemmin tänään tuolla totuuksia & valheita -ketjussa, että kun maailma nakattiin 2020 äkkiseltään kiinni ja silloisessa asuinmaassani laitettiin päälle tiukka lockdown, viihdytin itseäni mökkihöperyyden keskellä kirjoittamalla englanniksi eroottisia novelleja.
Julkaisin niitä Amazonissa, joka on itsellenikin ihan ykköspaikka etsiä törkyä luettavaksi. Tälleen maisemareittien ja viipyilevän menon ystävänä eroottiset tekstit toimivat itselleni monesti paremmin virikkeenä kuin porno. Muistan, että kirjoittaessanikin jouduin välillä pitämään runkkaustaukoja, kun (varsin yksiulotteiset) hahmot alkoivat elää omaa, kiihkeää elämäänsä.
Tuo ensimmäinen koronakevät oli hyvin outoa aikaa. Toivuin loppuunpalamisesta, larppasin vielä normaalia ihmistä etätöissä korporaatiossa, koko maailma oli sekaisin, kiinni ja eli kollektiivisen epätietoisuuden ja pelon vallassa. Iltaisin kirjoitin läähätystarinoita naisnäkökulmasta ja opettelin photoshoppaamaan sen verran, että kirjan kannessa näkyy tarpeeksi persposkea jotta se myy, mutta ei liikaa, jottei itse kirjoittaja joudu pahamaineiseen ns. Amazon dungeoniin eli varjobannatuksi niin, että omat julkaisut eivät näy missään Amazonin listauksissa tai hakusanalla etsiessä.
Samalla sain myös selville, että ilmeisesti kaikenlaisille alien-gay-miljardööri-siitoskink -tarinoille on myös ilmeisen paljon faneja, oli ainakin armon vuonna 2020.
Erotican maailma on ihmeellistä. Sitä eivät sido edes fysiikan tai anatomian lait samalla lailla kuin kuvattua pornoa. Taide, kulttuuri ja satiiri ovat aina olleet tapoja käsitellä yhteiskunnallisia asioita, ihmissydämen ristiriitoja sekä erilaisia tuntemuksia tavoilla, joihin esimerkiksi vakavat poliittiset puheenvuorot eivät pysty.
Myös tuota pandemia-ajan paniikkia ja uuden viruksen aiheuttamia tuntemuksia jotkut kanavoivat mitä omaperäisimmillä tavoilla. Taisin itsekin lukea tämän aikansa itsejulkaisumestariteoksen, Kissing the Coronavirus: https://www.amazon.co.uk/Kissing-Coronavirus-M-J-Edwards-ebook/dp/B087KR2CQC.
Tästä kirjasta kertonee kaiken tämä sitaatti:
“Even the sound of the virus made her ovaries clash together like cymbals.”
Itse en valitettavasti tai onneksi koskaan kirjoittanut virusaiheisia seksinovelleja. Olen silleen konservatiivinen, että hahmoni pysyivät ihmislajin piirissä ja myös tällä planeetalla. Oma genrevalintani oli myös paljon klassisempi reverse harem, eli useampi mies hoitelemassa yhtä naista. Kieltä, sormia ja kullia joka reiässä. :blowjob: :behind: :wanker: Muistaakseni näissä oli myös usein elementtinä jonkinlaista itsensäpaljastelua, tirkistelyä ja kevyttä pakottamista, koska miksipäs ei. Eroticaa ei myöskään sido mitkään samanlaiset ihmisten väliset sopimukset ja hyvät tavat kuten suostumus tai itsemääräämisoikeudet.
Joudun tuottamaan pettymyksen teille, jotka täällä viestilaatikossa jo kyselitte näiden tarinoiden perään. Jokin viisi vuotta sitten kirjoitetuissa fantasioissani ujostuttaa sen verran, että annan niiden mieluummin unohtua tuonne netin uumeniin. On jännä, miten työssään ja siviilissä voi olla mielellään pää tyynyssä ja perse pystyssä jonkun nautittavana, mutta omien kirjoitusten näyttäminen jollekulle muulle voi taas tuntua aaaaaaaivan liian intiimiltä. Toki sitähän ei koskaan tiedä, mikäli jokin alter egoistani alkaa suoltaa fiktiivistä törkyä suomeksi jossain vaiheessa.
Tykkäätkö sinä lukea eroottisia tarinoita? Mitkä ovat suosikkejasi? Millaista eroticaa haluaisit lukea?
-
Ihanaa että aloit kirjoittamaan tätä ketjua!
Oon ihan smut-koukussa ja luen kaikenmaailman fantsua missä on lohikäärmeitä ja keijuja ja ties mitä keijupornoa, ja oon ihan ehdoton team batboys ❤️. Itsekin on tullut kirjoiteltua vaikka mitä ja toi runkkaustauko niin tuttu juttu! Olispa IHANAA päästä lukee sun tarinoita. Ehkä kirjoitat tänne joskus?
-
Mikä hitto on batboy?
Tai no, vanhana Batman-fanina voin ehkä kuvitella :D Vastustan kiusausta sujahtaa nyt tuohon kaninkoloon
-
Sarah J. Maas A Court of -sarjan Cassian ja Azrael. Niiden kahden väliin kun pääsisi... En oo ettinyt, mutta varmaan aika kuumaa fanficcia löytyis lepakkopojista. Edit: niin ja tietty myös Rhysand.
-
Tykkäätkö sinä lukea eroottisia tarinoita? Mitkä ovat suosikkejasi? Millaista eroticaa haluaisit lukea?
En lue hirveän paljon kirjoja mutta kuuntelen äänikirjoja senkin edestä. Olen koittanut myös eroottista kirjallisuutta joskin on todettava että se ei ehkä sittenkään ole minun juttuni. Kuten äänikirjoissa yleensäkin, myös eroottisissa kirjoissa lukijan ääni on minulle tärkeä ja genrestä olen löytänyt itselleni mieluisan lukijan. Hänen nimensä on Nuppu Ruusunen, oletan olevan taiteilijanimi ei oikea-.
On sellainen tilanteeseen sopiva sattumus että muistan kerran kun tulin vierailulle Annin luokse, kuuntelin automatkalla erästä Nuppu Ruususen lukemaa eroottista kertomusta ikäänkuin kohottamaan tunnelmaa jo valmiiksi. No, se ei toiminut, tunnelma toki kohosi sitten pelipaikalla mutta äänikirjalle tästä ei voi lukea minkäänlaista ansiota.
Ja vaikka en olekaan genren ystävä ainakaan toistaiseksi, lukisin taikka kuuntelisin mielellään Annin tuotantoa jos siihen olisi tilaisuus. En minä Annia voi sanoa tuntevani mutta olen tavannut hänet kaksi kertaa asiakkaan ominaisuudessa josta syystä hänen kirjallisuuteensa liittyvä mielenkiinto johtuu lähinnä siitä että olemme "tuttuja" verrattuna joku muu kirjailija josta en tiedä mitään.
-
Ihan mukava Annin hölinäblogin avaus :drinking: Itse en ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut eroottisista tarinoista.
Eipä niitä ole juurikaan tullut luettua, ei edes Korona-aikana. Toisaalta uskon, että tähänkin löytyy oma käyttäjäkuntantansa.
Korona-aikana on varmasti kysyntää ollut selkeästi enemmän. Onko suosituimmat pornovideoaiheet myös novelleissa myydyimpiä?
Itse olen selkeästi enemmän livetapaamisten ystävä - toisaalta ihmisiä on joka lähtöön ja hyvä niin :inlove:
-
^ Kiitos, HarryPotter! :drinking: En tiedä tästä pornovideoiden ja erotican aiheiden suosiosta. Kenties joku muu osaa vertailla paremmin. Ja juu, ei seksitarinat ole musta edes verrattavissa livetapaamisiin. Ennemmin eroottinen kirjallisuus on sellainen satunnainen kiva lisämauste eikä tosielämän kohtaamisten korvike.
^^ joey_t, kiitos suosituksesta. Kuuntelen itse kans tosi nihkeästi äänikirjoja tuosta ihan samasta syystä - se lukijan ääni on niin tärkeä. Sen sijaan on tosi, tosi kivaa jos joku kenen seurasta pidän lukee mulle livenä ääneen kirjaa tai vaikka artikkelia samalla kun saan lojua hänen vieressään ja vaan kuunnella.
-
Tykkäätkö sinä lukea eroottisia tarinoita? Mitkä ovat suosikkejasi? Millaista eroticaa haluaisit lukea?
Taisin olla 12v kun löysin vaatehuoneen ylähyllyn perimmäisestä nurkasta nipun pokkareita. Kovana lukijana kantta katsomatta heti käyttöön. Oi oi. Vaikka en ihan kaikkea ymmärtänyt, niin selvästi kielletyn hedelmän kimpussa oltiin. Koska kokemukset oli vielä vähissä, niin olin onnekas, kaikki erittäin likaiset yksityiskohdat kuvailtiin hyvin tarkasti, mutta jollain tapaa sievästi. Vaikutti minuun lähtemättömästi, edelleen sana on tehokkaampi kuin kuva.
Vuoden verran ehdin nautiskelemaan kirjallisista aarteista ja mutsi ihmetteli kun käsirasvat, aurinkorasvat, silmänympärysvoiteet, jne. hävisi vauhdilla. Sitten pokkarit katosi, nyyh!
Sittemmin en ole juurikaan eroticaa lukenut. Kerran reissukirja loppui juuri ennen paluulentoa ja nappasin randomina B&B:n vaihtarihyllystä pokkarin konelukemiseksi. Olikin hotimpaa tavaraa ja parin tunnin seisottelun jälkeen ehdotin tyttikselle vessakäyntiä. Ei lähtenyt, mutta jonkin ajan kuluttua käsi etsiytyi viltin alla kalulle. Erittäin miellyttävää.
Eli tykkään lukea, mutta ei tule hankittua. Ei ole suosikkeja, kaikkiruokainen, kuitenkin yleisesti mieltymykseni menee enemmän realistiseen kuin fantsuun suuntaan.
Kiva kun bloggaat, kirjoituksiasi on mukava lukea. Läpi huokuu mielenkiintoinen ihminen.
-
^^ joo, äänikirja kyllä tarvii oikeanlaisen lukijan. Ja jos sattuu semmonen, jonka on sattunu lukemaan, niin äänikirjana aivan mahoton kuunnella.
Joitain ulkomaisia kirjoja on tullu kuunneltua niin, että kirjan kirjottaja tai elämäkerran päähenkilö lukee kirjan, ne toimii yllättävän hyvin.
Ja novelleja, joskus tullu luettua, tainnu joskus jonnekki lähettääkkin.
No, yks kirja kirjotettuna - saa riittää.
-
Kiintoisa aihe. Vaikka eipä ole itse tullut niin paljoa tekstimuotoista erotiikkaa nautittua.
Joskus junnuna tuli lueskeltua puhelinmodeemipurkeista porukan kirjoittelemia seksinovelleja - jotku näistä kävivät sitten sen perinteisen urapolun Jallun kautta "oikeisin" kirjoihin/toimittajantyöhön. Taisivat olla ihan viihdyttäviä silloin 12 vuotiaana. Ja jos Roald Dahlin Oswald Eno lasketaan - vaikka se nyt onkin enemään seksikomediaa kuin erotiikkaa, joten eipä kai. Sasha Greyn Naamioleikit (the Juliette Society) tuli joskus poimittua pokkarien alennusmyynnistä - ei ole kerennyt sitä alottamaan, kun tuo satunnaisten pokkarien pino kasvaa hiton paljon vauhdikkaammin kuin sitä ehtii pienentämään. Pitäisi joskus tuokin lukea, pitäisi olla ihan kunnon toimintaa - tokkopa olisi tullut käännöstä ja kirjakauppamyyntiin Suomessa ellei Sashalla olisi ollut muita meriittejä vanhastaan.
Loppukevennyksenä Esko Mörkö lukee vanhoja Jalluja: https://www.youtube.com/watch?v=ph4LCsVNn4M
-
gorth, sensuroin tosta edellisestä viestistäni koska meni jopa mulle vähän (liian) polveilevaksi, että elämäkerrat henkilön itsensä lukemana toimii. Esim. tykkäsin kuunnella Debbie Harryn muistelmia. En muista laulaa luikauttiko hän myös sinne väliin, mutta muusikon kohdalla äänikirja kyllä toimii erityisen hyvin.
äRHäkkä, Kiitos. Kaikilla jotka yhtään on tykänneet lukea penskoina on varmaan ainakin yksi tuollainen kirja, joka vaan aukeaa automaattisesti yhdestä tietystä kohdasta jos kirjan sattui tiputtamaan :D
Aurinkorasvat eiiiiih D:
-
Hyvä kun tulee kaatopaikallekin laatusisältöä :)
Lapsena tuli luettua pikkutuhmia dekkareita kun sellaisiakin hyllyistä löytyi. Ja kaiken maailman Reginoista ne ei niin pikku -tuhmat tarinat.
Mutta se varsinainen aarre oli tahmaisiin käsiini päätynyt cd-rom joka oli täynnä kuvia ja tarinoita. Ei siis mikään kotipolttoinen, ei sellaista vielä ollut, vaan amerikkalaista postimyyntikamaa. Tämmöistäkin oli hetken ennen kuin internet pilasi kaiken. Kuriositeettinä kyseinen cd-rom halusi väkisin asentaa itsensä niin, että tietokone käynnistyi suoraan sen valikkoon. Oli siis sellaistakin siivoamista joka tuijottelutuokion päätteeksi.
Ne rompulla olleet kuvat oli aika hankalia katsella: yksi kerrallaan, pitkät latausajat ja lopulta aukesi aika huonolaatuinen ja pieni kuva. Mutta tarinoiden parissa vietin useammankin herkän hetken. Aika tehokkaasti ovat jo kadonneet muistista, mutta osan aivokapasiteetistani täyttää edelleen ”babysitter” joka kävi lomareissulla läpi sekä kehitysvammaisen vahdittavansa, molemmat vanhemmat ja äidin vielä uudestaan.
Sittemmin on tullut harrastettua näitä harvakseltaan, mutta aina muutaman vuoden välein tulee sellainenkin mieliteko. Kato on käynyt alan sivustoilla, ja jäljellä olevatkin on aikamoisia aikakapseleita. Niin kuin tietysti pitääkin.
Edelleenkin kuitenkin erotican lukeminen rajoittuu novellimittaisiin tarinoihin, joissa on kunnon menoa riittävän tiheään. Kaupalliset tuotteet tai fanfic ei oikein ole koskaan kiinnostaneet.
-
Tarinoissa on se puoli ettei ne tarvitse olla totta joskus luen vieläkin kun sopiva sattuu.
kun tietää että jos jutusta tekisi clipin se olisi todennäköisesti kökkö.
lähimmäksi onnistumista päässee slave task tyyppiset ratkaisut . noissakin jutun kertoja
on usein vähintään 70% tarinasta huono kertoja pilaa hyvänkin tarinan ja päinvastoin.
-
Mä tykkäsin parikymppisenä enemmän tarinoista kuin pornosta, koska tarinoissa kaikki pimeät ja ns sairaat aiheet pystyi toteuttamaan tavalla, mistä ei tullut ikävä olo. Pornossa näytteleminen korostuu jos on kyse vaikka cnc-jutuista.
Enää en juuri lue eroottista kirjallisuutta vaikka kirjoja muuten luenkin, tuntuu että taito kuvailla sillai hitaasti ja hekumallisesti on vähän kateissa. Tai sit luen vääriä kirjoja.
-
Nuorempana luin paljon kaikenlaista ja satuin saamaan käsiini kaverin isoveljen tai faijan kokoelman Apollinairen, en nyt sanoisi eroottista kirjallisuutta, ehkä enemmän pornosellaista. Sen jälkeen etsin antikvarioista ja muista lähteistä vastaavia kuten O:n tarina ja sellaisia. Olisinpa säästänyt noita, mutta ziljoona muuttoa ja erilaisia vaimohenkilöitä, niin nämä tuppaavat katoamaan. En ole aikoihin lukenut juuri mitään tuohon genreen kuuluvaa. Pitäisi varmaan etsiä
-
Kössi, kiitos näistä vinkeistä! Pitääpä ottaa omallekin lukulistalle.
palvelunostaja: Jep, joku sellaisessa tiiviissä novellimuodossa riittävän graafisilla pervokohtauksilla ja paperinohuella juonella ilman turhia lätinöitä vaan toimii.
Ja lol @ Naisen unelmat. "Hän työntyi murahtaen mehevään mesimarjaani romantiikan rytmikapulallaan" on toki aivan omanlaista tyyliään, jota toivon että joku kirjoittaja jossain pitää vielä elossa.
orjamies: Näin on. Musta tuntuu, että kovin montaa kirjallista pervokohtausta en edes haluaisi nähdä kuvattuna. Jotenkin ne vaan toimii siellä mielikuvituksessa paremmin.
-
^^ Julia: Niinpä. Kirjoitetussa tekstissä pääsee vähän vinoutuneenkin kertojaäänen mielen sisälle ihan eri tavalla ja myös näkemään, että miksi joku saattaisi nauttia jostain tietystä, ei välttämättä niin salonkikelpoisesta mieltymyydestä. Muakin ruudulla yleensä vaan ahdistaa CNC, kun taas kuvailtuna se on taas helvetin kuumaa 🥵 Jännä homma.
Fortysexn2: Kiitos, että muistutti mua O:n tarinasta. En tiedä toisko tuo 1950-luvun maailma nykyihmiselle vielä oman twistinsä pervotarinoihin. Anaïs Niniä olen joskus korvat punaisena lukenut. Tuntuu, että hänenkin tarinoita ehkä sensuroitaisiin tai oltaisiin jätetty kokonaan kirjoittamatta nykyaikana.
-
^ näyttää nykyään olevan vallalla, että kun ei mitään ”oikeaa” uutisoitavaa ole tai halutaan hämätä massoja, niin jostain löytyy joku, joka pahottaa mielensä. Ja varmasti kaikki kielletään.
-
...
Tykkäätkö sinä lukea eroottisia tarinoita? Mitkä ovat suosikkejasi? Millaista eroticaa haluaisit lukea?
Lyhyesti sanottuna tykkään. Joskus kauan sitten, kun oli Jallut ja Kallet yms., niin kiihottavinta sisältöä minulle niissä olivat juuri eroottiset tarinat. Kuvat jäi toiseksi teksteihin verrattuna. Tarinoista suosikkejani ovat ehkä sellaiset aika tavalliset vaniljaiset jutut eli ei juuri mitään erikoisuuksia, tyttöjen väliset ja kimpat ovat ehkä erikoisimmat. Sellaiset ovat myös suosikkejani, joissa se luuserimies (kuten minä) kerrankin pääsee sen kauan ihailemansa naisen iholle.
-
Nuorempana tuli luettua BBSien pornotekstejä, yksi Suomen merkittävistä novellisteista oli nimimerkiltään "-=Mike=-".
Näitä suominovellien hienouksia on taltioitu talteen, ja edelleen luettavissa 30 vuotta myöhemmin: https://basscadet.fi/pornotekstit/
-
Nuorempana tuli luettua BBSien pornotekstejä, yksi Suomen merkittävistä novellisteista oli nimimerkiltään "-=Mike=-".
Näitä suominovellien hienouksia on taltioitu talteen, ja edelleen luettavissa 30 vuotta myöhemmin: https://basscadet.fi/pornotekstit/
Sama, nuo tulivat myös tutuiksi silloin aikanaan. 8)
-
Nuorempana tuli luettua BBSien pornotekstejä, yksi Suomen merkittävistä novellisteista oli nimimerkiltään "-=Mike=-".
Näitä suominovellien hienouksia on taltioitu talteen, ja edelleen luettavissa 30 vuotta myöhemmin: https://basscadet.fi/pornotekstit/
Menin klikkaamaan tuolta Pornotekstit-sivulla randomilla. Hämmennykseni, kun klikkaamani tarinan nimi oli Child. Hämmennykseni vähintään tuplaantui luettuani tarinan 😅🤣 Ei helvetti
-
Osa 2: Itku
Syytän osittain (menetetyssä) Karjalassa olevia juuriani, mutta sisälläni asuu näköjään todellinen itkijämummo. Saatan itkeä ilosta, surusta, liikutuksesta, aistikuormituksesta, stressistä ja joskus jopa orgasmin hetkellä. Näin ei aina ole ollut. Oli vuosia, jolloin en itkenyt lainkaan. En myöskään juuri nauranut tai tuntenut oikeastaan mitään muutakaan.
Jälleen kerran tämä ammatti yllätti. Aiemmin tänään tunsin poskellani valuvan kyyneleitä erään asiakkaan koskettavan jäähyväisviestin johdosta.
Itku tuntui puhdistavalta ja sain sen avulla vapautetuksi kaikkea muutakin hieman jumissa ollutta viikon energiaa. Menen joskus ihan tarkoituksella YouTubeen katsomaan jotain jäätäviä nyyhkyvideoita tai kuuntelen megasurullista musiikkia, jos tuntuu, että jotain on sisälläni juntturassa ja haluan saada oloa hieman kevyemmäksi. Itken nimittäin välillä kerralla vähän kaikkea muutakin kertynyttä varsinkin kiireisten kausien jälkeen, eikä itku joskus edes liity välttämättä niinkään käsillä olevaan tilanteeseen. Tilanne toimii välillä ainoastaan triggerinä patoutuneiden tunteiden vapauttamiselle.
Tätä kyseistä viestiä itkiessäni mietin hetken, että pitäisikö mun olla enemmän too cool 4 school ja laittaa joku etäisempi aspaminä päälle ylipäätään tässä hommassa. Mutta tulin lopputulokseen, että ei. Tunteitaan voi myös kannatella samaan aikaan kun niiden antaa virrata. Itselleni sosiaalinen naamiointi on uuvuttavampaa. Tein sitä niin monta vuotta, etten enää jaksa. Monet asiakaskohtaamiset myös aidosti koskettavat mua jollain tapaa ja tämä todella on ihmistyötä. Vaikka jokin aika sitten näkemäni scifielokuva Companion saikin mut miettimään, että kuinka paljon olen tän työn myötä muuttumassa nussittavaksi läheisyysrobotiksi, jonka eri ominaisuuksia kuten aggressiivisuutta/mukautuvuutta tai jopa älykkyyttä säätelen eri tilanteisiin ja eri ihmisille kuten siinä leffassa, tulin lopputulokseen että toistaiseksi pysyn kuitenkin vielä täällä ihmisyyden puolella. Ja jos en pysy, lienee korkea aika lopettaa hommat.
Tyydytän tällä työllä lisäksi sellaista loputonta uteliaisuutta ihmisiä ja ihmisenä olemista kohtaan, ja siihen kuuluu myös tunteellisuus. Tunteet eivät myöskään jää jumiin kehoon panssariksi kun niiden antaa tulla ja mennä vapaasti, niitä ei pelkää eikä niihin myöskään takerru.
Itketkö sinä usein? Jos kyllä, millaisissa tilanteissa? Milloin itkit viimeksi?
-
Osa 2: Itku
Syytän osittain (menetetyssä) Karjalassa olevia juuriani, mutta sisälläni asuu näköjään todellinen itkijämummo. Saatan itkeä ilosta, surusta, liikutuksesta, aistikuormituksesta, stressistä ja joskus jopa orgasmin hetkellä. Näin ei aina ole ollut. Oli vuosia, jolloin en itkenyt lainkaan. En myöskään juuri nauranut tai tuntenut oikeastaan mitään muutakaan.
….
tulin lopputulokseen että toistaiseksi pysyn kuitenkin vielä täällä ihmisyyden puolella. Ja jos en pysy, lienee korkea aika lopettaa hommat.
Tyydytän tällä työllä lisäksi sellaista loputonta uteliaisuutta ihmisiä ja ihmisenä olemista kohtaan, ja siihen kuuluu myös tunteellisuus. Tunteet eivät myöskään jää jumiin kehoon panssariksi kun niiden antaa tulla ja mennä vapaasti, niitä ei pelkää eikä niihin myöskään takerru.
Itketkö sinä usein? Jos kyllä, millaisissa tilanteissa? Milloin itkit viimeksi?
Ihminen, joka on liian kuormittunut ihan minkä vain syyn takia, harvemmin jaksaa nauraa, tuntea seksuaalista halua, ystävystyä uusien ihmisten kanssa tai edes itkeä. Mennään vain suoritusmoodissa vuosienkin ajan. Tuttua myös itselleni. Joillain tuo on myös masennuksen ilmenemismuoto tai muuttuu sellaiseksi.
En juurikaan itke, koska suomalainen mieskulttuuri on opettanut, että miehet eivät itke (edes silloin kun pitäisi). Herkistyn kyllä tietyissä tilanteissa ja kaipa itkemiseksi voi sanoa tilannetta vanhan sukulaiseni hautajaisissa vajaa vuosi sitten. Olin vastannut hänen hoidostaan jo muutaman vuoden ja hautajaiset olivat toki lopullinen kulminaatiopiste tuolle. Itselleni hänen poismenonsa oli lähinnä helpotus (ja varmasti hänelle itselleenkin), mutta ovathan lopulliset jäähyväiset aina lopulliset.
Palveluntarjoajassa kyllä arvostan tuota ihmisyyttä ja ihmisläheisyyttä. Se taitaa kuitenkin olla pitkän päälle se raskain osa maailman vanhinta ammattia, noin vanhoilta vakkareilta kuultuna. Pelkkä seksi on helppoa. No näin kai meille asiakkaillekin.
Paikkakunnalta toiselle kiertävät pt:t päässee psyykkisesti helpommalla, kun ei tartte saman asiakkaan elämäntarinaan takertua viikosta toiseen.
-
Itketkö sinä usein? Jos kyllä, millaisissa tilanteissa? Milloin itkit viimeksi?
Itken aika usein.
Surusta, ikävästä, ilosta, onnesta, liikutuksesta, myötätunnosta, kiitollisuudesta, vitutuksesta...
Nauran myös niin että kyyneleet valuu. Tämä on kuulemma isäni suvun piirre.
En nyt muista tarkalleen milloin viimeksi, mutta ei siitä kauaa ole.
-
Nauran herkästi, joskus niin että kyyneleet valuu.
Surusta en muista aikuisena itkeneeni, herkistynyt kyllä mutta kyyneleet on tiukassa. Kerran toistakymmentä vuotta sitten tirautin muutaman kyyneleen kun tilanne, jossa olin jo ehtinyt kuvitella kauheimmat mahdolliset skenaariot päättyikin onnellisesti.
En koe itkemisestä minkäänlaista katarsista; tämä on kuitenkin maa jossa mies ei saisi itkeä, nauraa eikä haaveilla ja kaikkea pitäisi hävetä.
Ymmärrän kyllä miksi jotkut pt:t ovat varautuneita ja etäisiä, oli se sitten luonnollista tai ammattia varten luotu suojakeino, mutta asiakaskokemus jää tällöin usein aika valjuksi. Jos todellista minää pitää suojella niin ehkä se ammattiminä voisikin muuttua toiseen suuuntaan.
-
Arvostan teidän avoimia ja kauniita vastauksia.
Ahtaalta kulttuurilta kuulostaa. Toisaalta kaikelle tälle on myös ollut syynsä ja paikkansa karuissa oloissa. Se karskius ja sisu on myös yksi iso tekijä, että meistäkään kukaan kirjoittelee vapaasti yhtään mitään täällä vapaassa maassa suomen kielellä.
Onneksi ollaan kuitenkin menty eteenpäin, eikä täysi tunnekylmyys ole enää ainoa vaihtoehto. Oon iloinen ja toiveikas, sillä Suomessa on viime vuosina putkahdellut monissa kaupungeissa muitakin kuin uskonnollisia miesten piirejä ja ns. miestyötä (kuten Teemu Syrjälän miesten viikonloput). Omassa lähipiirissäni on myös paljon ihmisiä, jotka eivät suostu enää ahtautumaan vanhoihin muotteihin tai toistamaan niin herkästi perittyjä selviytymis-Suomen malleja tai traumaperäisiä kaavoja, joko itsensä tai omien lapsiensa vuoksi. Sukujen tunnekylmyyskirouksen katkaisijoille nostan aina hattua. Koska nää jutut lieveilmiöineen (kuten alkoholismi) koskettaa ihan jokaikistä sukua tässä maassa.
Teistäkin jokaikinen myös luo muillekin tilaa olla rehellisemmin oma itsensä sanoittamalla kaikkea tätäkin ääneen :) Joten kiitos siitäkin.
-
Itketkö sinä usein? Jos kyllä, millaisissa tilanteissa? Milloin itkit viimeksi?
Itken aika usein.
Surusta, ikävästä, ilosta, onnesta, liikutuksesta, myötätunnosta, kiitollisuudesta, vitutuksesta...
Nauran myös niin että kyyneleet valuu.
Kiitollisuudesta itkeminen on aivan ihanaa.
Ja tuo vitutusitku on myös tuttua. Eniten sitä on tapahtunut byrokratian kanssa tapellessa. Yksi syy, miksi en ehkä pysyvästi muuta koskaan mihinkään Etelä-Euroopan maahan vaikka ne on muuten ihania paikkoja on että varmaan kuolisin vitutukseen yrittäessä hoitaa mitään asiaa. En osaa vielä ottaa tuollaista absurdina teatterina, vaan menee niin saatanasti tunteisiin kun joku asia ei hoidu jouhevasti :-D
-
...
Itketkö sinä usein? Jos kyllä, millaisissa tilanteissa? Milloin itkit viimeksi?
Itken aika usein, tekisi jopa mieli sanoa, että liiankin usein. Herkkiksenä silmät kostuu vähän väliä eli useamman kerran viikossa. Tilanteet voivat olla sitten aika yllättäviäkin ja välillä se jopa harmittaa itseäni. Olen itkenyt jopa palveluntarjojan luona, hän on toki aika spesiaalitapaus ja se tilanne meni ihan hyvin. Viimeksi itkin tänään, kun tuli mieleeni muutamia asioita elämäni varrelta.
-
Arvostan teidän avoimia ja kauniita vastauksia.
Ahtaalta kulttuurilta kuulostaa. Toisaalta kaikelle tälle on myös ollut syynsä ja paikkansa karuissa oloissa. Se karskius ja sisu on myös yksi iso tekijä, että meistäkään kukaan kirjoittelee vapaasti yhtään mitään täällä vapaassa maassa suomen kielellä.
Tämä on kyllä erinomaisen tarkkanäköinen havainto, etenkin naiselta, joka ei ehkä kuitenkaan ”aisti” näitä suomalaisen mieskulttuurin kaikkia nyansseja. Mutta jotta tämä maa on saatu pidettyä itsenäinenä, asenteen on ollut pakko olla karrikoidusti:”Syötä sie nyt vittu sitä vyötä, ni mie ammun ryzzää munille!” Saunassa on asiasta viinan voimalla puhuttu, jos sielläkään…
Eli suomalainen mieskulttuuri kärsii edelleen isoisien sotatraumoista, joita ei hoidettu aikoinaan suinkaan millään kriisiterapioilla tai tilanteen debriefiengeillä. Papin sanojen lisäksi viina oli ainoa hoitokeino, ehkä myös morfiini yms.
Onneksi ollaan kuitenkin menty eteenpäin, eikä täysi tunnekylmyys ole enää ainoa vaihtoehto. Oon iloinen ja toiveikas, sillä Suomessa on viime vuosina putkahdellut monissa kaupungeissa muitakin kuin uskonnollisia miesten piirejä ja ns. miestyötä (kuten Teemu Syrjälän miesten viikonloput). Omassa lähipiirissäni on myös paljon ihmisiä, jotka eivät suostu enää ahtautumaan vanhoihin muotteihin tai toistamaan niin herkästi perittyjä selviytymis-Suomen malleja tai traumaperäisiä kaavoja, joko itsensä tai omien lapsiensa vuoksi. Sukujen tunnekylmyyskirouksen katkaisijoille nostan aina hattua. Koska nää jutut lieveilmiöineen (kuten alkoholismi) koskettaa ihan jokaikistä sukua tässä maassa.
Teistäkin jokaikinen myös luo muillekin tilaa olla rehellisemmin oma itsensä sanoittamalla kaikkea tätäkin ääneen :) Joten kiitos siitäkin.
Miestyötä tekee myös mm. Miessakit ry, jonka kursseilla olin itse toista kertaa erottuani miettimässä, että mikä nyt taas meni vituiksi. Ja omalta osaltani olen yrittänyt katkaista sukuni rasitteita monin tavoin. En tiedä, olenko onnistunut.
Hupakot kuitenkin toimivat meille miehille usein ns. ensivasteen hoitajina moneen parisuhde- tai perheongelmaan. Oikein ja tyylillä, asiakasta kunnioittaen hoidettuna hupakon ammatti onkin kelpo palveluammatti. Siksikin hupakon homma lienee maailman vanhin ammatti, että miesten psykohistoriassa on aina ollut tarvetta tällaisille palveluille. Mies kun yleensä avautuu myös henkisesti pildeä saatuaan 😉
-
Sodan käyneen ikäpolven kadottua jo käytännössä mananmajoille tuntuu siltä kuin jotakin hyvin järkevää ja aikuismaista kypsyyttä olisi kadonnut suomalaisesta yhteiskunnasta heidän mukanaan. Toki tähän tuntemukseen saattaa vaikuttaa se että itse oli hyvin pieni suurimman osan ajasta jolta ukit ja mummot muistaa.
Huorat on kyllä miehille varmasti melkoisia psykoterapeutteja.
Onhan se aivan mahtavaa palvelua miehelle jos löytyy niin hyvä huora jota voi panna kuin villeimmissä seksifantasioissa ja sitten hoivailla ja rapsutella ja vielä keskustella omista mieltä painavista jutuista. Tällaista luotettavaa huoraa arvostaakin sitten kuin taivaallista enkeliä.
-
Mietin joskus kauan sitten teininä kurtisaanivakoijista luettuani, että miten helvetissä järkevä, muuten tiukassa kurissa elävä ammattitaitoinen upseeri tai poliitikko voi laverrella jopa valtiosalaisuuksia tuntemattomalle naiselle. Ja että miten tää voi olla niin toimiva metodi, että sille on oma nimi.
Sitten vartuin. Aloin itse kantaa vastuuta asioista ja tutustua vielä paljon enemmän paljon vastuuta kantaviin ihmisiin. Aloin ymmärtää ihmissuhteita paremmin sekä miten heteromiehet voivat reagoivat naisiin. Varsinkin nyt tän seksityön myötä todellakin osaan kuvitella, miten tulenaran tiedon jakaminen saattaa tapahtua.
Kellepä muullekaan moni puhuu kuin tuntemattomaksi, vaarattomaksi (ja jollain tasolla jopa mitättömäksi) olettamalleen intiimityön ammattilaiselle, jolla ei ole kytköksiä hänen elämäänsä ja jolta olettaa vaikenemista? Moni kantaa yksin valtavan raskaita asioita... Ja totuus pyrkii aina pintaan. Se sama totuuden pyrkimys pintaan saa meidät joskus jättämään ympäriinsä alitajuisesti jälkiä muistakin salaisuuksista.
Oman jaksamiseni ja terveiden rajojen vuoksi kieltäydyn olemasta kenenkään psykoterapeutti, niin ystävyys- kuin asiakassuhteissa. Sen sijaan pidän kyllä kunniana olla uskottu. Pieni mutta merkittävä sävyero.
-
Oikein ja tyylillä, asiakasta kunnioittaen hoidettuna hupakon ammatti onkin kelpo palveluammatti. Siksikin hupakon homma lienee maailman vanhin ammatti, että miesten psykohistoriassa on aina ollut tarvetta tällaisille palveluille. Mies kun yleensä avautuu myös henkisesti pildeä saatuaan 😉
Antiikin temppelihuorilla vois sanoa olleen laajempana tehtävänä niinsanotusti nussia sota pois miehistä.
En näe kauhean erilaisena rooliani hupakkona tai edes siviilissä nykyaikanakaan. Jokainen ihminen kun kantaa sisällään lukemattomia taisteluita, joista muut eivät tiedä mitään. Seksi, läheisyys ja luottamukselliset keskustelut ovat yksiä parhaita tapoja saada toisistamme voimaa jatkaa. Ne myös muistuttavat sotaa paljon isommasta voimasta ❤️
-
Nuorempana tuli luettua BBSien pornotekstejä, yksi Suomen merkittävistä novellisteista oli nimimerkiltään "-=Mike=-".
Näitä suominovellien hienouksia on taltioitu talteen, ja edelleen luettavissa 30 vuotta myöhemmin: https://basscadet.fi/pornotekstit/
Menin klikkaamaan tuolta Pornotekstit-sivulla randomilla. Hämmennykseni, kun klikkaamani tarinan nimi oli Child. Hämmennykseni vähintään tuplaantui luettuani tarinan 😅🤣 Ei helvetti
Jännittävää sisältöä... unohtamatta klassikkotarinaa Clarinet:
"Asetuin sängylleni selälleni ja tungin klarinetin peräsuoleeni suukappaletta myöten (vain 6cm)."
😅😅
edit. never forget lypsäjä-Lissu puolialastomana 30 asteen pakkasessa!
"Pakkasta oli melkein kolmekymmentä-astetta ja tuntui siltä, että kyrvänkin saisi kohta sulattaa uunin pankolla. Kurkistin navetan ikkunasta, joka oli huurussa. Lissu kumarteli vähän väliä ja paksut reidet vilahtelivat hameen alta."
Ja luonollisesti tissit
"pullisteli kaula-aukosta ja melkein luiskahtivat ulos. Rinnanpäät olivat suuret ja tummat, nännitkin vilahtelivat hetken ajan."
Erityisesti tämä huomio että tissit "melkein luiskahtivat ulos" aiheutti kontrolloimattomia naurunpyrskähdyksiä!
-
Onneksi tässä ketjussa ei oo varsinaista teemaa niin saa mennä niin pitkäksi ja OT kuin huvittaa ;)
Sodan käyneen ikäpolven kadottua jo käytännössä mananmajoille tuntuu siltä kuin jotakin hyvin järkevää ja aikuismaista kypsyyttä olisi kadonnut suomalaisesta yhteiskunnasta heidän mukanaan.
Oon tästä samaa mieltä. Vaikka se oli megatraumatisoitunut sukupolvi, niissä sodanaikaisissa ponnisteluista ja jälleenrakennustyössä varsinkin hioitui ylisukupolvista voimaa jonka varassa me edelleen ollaan. Asun kaupungissa joka poltettiin vähän reilu 80 vuotta sitten ja kyhättiin markalla kasaan sen jälkeen alle vuosikymmenessä (ja sen on näköistäkin). Näen tästä muistutuksia edelleen joka päivä.
Luin joskus erään lotan haastattelun, joka sanoi että sodan aikaan ihmiset tuntuivat jotenkin "paremmilta": jalommilta, vahvemmilta, yhteisömmisiltä. Pakkohan se oli.
On ilmeisesti myös ollut aikamoinen vaiettu salaisuus monien sotaveteraanienkin kohdalla (ei vain Suomen sodissa), että usein sodassa taistellut jää tietyllä oudolla tavalla kaipaamaan sitä. Ei sen kauheuksia, mutta ajan selkeitä jaettuja arvoja kuten vapaus, yhteisöllisyyttä, veljeyttä/sisareutta, asioiden merkityksellisyyttä ja yhteen hiileen puhaltamista.
Siksi aina mietinkin tapoja, joilla ihmiset pääsevät tätä kokemaan ilman sodan repivyyttä. Olen itse osallistunut paljon ja vetänytkin piirityöskentelyä ja olen sen vankkumaton kannattaja. Tän takia juuri promoan miestyötäkin ja oon iloinen, että tälläkin foorumilla tunnetaan Miessakit Ry. Musta on myös fiksua ymmärtää, milloin ei yksin pärjää.
Myös nykyinen poliittinen tilanne on menossa siihen suuntaan, että tälle isovanhempien sisulle, viisaudella ja yhden köyden vetämiselle alkaa olla taas vahva tarve.
-
Oikein ja tyylillä, asiakasta kunnioittaen hoidettuna hupakon ammatti onkin kelpo palveluammatti. Siksikin hupakon homma lienee maailman vanhin ammatti, että miesten psykohistoriassa on aina ollut tarvetta tällaisille palveluille. Mies kun yleensä avautuu myös henkisesti pildeä saatuaan 😉
Antiikin temppelihuorilla vois sanoa olleen laajempana tehtävänä niinsanotusti nussia sota pois miehistä.
Repupyssy jumissa, mutta repesin tälle 😂 Noinhan se on varmasti ollut.
En näe kauhean erilaisena rooliani hupakkona tai edes siviilissä nykyaikanakaan. Jokainen ihminen kun kantaa sisällään lukemattomia taisteluita, joista muut eivät tiedä mitään. Seksi, läheisyys ja luottamukselliset keskustelut ovat yksiä parhaita tapoja saada toisistamme voimaa jatkaa. Ne myös muistuttavat sotaa paljon isommasta voimasta ❤️
Tässä olet aivan oikeassa.