SeksiSaitti
Keskustelua paikkakunnittain => Helsinki/pääkaupunkiseutu => Aiheen aloitti: sampsa100 - Helmikuu 19, 2025, 19:14:39
-
kerran tuli peruttua aika ja se laitettiin tekosyyksi kun pidemmän
ajan ottanut turska ehti paikalle sittenkin, näin luulen että tapahtu.
minkäkölainen rekisteri noilla hupakoilla on meistä ?
-
Otan popparit esille sillä aikaa kun koitan ymmärtää että mitäkö tossa sun ekassa lauseessa siis kerrottiin.
-
Niillä on WA ryhmä johon laittavat jos joku asiakas ei miellytä, käyttäytyy huonosti tai varaa ajan tai ei tule. Joutuu mustalle listalle.
-
Mä käsitin että se olisi joku erikoisversio Passelista?
-
minkäkölainen rekisteri noilla hupakoilla on meistä ?
Niillä on Kilpi-niminen rekisteri, Rekisteri-Kilpi
'Asiaan': kun käyttäydyt asiallisesti, ei tarvitse miettiä Rekisterikilpeä.
-
aattelin vaan miten joku 2 vuotta vanha viesti voi olla vielä pt llä tallessa vaikka
vaihtanut numeroa. ei täs muuta. siinä kun tulis tutkinta niin verottaja tykkäisi.
-
Sitä kutsutaan myös hyväksi asiakaspalveluksi, että ne numerot ja viestit on itsellä tallessa. Mitenkään ei muuten muista, kuka on kukin ja mitä kenenkin kanssa on viestitelty.
Peruutuksista tulee vieläkin vahvasti mieleen viime syksyn pysähdykset Oulussa ja Rovaniemellä. Molemmat oli jo hyvissä ajoin loppuunvarattuja. Kunnes itseäni suositumpi hupakko laittoi ilmoituksensa esille samoille paikkakunnille suht samoihin aikoihin (jätän nimen mainitsematta, koska tällä ei ole mitään tekemistä ko. kollegan kanssa). Yhtäkkiä mulla olikin runsaasti vapaa-aikaa, kun rupesi puhelimeen pukkaamaan flunssa ja korona peruutuksia. Näille perujille ei seuraavalla reissulla aikaa löydykään ilman ennakkomaksua. Ja ne, jotka eivät ole koskaan peruneet, menevät kyllä ajanvarauksessa ohi.

Voi että, verottaja vedetään joka välissä esiin 😂😂😂😂😂
Mä kysyn joka asiakkaalta, haluaako kuitin. Useimmat pelästyy kysymystä - 'ei kai tästä jää joku jälki johonkin?'
No ei jää muuta tietoa kuin maksettu rahasumma, joka asianmukaisesti ilmoitetaan verottajalle.
Huoh, noita vainoharhailijoita...
-
Sitä kutsutaan myös hyväksi asiakaspalveluksi, että ne numerot ja viestit on itsellä tallessa. Mitenkään ei muuten muista, kuka on kukin ja mitä kenenkin kanssa on viestitelty.
Peruutuksista tulee vieläkin vahvasti mieleen viime syksyn pysähdykset Oulussa ja Rovaniemellä. Molemmat oli jo hyvissä ajoin loppuunvarattuja. Kunnes itseäni suositumpi hupakko laittoi ilmoituksensa esille samoille paikkakunnille suht samoihin aikoihin (jätän nimen mainitsematta, koska tällä ei ole mitään tekemistä ko. kollegan kanssa). Yhtäkkiä mulla olikin runsaasti vapaa-aikaa, kun rupesi puhelimeen pukkaamaan flunssa ja korona peruutuksia. Näille perujille ei seuraavalla reissulla aikaa löydykään ilman ennakkomaksua. Ja ne, jotka eivät ole koskaan peruneet, menevät kyllä ajanvarauksessa ohi.
Ilman kontakteja PT ei voi myöskään markkinoida palveluja. Mielestäni en ole koskaan peruuttanut sovittua aikaa.
Pari kertaa olen myöhästynyt muutaman minuutin. Ensimmäisellä kerralla erehdyin kadun suunnasta, toisella kerralla syynä oli Helsingin katutyöt, jotka aiheuttivat liikennesolmun. Molemmilla kerroilla ilmoitin todennäköisestä myöhästymisestä. Käsitykseni mukaan tästä ei ollut mitään jatkoseuraamuksia. Siksi nämä yllätyssairastumiset hieman hymyilyttävät. Kerran tosin minulle kävi niin, että minulle tarjottiin PT:n aloitteesta aikaa seuraavalle viikolle. Kerroin, etten voi varata aikaa, koska flunssaa pukkasi päälle. Pari päivää ennen ehdotettua aikaa olin sen verran terve, että tapaaminen toteutui.
Kaikki PT:eet eivät tiedosta kilpailuasetelmaan toisiin seksiyrittäjiin. Jos asiakkaan kannalta tilanne on tasaväkinen, niin asiakkaan setelit voi napata hyvinkin pienillä markkinointikikoilla. Esimerkkinä vaikka viestittely asiakkaan suuntaan, joka luo samalla mielikuvan siitä, että asiakas on tärkeä.
-
ymmärsinkö nyt oikein, että kyseessä oli yksi ja sama palveluntarjoaja, kelle olit kerran tehnyt ajan peruutuksen, ja hän priorisoi toisen asiakkaan sinun ylitsesi?
oharit, viime hetken perujat, tinkaajat ja muut vastaavat katsotaan viestihistoriasta tai tallennetaan ihan sinne omaan puhelimeen. kun asiakaskontakteja kertyy vuosien varrella jopa tuhansia, niin se viestihistoria on olennaisen tärkeä väline oman työn järjestämiseen, ettei päädy useamman kerran saman sarjaoharoijan uhriksi, tai päädy ottamaan toistamiseen vastaan sitä tyyppiä kuka yritti jatkuvasti venyttää aikaa, tuli paikalle reilusti myöhässä ja valitti kun ei saanut koko aikaa käyttöönsä, tai muuta vastaavaa kommervenkkiä. ei siihen mitään sen ihmeellisempää rekisteriä tarvita. 😄
-
ymmärsinkö nyt oikein, että kyseessä oli yksi ja sama palveluntarjoaja, kelle olit kerran tehnyt ajan peruutuksen, ja hän priorisoi toisen asiakkaan sinun ylitsesi?
Eikö kuvattu toiminta ole järkevää tai jopa normaalia. Myydään tavara sille, joka maksaa enemmän?
Oletuksena toki, että toinen asiakas ei ole kanta-asiakas.
Tallinnassa tämä on helppoa. First in - first out. Asiakas, joka on ensimmäisenä ovella otetaan vastaan.
Ajanvarauksia ei käytännössä tunneta. Aukioloajat voi tarkistaa sängynilmoituksista, jotka ovat nähtävillä korkeintaan pari päivää. Tosin tutulle asiakkaalle voi järjestyä tapaaminen, vaikka PT:llä ei ole ilmoitusta sängyssä. Olen päässyt seuraamaan kuinka tunnin sisällä PT:lle tulee muutama tapaamistiedustelu. Näistä muutamassa on kerrottu, että PT on vapaa tunnin kuluttua. En sitten tiedä, ovatko nämä johtaneet tapaamisiin samana päivänä.

no sehän tässä juuri ihmetyttikin, et totta kai se asiakas otetaan vastaan, kuka luotettavimmin saapuu paikalle. :D
Tallinnassa tämä on helppoa. First in - first out. Asiakas, joka on ensimmäisenä ovella otetaan vastaan.
Ajanvarauksia ei käytännössä tunneta. Aukioloajat voi tarkistaa sängynilmoituksista, jotka ovat nähtävillä korkeintaan pari päivää. Tosin tutulle asiakkaalle voi järjestyä tapaaminen, vaikka PT:llä ei ole ilmoitusta sängyssä. Olen päässyt seuraamaan kuinka tunnin sisällä PT:lle tulee muutama tapaamistiedustelu. Näistä muutamassa on kerrottu, että PT on vapaa tunnin kuluttua. En sitten tiedä, ovatko nämä johtaneet tapaamisiin samana päivänä.
mä tykkään täsmällisistä ajanvarauksista, koska sillä voi maksimoida ajankäytön tehokkuuden ilman turhia odotteluminuutteja. parhaimmillaan voi paukuttaa koko päivän 16h putkeen niin että välissä on kaksi nopeaa ruokataukoa ja kaikki muu asiakkaiden väliin jäävä aika käydään suihkussa ja vaihdetaan lakanoita. toki haluan ylipäätään, että tiedän koska, kuka ja kuinka kauaksi aikaa joku tulee, mutta on siinä sekin etu, että voi luotettavasti kertoa koska on seuraavan kerran vapaana.
oon kyllä joskus leikitellyt ajatuksella, että jos suomessa olis mahdollista olla avoimesti bordellissa töissä, niin millasta se työnteko olis, jos vaan olis koko päivän hepeneet päällä ja lettu levällään odottelemassa walk-ineja. todennäköisesti ajanvarauksiin menevän vaivan loppuminen kokonaan kompensoisi kuitenkin tehokkuuden laskun.
-
kun asiakaskontakteja kertyy vuosien varrella jopa tuhansia, niin se viestihistoria on olennaisen tärkeä väline oman työn järjestämiseen, ettei päädy useamman kerran saman sarjaoharoijan uhriksi, tai päädy ottamaan toistamiseen vastaan sitä tyyppiä kuka yritti jatkuvasti venyttää aikaa, tuli paikalle reilusti myöhässä ja valitti kun ei saanut koko aikaa käyttöönsä, tai muuta vastaavaa kommervenkkiä. ei siihen mitään sen ihmeellisempää rekisteriä tarvita. 😄
Mä tulkitsen tästä että on tarpeen olla asiakkuuteen yhdistettyjä muistiinpanoja myös tapaamisen aikana tapahtuneista jutuista, ja mahdollisesti useampi yhteystieto yhdistettynä samaan asiakkaaseen.
Oikeastaan aika jännä havainto, että ihan joku puhelimen osoitekirja täyttää speksit.

se on itselläni lähinnä sitä tasoa että numerot tallentuu nimellä "ohari oulu", "ruinas owo/bb jkl", "ajanvenyttäjä jkl". mukavat vakkarit pyrin myös tallentamaan, yleensä jollain mistä ne muistaa, tyyliin "kiltti nuori hki" tai "hierojapappa tku" tai "nännikoru tku" (keksittyjä esimerkkejä). osalla on mieleenpainuva nimimerkki sähköpostissa, niin tallennan sillä.
osa esittelee itsensä nohevasti etunimellä, että nimi jää sattumalta mieleen, tai puhuu vaikka työstään paljon, niin sitten numero tallentuu esim. "opettaja pekka" tai "heikki iso muna", jotta ne erottuu, kun yhteystiedoissa voi olla myös "tatuoitu pekka" tai "heikki jätekuski" (jälleen keksittyjä esimerkkejä).
muutama tyyppi on tullut niin tutuksi että on voinut tallentaa koko nimen, koska oikeasti muistan kelle nimi kuuluu. vaikka tampereella incallia tehdessä otankin asiakkaita vain omalla julkisella numerolla vastaan, harvemmin jaksan edes avata kenen nimiselle se numero oikeasti kuuluu, katson vain että fonectassa on edes jotakin tietoja.
-
Ja kohta keskustelu kumpuaa laittomiin henkilörekistereihin... :laught:

Jumala tai mikä taho tahansa meitä tältä armahtakoon...
-
Eipä mua ainakaan haittaa vaikka pt mun numeron tallentaa ja laittaa vähän muistiinpanoja, helpottaa pt:een hommaan ja itsekkin saa parempaa palvelua kun käy seuraavan kerran kun pt päässyt vähän muistelemaan että kukas se seuraavaksi on tulossa.
-
Vaikka en kuulukaan oharien harrastajiin niin omasta puolestani niin alkaa tuntuu, että prepaid-liittymien käyttö on suotavaa ellei jopa järkevää. Näin olen siis toiminutkin ja tulen jatkossa toimimaan.
Numero vaihtuu siis vähintään puolen vuoden välein, joten ei näillä "roskakuski-Pekka" yms. niin väliä henk. koht. Saa joku seuraava numeron onnellinen omistaja (joskus kun numero kiertää takaisin käyttöön) olla PT:n luurissa tallessa ;D
-
kerran tuli peruttua aika ja se laitettiin tekosyyksi kun pidemmän
ajan ottanut turska ehti paikalle sittenkin, näin luulen että tapahtu.
minkäkölainen rekisteri noilla hupakoilla on meistä ?
Ei aukea nyt ihan mitä tässä ajetaan takaa. Mutta siis ennen kuin ostaja on saapunut paikalle, niin kummallakin osapuolella on oikeus tapaaminen perua. Tapaaminen on myös ihan kummalla vaan oikeus jättää kesken jos siltä tuntuu. Ja aina ei ole kysymys siitä että olisi toinen asiakas perumisen syynä. Voi sairastua, tulla henkilökohtaisen elämän kanssa jotain tai muuta vastaavaa. Ihmisiä tässä kaikki ollaan.
Puhelimen muistiinpanot ja yhteustiedot, viestihistoria jne toimii oikeen hyvänä historiana sille päätyykö joku en tapaa-lokeroon. En oikein tiedä mitä väärää siinä olisi? Pt saa valita asiakkansa siinä missä asiakas pt:nsä.
-
Vaikka en kuulukaan oharien harrastajiin niin omasta puolestani niin alkaa tuntuu, että prepaid-liittymien käyttö on suotavaa ellei jopa järkevää. Näin olen siis toiminutkin ja tulen jatkossa toimimaan.
Numero vaihtuu siis vähintään puolen vuoden välein, joten ei näillä "roskakuski-Pekka" yms. niin väliä henk. koht. Saa joku seuraava numeron onnellinen omistaja (joskus kun numero kiertää takaisin käyttöön) olla PT:n luurissa tallessa ;D
tää on kyllä taas näitä asioita mitä mä en ihan ymmärrä et mikä siinä nyt niin kammottaa jos palveluntarjoaja, kuka on niin pidetty että hänen luonaan kelpaa asioida uudelleen ja uudelleen, tallentaa sen puhelinnumeron mistä on otettu yhteyttä 😅 itse koen lähinnä ahdistavana täysin tuntemattomat yhteydenottajat ketkä väittävät että ollaan tavattu aiemmin, mutta keistä ei ole mitään aiempaa viestihistoriaa, ja epäilen joka kerta välittömästi että kyseessä on joku yritys onkia osoitetta tai uiskennella seulan läpi asiakkaaksi.
-
^ No just näin.
Uusi numero joka sanoo että ollaan tavattu aikaisemmin on aina mahdollinen ohari, rajojen venyttäjä tai pahimmillaan väkivaltainen kusipää joka on tallennettu ÄLÄ VASTAA-OHARI -nimellä. Tottakai annan ajan vaikka en tunnista ja toivon parasta koska moni vaihtaa usein prepaidia.
Ihaninta on kuitenkin kun tuttu nimi kilahtaa luuriin ja siinä lukee oletko vapaa ensi viikolla :inlove:

Tuossa on kaksi eri asiaa. Soittaminen numerosta, joka löytyy Fonectasta ja soittaminen prepaidistä.
Ainakaan minä en soita PT:lle nimellisestä numerosta, vaan käytän prepaidkännykkää. Numero tosin on ollut vuosia sama. Pelikännykkä on alunperin ollut kuntosalikäytössä ja se tarkistaa säännöllisesti onko minun aku ankka s-postitileille tullut postia, johon pitäisi reagoida. Vaikka minua ei välttämättä haittaa, että PT tietäisi oikean nimeni, niin haluan kuitenkin pitää tietyt asiat eri lokeroissa. Yksi PT mahdollisesti tietää oikean nimeni, koska olen somessa sitä kerran käyttänyt hänen postauksessaan.

Hyvin samankaltainen itselläni. "Harrastuspuhelin / prepaid + siihen liitetty google tili & whatsapp" on ollut olemassa jo hyvin pitkän aikaa, alunperin ei varsinaisesti hupakointiasiakkuutta varten, pitää vaan muistaa sillointällöin lähettää itselleen tekstari / ladata lisää aikaa, ettei se deaktivoidu, jos ei ole sillä muuta tehnyt.
Ja yleensä kerron oikean etunimeni suht aikaisessa vaiheessa. Kuka jaksaisi muistaa vääriä etunimiä sekoittamatta niitä?

On olemassa huijarisääntö. Omaa etunimeä ei kannata muuttaa, ellei se ole harvinainen. Nyt voi sitten arvuutella sitä, mikä on oikea etunimeni. Itse olen kyllä onnistunut deaktivoimaan Viron puhelinnumeroni. Tällä hetkellä minulla ei ole Viron numeroa. Virossa juju on siinä, että paikalliset luulevat minun olevan virolainen ja saan virolaisten hinnat. Eräs virolainen PT totesi sitten ovella, et ole virolainen?? No, hintaneuvotteluja ei aloitettu. Joskus hinta on virolaiselle 100€:a, porolle 150€:a.
-
^ No just näin.
Uusi numero joka sanoo että ollaan tavattu aikaisemmin on aina mahdollinen ohari, rajojen venyttäjä tai pahimmillaan väkivaltainen kusipää joka on tallennettu ÄLÄ VASTAA-OHARI -nimellä. Tottakai annan ajan vaikka en tunnista ja toivon parasta koska moni vaihtaa usein prepaidia.
Ihaninta on kuitenkin kun tuttu nimi kilahtaa luuriin ja siinä lukee oletko vapaa ensi viikolla :inlove:
Hmm, onko tämä yleinen näkökulma? Auttaako jos kertoo sen aiemman yhteystiedon tai fooruminimimerkin tai jotain?
-
Tuossa on kaksi eri asiaa. Soittaminen numerosta, joka löytyy Fonectasta ja soittaminen prepaidistä.
Ainakaan minä en soita PT:lle nimellisestä numerosta, vaan käytän prepaidkännykkää. Numero tosin on ollut vuosia sama. Pelikännykkä on alunperin ollut kuntosalikäytössä ja se tarkistaa säännöllisesti onko minun aku ankka s-postitileille tullut postia, johon pitäisi reagoida. Vaikka minua ei välttämättä haittaa, että PT tietäisi oikean nimeni, niin haluan kuitenkin pitää tietyt asiat eri lokeroissa. Yksi PT mahdollisesti tietää oikean nimeni, koska olen somessa sitä kerran käyttänyt hänen postauksessaan.
mutta onko sillä käytännössä merkitystä kertooko vakkari feikin vai oikean nimen? jos on joku etunimi, jonka vakkariin luotettavasti yhdistää, niin se on helpoin tallentaa.
mun asiakkaista ylipäätään helposti yli puolet laittaa viestiä omasta numerostaan, silloinkin kun olen keikalla ja otan asiakkaita myös anonyymisti - ellei sitten siihen huoraluurin whatsapp-profiiliin ole ihan hämäyksen vuoksi laitettu naamakuva ja feikkinimi. niistä etu- ja sukunimellä laitetuista sähköposteistakaan tuskin kovin suuri prosentti on täysin keksittyjä. muuten kuin käteisellä suoritetut maksut viimeistään paljastaa asiakkaan oikean nimen, joita tulee ihan kohtuullisen usein. ylipäätään mun asiakaskunnassa anonymiteettiprosentti on aika alhainen, vaikka totta kai heitäkin on jotka eivät paljasta itsestään mitään.
emt, kun tarjoaa palveluita omalla nimellä ja naamalla, se ohjaa asiakaskuntaa siihen suuntaan joka toimii mielellään itsekin avoimesti. yleensä mun kokemuksen mukaan useammin vierailevat asiakkaat arvostaa että heidät muistetaan, niin ei kyllä olisi tullut mieleenkään että se olisi toisille nou-nou.
-
Ja yleensä kerron oikean etunimeni suht aikaisessa vaiheessa. Kuka jaksaisi muistaa vääriä etunimiä sekoittamatta niitä?
Tää on muuten hauskaa kun katsoo joskus viestihistoriaa numerosta joka ei ikinä ole johtanut tapaamiseen ja siellä on aina samankaltainen viesti, mutta loppu on T:Saku, T:Pete, T:Kalle T: Timo, T: Sepi 😁
Toinen on ikä. Toiset nuortuu ja toiset vanhenee yllättävän nopeasti. Tällä viikolla sain sähköpostia ja meilien ketjutus tiesi kertoa, että henkilö oli 2-vuotta sitten ollut 30 vuotta nuorempi! 😯
-
^ Rakkaalla lapsella on monta nimeä.😁
Time flyes while having fun.
-
Tää on muuten hauskaa kun katsoo joskus viestihistoriaa numerosta joka ei ikinä ole johtanut tapaamiseen ja siellä on aina samankaltainen viesti, mutta loppu on T:Saku, T:Pete, T:Kalle T: Timo, T: Sepi 😁
Toinen on ikä. Toiset nuortuu ja toiset vanhenee yllättävän nopeasti. Tällä viikolla sain sähköpostia ja meilien ketjutus tiesi kertoa, että henkilö oli 2-vuotta sitten ollut 30 vuotta nuorempi! 😯
Jossain päin maailmaa, kylällä saattaa olla yhteinen puhelin ... ??? -- ehkä Saku, Pete, Kalle ja kaverit elävät sellaisessa? (Eikä varaa oikeasti tavata) :-\
-
Ja yleensä kerron oikean etunimeni suht aikaisessa vaiheessa. Kuka jaksaisi muistaa vääriä etunimiä sekoittamatta niitä?
Tää on muuten hauskaa kun katsoo joskus viestihistoriaa numerosta joka ei ikinä ole johtanut tapaamiseen ja siellä on aina samankaltainen viesti, mutta loppu on T:Saku, T:Pete, T:Kalle T: Timo, T: Sepi 😁
Toinen on ikä. Toiset nuortuu ja toiset vanhenee yllättävän nopeasti. Tällä viikolla sain sähköpostia ja meilien ketjutus tiesi kertoa, että henkilö oli 2-vuotta sitten ollut 30 vuotta nuorempi! 😯
Se on se rankka elämä mikä vanhentaa🤭
-
^ No just näin.
Uusi numero joka sanoo että ollaan tavattu aikaisemmin on aina mahdollinen ohari, rajojen venyttäjä tai pahimmillaan väkivaltainen kusipää joka on tallennettu ÄLÄ VASTAA-OHARI -nimellä. Tottakai annan ajan vaikka en tunnista ja toivon parasta koska moni vaihtaa usein prepaidia.
Ihaninta on kuitenkin kun tuttu nimi kilahtaa luuriin ja siinä lukee oletko vapaa ensi viikolla :inlove:
Hmm, onko tämä yleinen näkökulma? Auttaako jos kertoo sen aiemman yhteystiedon tai fooruminimimerkin tai jotain?
Kyllä on. Vakkarit ja tutut saa aina helpommin aikoja kuin täysin vieraat anonyymit. Tietysti! Eli jos samoille ihanille tytöille halajaa, niin kannattaa vaan pitää se sama nunero vuosikaudet. Ja olla perseilemättä, niin pääsee uudelleenkin.
-
Tässähän on "suuri" mahdollisuus epäoikeudenmukaisuuteen myös.
Perseilijä-Pena hankkiutuu estolistalle prepaidillään. Aika vierähtää ja prepaid vanhenee ja numero tulee takaisin kiertoon. Massikeisari-Masa hankkii innokkaana uuden prepaidin, jotta pääsee soittelee/viestittelee ihanille palveluntarjoajille. Vaikka Masa lähestyy hänen lemppari-PT:tä täysin asiallisesti niin vastausta ei tule koskaan. Masa on tietämättään saanut Penan vanhan numeron ja näin ollen on jo valmiiksi mustalistattu PT:n puhelimessa. Masahan tästä luonnollisesti masentuu ja lopettaa harrastuksen mittavan omaisuutensa kanssa.
Ja yleensä kerron oikean etunimeni suht aikaisessa vaiheessa. Kuka jaksaisi muistaa vääriä etunimiä sekoittamatta niitä?
Ja jotkut palveluntarjoajat ei vanhene koskaan. (ei ole kohdistettu kenenkään tiettyyn!)
Tää on muuten hauskaa kun katsoo joskus viestihistoriaa numerosta joka ei ikinä ole johtanut tapaamiseen ja siellä on aina samankaltainen viesti, mutta loppu on T:Saku, T:Pete, T:Kalle T: Timo, T: Sepi 😁
Toinen on ikä. Toiset nuortuu ja toiset vanhenee yllättävän nopeasti. Tällä viikolla sain sähköpostia ja meilien ketjutus tiesi kertoa, että henkilö oli 2-vuotta sitten ollut 30 vuotta nuorempi! 😯
Ja jotkut palveluntarjoajat ei vanhene koskaan ;) (ei ole kohdistettu kenenkään tiettyyn!)
-
Viime kesänä ku hukkasin vanhan hupiluurin johonki (oli auton takakontissa), niin hieman kyllä ahdisti ottaa vakkareihin yhteyttä uudesta numerosta.