SeksiSaitti
Keskustelua paikkakunnittain => Helsinki/pääkaupunkiseutu => Aiheen aloitti: JämeräpartainenInsinööri - Huhtikuu 16, 2025, 22:45:36
-
Kun kyselin täällä näistä, niin eräs saittilainen yksityisviestillä, selkeästi tämän alan mestari, tarjosi mahdollisuuden kouluttaa oppipoikaa oikeasta toiminnasta.
Tietysti innostuin tästä mahdollisuudesta, koska olen epämukavuusalueella, jos en tiedä miten jossain tilanteessa pitäisi toimia. Ja olisinkin ollut helisemässä, jos olisin ihan nyyppänä lähtenyt yksin kokeilemaan. Sovimme siis, että käymme hänen ehdottamallaan Alcatraz klubilla.
Sisäänpääsy maksoi (20,-), ohjeiden mukaan maksoin isommalla rahalla, ja pyysin vaihtorahan viitosina, sillä niitä tultaisiin tarvitsemaan.
Kävelimme baaritiskille ostamaan (ilmeisesti pelin sääntöjen mukaiset) juomat itsellemme (eivät olleet kohtuuttoman hintaisia, viski 12,-), ja heti paikalla päivystäneistä esiintyjistä kaksi alkoi juttelemaan kanssamme iloisesti, ja hakemaan kontaktia. He olivat pukeutuneet, yhteensä, noin yhden (pienen) patalapun vaatimaan määrään kangasta. (Tähän äkilliseen ja yllättäväänkin, skenen suhteen kokemattomalle, kiinnostukseen on tietysti syy, joka selviää myöhemmin, tai varmaan jo arvaatte).
Mestari onnistuneesti kommunikoi tavalla, joka ilmaisi, että tottakai meistä on hauska heidän kanssaan jutella, ja palataan asiaan hieman myöhemmin, mutta nyt haluaisimme hetken rauhaa, koska meillä vanhoina ystävinä on paljon kuulumisia vaihdettavana, vuosien jälkeen siitä kun viimeksi tapasimme. He neuvoivat meidät sivummalla olevaan pöytään, jossa saisimme olla rauhassa. Hienoa asiakaspalvelua!
Siirryimme pöytään, ja noin 30 sekunnin päästä täysissä pukeissa oleva nainen halusi liittyä seuraamme. Täysissä pukeissa olevat eivät, mestarin mukaan, itse asiassa ehkä etsikään paikasta maksutonta panoa, vaan heillä voi hyvinkin olla joitain muita tarkoitusperiä. Ja kuulemma, jos he poistuvat asiakkaan kanssa paikasta, asiakkaan tulee maksaa 10,- juomarahaa narikkaan.
Mestari, jälleen jollain jedi-mindtrickillä, onnistui kääntämään seuraan pyrkineen huomion muualle, ja aloimme jutella keskenämme. Pitäähän uuden tuttavuuden kanssa harrastaa small talkia. Noin 45 sekunnin päästä paikalle ilmaantui kaksi muuta esiintyjää, tosin toisella oli sen verran vaatteita päällä, että hänen tunnistamisensa esiintyjäksi tuntui hieman vaikealta, verrattuna tähän asti saamaani tietoon. Tähän keskusteluun meni useita minuutteja, ennenkuin mestari rehellisesti kertoi, että emme ole vielä valmiita ostamaan lady-drinkkejä. Tämä rehellisyys palkittiin, ja esiintyjät jättivät meidät keskenämme. Lady-drinkit muodostavat osan esiintyjien tuloista, ymmärsin.
Toinen äskeisistä esiintyjistä siirtyi tangolle tanssimaan, ja joku täysissä pukeissa ollut tuli suoraviivaisesti kysymään: "seksiä?". Mestari jälleen teki mystisen jedi-eleen, ja pääsimme seuraamaan ihan ok tanssia ilman seksinnälkäisen (?) naisen aiheuttamaa häiriötä. Tällaisesta tanssista kuuluu tipata viitonen sukkanauhan tjsp. väliin, kun esiintyjä kiertelee yleisöä näytöksen jälkeen, mutta ilmeisesti läheskään kaikki asiakkaat eivät näin tee, mikä heikentää tanssijoiden tulonhankintaa. Me tietysti tippasimme, seurasin mestarin esimerkkiä, (5,-)
Muutaman seuraan pyrkineen naisen (mukaanlukien alkuperäinen kaksikko) ja parin tanssin jälkeen (yht. 10,- tippeinä) näimme tanssin, joka oli oikeasti hyvä. Haki katsekontaktia, napautteli painavia korkokenkiä iskulleen oikein musiikin suhteen... tippasin upeasta suorituksesta (10,-).
Huomasimme lavan edessä olleiden penkkien vapautuneen, kun niissä istuneet asiakkaat (jotka eivät olleet tipanneet, ainakaan niin että olisin sen huomannut) olivatkin poistuneet. Seuraamme liittyi jälleen jo pari kertaa tapaamamme kaksikko, joka määrätietoisesti alkoi juttelemaan kanssamme ystävällisesti. Mestari jutteli vieressään istuneelle, ja minä vieressäni olevalle. (Ihan mielenkiintoisia juttuja -- lemmikkieläimistä yms neutraaleista aiheista, joista juttua löytyi).
Tässä vaiheessa alunperin tunnin mittaiseksi kaavailemani, uteliaisuuden tämän skenen suhteen tyydyttämiseksi ajattelemani kokeilu, oli jo pahasti yliajalla, ja ajattelin, että voisi olla hyvä maksaa jo puolisen (?) tuntia kestäneestä kivasta jutustelusta tarjoamalla juoma - tämä johti Lady-drinkkeihin (á 30,- pieni lasillinen mahdollisesti ehkä valkoviiniä) - sen jälkeen kun mestari oli käynyt läpi tarvittavat neuvottelut, mistä drinkeistä olikaan siis kyse (halvimmista mahdollisista). Tässä taisi olla joku tanssikin välissä (5,-)
Tippasin vielä mestarin juttukaverin tanssia (5,-) (olisi itseasiassa varmaan ansainnut enemmänkin, toiseksi paras nähdyistä), mutta koska oman juttukaverini tanssivuoro ei ollut vielä kahdenkaan tunnin kuluttua tullut (olisin tipannut enemmän kuin standardisumman), ja alkoi olla myöhä, päätin poistua kotiin nukkumaan.
Yhteenvetona: Kustannus 97,-, puoli tusinaa tanssia, yli puoli tuntia ihan kivaa keskustelua. Alussa olo oli kuin makkaranpalalla koiralauman keskellä, mutta tilanne helpotti, kun ensimmäiseksi kontaktia ottanut pari selvästi varasi meidät itselleen. Privaattitanssia (200,- ?) en olisi ottanutkaan, mutta ilmeisesti lähdin niin aikaisessa vaiheesa, että sitä ei ehditty tarjoamaan.
Astuessani ulos, ravintolan oven edessä oli lähdössä oleva taksi, josta täysipukeinen nainen vielä varmuuden vuoksi kysyi, haluaisinko lähteä mukaan. En kuitenkaan tarvinnut kimppataksia, joten kieltäydyin.
Oli ihan mielenkiintoinen kokemus, taas yksi raksittu pois ToDo-listalta. :)
-
Upea rapsa, kiitos siitä.
:drinking:
-
Hyvä rapsa. 👍
Olen itsekkin miettinyt näitä paikkoja ja halunnut käydä kokeilemassa, mutta luulen että tämä skene ei ole kuitenkaan mun juttu🤔 eli taitaa jäädä kokeilematta tai ainakiin siirtyy pitkälke tulevaisuuteen.
-
Oli hyvä kuvaus meiningistä. Itse olen strippiklubilla käynyt viimeksi polttariporukalla aikoja sitten. Se oli selvästi pienempi paikka ja hieman eri meininki.
Ei välttämättä ihan sellaista, mitä itse hakee. Tuollainen suoramarkkinointi ei osu itselle parhaiten.
-
Hieno rapsa! On kyllä selvästi sellaista meininkiä, joka vaatii erilaista ajattelutapaa kuin omassa nupissani pyörivää. En tuollaiseen ainakaan yksin kehtaisi lähteä ainakaan.