SeksiSaitti

Seksi ja rentoutuminen => Maksullinen seksi => Aiheen aloitti: Vieras0263 - Kesäkuu 14, 2021, 09:15:58

Otsikko: Kiertuekeikkailu ulkomailla (Euroopassa ym.)
Kirjoitti: Vieras0263 - Kesäkuu 14, 2021, 09:15:58
Hei, olen tässä pohtinut mielessäni, millaista voisi hupakon elämä olla kesäisin tai jonain muina vuodenaikoina esim. reilaamalla (interrail) ympäri Eurooppaa sellaisissa matkakohteissa ja maissa, joissa hupakointi olisi kannattavaa ja osaisi riittävän hyvää englanninkielen taitoa pitää yllä. Minulta sitä sinänsä saattaisi jopa löytyäkin, koska olen joskus kokeeksi saanut onnistuneesti erään enkkua puhuvan asiakkaan, josta ei aiheutunut vastoinkäymisiä.

Toisaalta nyt tässä vaiheessa vielä jotenkin tuntuu, etten välttämättä ole kyllin valmis lähtemään ulkomaille reissuun, sillä ensiksi tämä pieni ihme pitää kokea Suomessa tänä kesänä kiertämällä huolella suuret kaupungit viikonloppuisin, ja ehkäpä myös vielä parina tai muutamana seuraavana kesänä. Toisaalta, jos verkostoidun riittävästi ja löydän keskustelutukea ajatukselle eri eurooppalaisissa kaupungeissa kulttuurilliset tavat ja lakisäädökset huom., niin periaatteessa saattaisin joka tapauksessa lämmetä ajatukselle myöhemmin.

Siis kaikkeahan täytyy kokeilla, jotta elämässä jotakin järkeä olisi, saadakseen kantapään kautta perspektiiviä asioihin. ;D

Haluaisin kuitenkin puntaroida riskit tarkasti ja välttää sellaisia matkakohteita, joista on tullut paljon valituksia tai joissa hupakointi voisi olla erityisen riskaabeliä taikka lakien ja asetusten vastaista.

Ja ennen kaikkea haluaisin kuulla muiden näkemyksiä ja mahdollisia kokemuksiakin asiaan. Asianhan voisi myös tylysti tai kohteliaasti teilata, mutta jos nyt kuitenkin ainakin yritettäisiin lähestyä aihetta siltä kantilta, että hupakointi voisi olla mahdollista muuallakin kuin vain Suomessa, niin keskustelusta saattaisi ehkäpä tulla hedelmällisempi. :)
Otsikko: Vs: Kiertuekeikkailu ulkomailla (Euroopassa ym.)
Kirjoitti: Vieras0232 - Kesäkuu 14, 2021, 11:25:33
Mielenkiintoinen aihe ja itseä kiinnostaa tuo myös!
En tiedä olenko valmis millekkään "kiertueelle" lähtemään oikeasti, mutta ehkä jonain päivänä. ☺️

Eniten itseä pohdituttaa juurikin se että missä paikoissa se on laillista ja mahdollisimman turvallista. Ja toki markkinointi, mistä niitä ulkomaalaisia asiakkaita sitten löytäisi? 🤔
Otsikko: Vs: Kiertuekeikkailu ulkomailla (Euroopassa ym.)
Kirjoitti: Vieras0263 - Kesäkuu 17, 2021, 23:13:48
Mielenkiintoinen aihe ja itseä kiinnostaa tuo myös!
En tiedä olenko valmis millekkään "kiertueelle" lähtemään oikeasti, mutta ehkä jonain päivänä. ☺️

Eniten itseä pohdituttaa juurikin se että missä paikoissa se on laillista ja mahdollisimman turvallista. Ja toki markkinointi, mistä niitä ulkomaalaisia asiakkaita sitten löytäisi? 🤔

Juuri samaa minäkin olen pohtinut: Eli homman laillisuutta missäkin maassa ja myöskin sitä, mihin päänsä kallistaisi missäkin kohteessa, kun tarvitsee nämä käytännön asiatkin ensin selvittää ja kuulla kokeneemmilta kollegoilta, jos joku on ennättänyt vähän vastaavaa ideaa joskus pähkäillä tai toteuttaakin jopa. Mutta vaikka ei, on silti ihanaa voida jakaa matkakuumeisena vinkkiä toisten matkakuumeisten kanssa tämmöisessä topicissa! :inlove: ;D

Ainakin sen tiedän, että esim. jossakin Ruotsissa ja Norjassa ei vissiinkään kannata reilata ostokiellon vuoksi eikä Saksassa sen bordellien lainsäädännön takia, koska ilmeisesti lailliset bordellit ajavat muutenkin hinnat niin alas, ettei homma ole oikein kannattavaa samanlaisella valuuttaosuudella kuin täällä taka-perälässä.

Oikeastaan sellaiset maat, joissa kauppa kävisi suunnilleen samanlaisilla hinnoilla kuin täällä Suomessakin, tai hivenen alle, mutta ei kuitenkaan liikaa, sopisivat hyvin. :sheep:
Otsikko: Vs: Kiertuekeikkailu ulkomailla (Euroopassa ym.)
Kirjoitti: Vieras0282 - Kesäkuu 17, 2021, 23:32:30
En uskaltaisi lähteä mutta minä olenkin mukavuudenhaluinen nössö. Makoilen mielummin tuttujen hotellien uima-altaissa taukopäivänä ja syön aamiaismunakasta ilman salmonellaa kun otan riskejä.
Miettisin miksi monesta maasta tulee tyttöjä juuri tänne myymään seksiä, onko se sittenkin niin ihanaa toisinpäin? Turvallisuus, kannattavuus, lainsäädännöt jne.
Minulle riittää omat nallekarhut ja muut suomijampat  :inlove:

Tietysti on luxustyttöjä jotka käy maailmanympärimatkoilla ja asiakkaita riittää maapallon joka kolkassa mutta nyt mietin tavallista naapurisivulla ilmoittelevaa palveluntarjoajaa.
Otsikko: Vs: Kiertuekeikkailu ulkomailla (Euroopassa ym.)
Kirjoitti: Vieras0263 - Kesäkuu 18, 2021, 16:00:29
En uskaltaisi lähteä mutta minä olenkin mukavuudenhaluinen nössö. Makoilen mielummin tuttujen hotellien uima-altaissa taukopäivänä ja syön aamiaismunakasta ilman salmonellaa kun otan riskejä.

No minä olen ollut perusluonnoltani ihan samanlainen, joten älä huoli! :D Eli juurtuisin mielelläni siihen vanhaan ja totuttuun kaavaan rikkomatta kaavaa ollenkaan, mukavuussyistä. Kuitenkin tällaisiakin vaihtoehtoja, kuten ulkomailla käynti, olisi hienoa voida punnita ja arvioida vertaillen eri kohteita, sillä silloin voisi asioita tarkastella kokonaisvaltaisemmassa valossa kuin jos näitä asioita ei kävisi kenenkään kanssa läpi. Vaikka se jäisi ajatuksen tasolle, voi se silti olla kannattavaa ja auttaa muitakin. :)

Tarkemmin ajateltuna tuli vain mieleeni, että jos haluaisi lähteä ulkomaille, ei riittäisi pelkästään sen tiedon selvittäminen, mitkä maat ja kaupungit olisivat eniten eduksi. Voisi olla todella hyödyksi oppia tuntemaan myös sellaisia ulkomailla toimivia markkinointikanavia ja siihen liittyvää lainsäädäntöä, joiden kautta tuollainen reissu voisi oikeastikin muuttua harkitsemisen arvoiseksi.

Toki riskejä tulisi puntaroida myös todella tarkkaan ja olla vakuuttunut siitä, ettei omalla toiminnallaan aiheuta terveyteen tai omaan turvallisuuteen kohdistuvia vaaratilanteita. Nimenomaisesti ulkomailla on ihan sama mahdollisuus joutua kaltoinkohtelunkin uhriksi, jos ei ole riittävän tarkka linjoistaan ja rajoistaan. Ja joissakin maissa tuollainen todennäköisyys saattaisi olla jopa reippaasti suurempikin kuin täällä ns. lintukodossa. :D
Otsikko: Vs: Kiertuekeikkailu ulkomailla (Euroopassa ym.)
Kirjoitti: Vieras0234 - Kesäkuu 18, 2021, 18:36:43
En itse kyllä tällaista ulkomaan keikkailua kenellekään suomalaiselle sihteerikölle menisi suosittelemaan. Ensiksikin pohjoismaiden ulkopuolella Euroopassa on kaupallisen seksin hintataso niin alhainen, että siinä ei taloudellisesti ole kyllä mitään järkeä. Ja toiseksi eri maiden lainsäädäntö on niin erilainen vaikka Suomeen verrattuna, että siitä tulee kyllä varmasti haasteita. Esim. Ranskassahan seksin ostamisesta saa 1500 euron sakon. Ranskassa varmasti kuitenkin seksiä ostetaan ja myydään siitä huolimatta. Mutta en kyllä edes seksin ostajana oikein ymmärrä, että miten Ranskassa pitäisi turvallisesti toimia. Sellaiseen tilanteeseen ei kyllä ihan turvallisuussyistä kannata kenenkään suomalaisen lähteä seksiä myymään.

Ja sitten kaikki varmasti ovat tiedotusvälineistä ymmärtäneet, että Euroopassa suuri osa seksikaupasta on kansainvälisten rikollisliigojen hallinnoimaa bisnestä ja ihmiskauppaa. Tavallinen satunnainen seksinostajahan ei sitä välttämättä ulkomailla mitenkään edes huomaa, mutta se hallinnoi bisneksiä jossakin siellä taustalla. Joku ulkomailta tuleva itsenäinen freelancer ei varmasti heidän kuvioihinsa sovi. Ja sellaisten kavereiden kanssa ei varmasti kovin kauniilla lauseilla keskustella. Ja ihmisellä on vain tämä yksi elämä. Kyllä sitä kannattaa varjella.

Otsikko: Vs: Kiertuekeikkailu ulkomailla (Euroopassa ym.)
Kirjoitti: Vieras0263 - Kesäkuu 19, 2021, 18:01:28
Käytännössä olen ymmärtänyt, että sellaisia maita olisi syytä löytää, joissa seksin ostokieltoa tai myyntikieltoa ei ole tai joissa kielloista huolimatta sanktiot olisivat hyvin lievät tai niihin ei yleensä puututtaisi kuin vasta hälyttävissä tilanteissa. Varmaan jossakin Hollannissa tai Ukrainassa tämmöinen voisi toimiakin jossain määrin. Joitakin sivustoja taidankin jo tietää, joissa voisi ilmoitella, mutta niistä en sen enempiä mainitse. Ja jonkinlaista tietoa mahdollisesti löytyisi siitäkin, miten etsisi itselleen kohteita, joihin voisi majoittua eikä siitäkään sen enempiä.

Ulkomailla ollessaan oikeastaan ei ole sen ihmeempiä muuten kuin täällä Suomessakaan. Turvallisuustekijät ja riskit huomioiden en tietenkään täälläkään arvioi yhteydenottajia sen perusteella, mitä he sanovat, vaan miten he sanovat asiansa (eli millainen on äänensävy, voiko siitä päätellä jotakin eli onko selvin päin, vaarattoman oloinen jne.).
Otsikko: Vs: Kiertuekeikkailu ulkomailla (Euroopassa ym.)
Kirjoitti: Vieras0395 - Kesäkuu 19, 2021, 18:59:22
Varmaan jossakin Hollannissa tai Ukrainassa tämmöinen voisi toimiakin jossain määrin.

Nyt kyllä komppaan Granadoa, et sitten yhtään turvallisempia maita keksinyt.
Emme välttämättä halua eroon sinusta ja eikö sinulla ollut tyttöystäväkin. Unohda tuollaiset adhd hömpötykset.
Jos tekee mieli kiertää maailmaa, niin kerää rahat siihen suht turvallisesti Suomessa ja pakkaa vasta sitten lomalaukku tyttöystävän kanssa ja lentäkää vaikka Bahamalle.
Otsikko: Vs: Kiertuekeikkailu ulkomailla (Euroopassa ym.)
Kirjoitti: Vieras0263 - Kesäkuu 19, 2021, 19:08:11
Varmaan jossakin Hollannissa tai Ukrainassa tämmöinen voisi toimiakin jossain määrin.

Nyt kyllä komppaan Granadoa, et sitten yhtään turvallisempia maita keksinyt.
Emme välttämättä halua eroon sinusta ja eikö sinulla ollut tyttöystäväkin. Unohda tuollaiset adhd hömpötykset.
Jos tekee mieli kiertää maailmaa, niin kerää rahat siihen suht turvallisesti Suomessa ja pakkaa vasta sitten lomalaukku tyttöystävän kanssa ja lentäkää vaikka Bahamalle.

Ajattelinkin mennä nurkkaan nyyhkyttämään ja pyytämään saamaan imeä äitini tissiä! ;D :sheep:
Otsikko: Vs: Kiertuekeikkailu ulkomailla (Euroopassa ym.)
Kirjoitti: Vieras0395 - Kesäkuu 19, 2021, 19:13:11
Onpahan ihme suhtautumistapa sinulla, täällä oltin vaan huolissaan. Ja ikävä kyllä ei varmaan aiheetta.
No mutta omapa on elämäsi, sorry kun puutuin asiaan.
Otsikko: Vs: Kiertuekeikkailu ulkomailla (Euroopassa ym.)
Kirjoitti: Vieras0263 - Kesäkuu 19, 2021, 19:26:22
Onpahan ihme suhtautumistapa sinulla, täällä oltin vaan huolissaan.

Oletitko, että (musta) huumorini loppui kesken tai sitä ei alun perinkään ollut omasta takaa tuohon väliin...?  :D :weightlifting:

Tosiasia on, että minun ei tarvitse päättää lähteä ulkomaille lähdöstä, vaikka avaisinkin tällaisen topicin. Ymmärrä tämä, että keskustelun käyminen ei ole sama asia kuin jonkinlaisen ulkomaanmatkan suunnittelu. Todennäköisesti en tule sinne aivan lähivuosina välttämättä muutenkaan kulkemaan, jos pokaa riittää Suomenkin puolella, niin kuin on näköjään taas kesäkuun kunniaksi käynyt jo lähes edellisen kesäkuun suuntaisesti.

(Ja mitä todennäköisimmin en edes lähtisi koko ulkomaille yksin, vaan verkostoiduttuani riittävästi sellaisten kanssa, jotka lähtisivät samaan aikaan ja samassa porukassa sekä jotka tuntisivat ja tietäisivät joidenkin maiden tapoja.)
Otsikko: Vs: Kiertuekeikkailu ulkomailla (Euroopassa ym.)
Kirjoitti: Vieras0395 - Kesäkuu 19, 2021, 20:26:15
Ei sinusta ota edes Erkki-setä selvää. Lähden...en lähde... tsoukkia vaan...lähden...läl läl lää..no lähden...eiku en lähde.
Ettei nyt vaan olisi menneet psykologian opinnot jo ihan maisteristasolle asti. Luovutan tämän yli-inhimmillisen älyn edessä.
Otsikko: Vs: Kiertuekeikkailu ulkomailla (Euroopassa ym.)
Kirjoitti: Vieras0263 - Kesäkuu 20, 2021, 09:09:57
Äläs nyt... Vastahan tässä ollaan kouluttautumassa ihan psykoksi asti. ;D

"Siis ihan psyko tapaus kyseessä, eli älkää välittäkö sen Johannan jutuista nyt liikaa!" ;D
Otsikko: Vs: Kiertuekeikkailu ulkomailla (Euroopassa ym.)
Kirjoitti: Vieras0234 - Kesäkuu 20, 2021, 13:19:24
Aha. Tämäkö olikin enempi sellainen filosofinen pohdinta tämä Kiertuekeikkailu ulkomailla- ketju. Hyvä niin. Filosofinen pohdinta sinänsä on tietenkin aina välillä ihan mielenkiintoista. Ja hyödyllistäkin. Ukrainassahan on sotatila. Tosin onhan Ukrainalla ja Venäjällä aina välillä aselepo, kunnes Putin rikkoo sen jollakin mukavalla ilmaiskulla. Mutta jos Ukrainassa keikkahuoraaminen tuntuu jotenkin liian laimealta ja liian vähän haasteita antavalta, niin suosittelen Afganistania. Amerikkalaiset sotilaathan sieltä tosin ovat poistumassa, mutta himokkaat talibanit varmasti Allahin nimeen antavat mielellään kyytiä myös suomalaisille pillu- ja pyllykauppiaille  :). 
Otsikko: Vs: Kiertuekeikkailu ulkomailla (Euroopassa ym.)
Kirjoitti: Venla - Kesäkuu 20, 2021, 13:42:25
Noh, mä olen Käynyt Norjassa, ja kokemus oli hyvä - en näe mitään syytä miksei sinne (tai Ruotsiin) voisi keikkaa heittää.
Asiat toimii pitkälti kuten Suomessa, seksistä maksetaan enemmän kuin Suomessa, mutta toki majoituksetkin yms. on kalliimpia kuin Suomessa.
Jos osaa sujuvasti ruotsia niin se vielä helpottaisi siellä (& tietysti Ruotsissa keikkailua), mutta pärjää siellä ihan ok englannillakin. Vaikka olin hieman hämmästynyt kuinka kaikki siellä eivät suinkaan puhukaan englantia. Mä en osaa ruotsia hyvin, mutta enemmän kuin jotkut asiakkaat siellä osasi englantia, ja joutui kyllä kaivaan sen vähän ruotsinkielen taidon esille. Suomalaisuus myi siellä ihan hyvin, toki paljon oli epäilijöitä että oonko oikeasti Suomesta.

Ja ennen kuin korona ilmaantui Eurooppaan olin lähdössä Tanskaan hieman duunailemaan muiden siviiliasioiden ohella, ehdin perehtymään asiaan jonkin verran, ja samalla tavalla siellä voi duunailla kuin Suomessa. Hintataso hieman alhaisempi kuin Suomessa, mutta ei nyt paljoa. Toki siellä on sitten edullisempaa muutenkin kuin Suomessa. Mutta se sitten meni jäihin koronan takia - toistaiseksi.
Otsikko: Vs: Kiertuekeikkailu ulkomailla (Euroopassa ym.)
Kirjoitti: Vieras0263 - Kesäkuu 20, 2021, 14:08:58
Kuulitteko kaikki? Tuossa puhui ihminen, joka itse on käynyt joskus Norjassa ja Tanskaankin oli jo lähes valmis lähtemään, jos ei korona-aika olisi tullut väliin.

Okei, no juu myönnetään, että se Ukraina saattoi olla ylilyönti ja ylivilkkaan mielikuvituksen houreilua. En halua lähteä sotatantereelle. Ellei joku muu halua messiin. ;D

Mutta silti, toiset Pohjoismaat ja jotkin sivistyneemmät Keski- ja Länsi-Euroopan maat voisivat toimia joskus innoittajina. Yksin tuskin kuitenkaan lähtisin ensimmäistä kertaa ulkomaille hupakointimielessä.

Voinen laittaa Venla sinulle jossain vaiheessa yksäriä tai muuten olla taas pitkästä aikaa vähän yhteyksissä, sillä kiinnostaahan tuo ja olisin kiitollinen, mitä olisit halukas kertomaan kokemuksistasi.

Jos siis haluat. :)
Otsikko: Vs: Kiertuekeikkailu ulkomailla (Euroopassa ym.)
Kirjoitti: Turskapappa - Kesäkuu 20, 2021, 15:12:44
Ei sota Kiovassa näy mitenkään. Täysin normaali ja rauhallinen itäeurooppalainen kaupunki. Sota on siellä jossain idässä.
Otsikko: Vs: Kiertuekeikkailu ulkomailla (Euroopassa ym.)
Kirjoitti: Vieras0234 - Kesäkuu 20, 2021, 15:46:01
^^Venla kirjoitti silloin aikoinaan sexwörkille sellaisen pitkän ja hyvän rapsan siitä Norjan keikkamatkastaaan. Muistan, että pidin siitä kirjoituksesta kovasti ja kehuin sitä. Annoin repukkaa. Se voisi vieläkin löytyä sieltä nyt uudelleen avatulta sexwörkiltä. Muistaisikohan Venla vielä, että mikä oli se threadi johon tämän Norjan rapsan kirjoitit? Se olisi kyllä mukava lukea nyt uudelleen ja siitä voisi olla hyötyä nimimerkille SielujenRakastelua, jos hän suunnittelee esim. Norjan keikkamatkaa  :). 
Otsikko: Vs: Kiertuekeikkailu ulkomailla (Euroopassa ym.)
Kirjoitti: NiinaKoo - Kesäkuu 20, 2021, 15:48:34
Komppaan Turskapappaa. Enemmän mua mietityttäisi just hintataso, Kiovasta luulisi löytävän maksukykyistä ostajaa, mutta vaikea sanoa, onko intoa maksaa pohjoismaisia taksoja. Toisaalta se voisi käydä myyntivaltista. ::)
Otsikko: Vs: Kiertuekeikkailu ulkomailla (Euroopassa ym.)
Kirjoitti: Venla - Kesäkuu 20, 2021, 17:00:01
^^Venla kirjoitti silloin aikoinaan sexwörkille sellaisen pitkän ja hyvän rapsan siitä Norjan keikkamatkastaaan. Muistan, että pidin siitä kirjoituksesta kovasti ja kehuin sitä. Annoin repukkaa. Se voisi vieläkin löytyä sieltä nyt uudelleen avatulta sexwörkiltä. Muistaisikohan Venla vielä, että mikä oli se threadi johon tämän Norjan rapsan kirjoitit? Se olisi kyllä mukava lukea nyt uudelleen ja siitä voisi olla hyötyä nimimerkille SielujenRakastelua, jos hän suunnittelee esim. Norjan keikkamatkaa  :).

Opiston aikainen rapsa löytyy: https://forum.sexwork.net/forum/in-finnish/pohjoismaat/121538-

Norjan suosituin ilmoittelusivusto oli tuolloin ja pitkään sen jälkeenkin RE, nykyisestä tilanteesta en tiedä.

Mutta siis Euroopan ulkopuoleltakin löytyy ihan potentiaalisia keikkakohteita, toki esim. Dubai missä pohjoismaista käydään keikkailemassa jonkin verran, niin on hyvä tiedostaa mitä voi tapahtua jos jää kiinni huoraamisesta.
Toinen mikä tulisi kohteista Euroopan ulkopuolella nopsaan mieleen on Singapore, olen ymmärtänyt että lainsäädäntö on jopa hieman sallivampaa kuin Suomessa, mutta en ole perehtynyt asiaan sen enempää.
Otsikko: Vs: Kiertuekeikkailu ulkomailla (Euroopassa ym.)
Kirjoitti: Kirppu69 - Kesäkuu 20, 2021, 19:34:56
Mitähän mahtaa Dubain prinssi ajatella, kun huoralla onkin peruukki ja jortikka jalkojen välissä.
Otsikko: Vs: Kiertuekeikkailu ulkomailla (Euroopassa ym.)
Kirjoitti: Lifti - Kesäkuu 20, 2021, 19:38:07
Mitähän mahtaa Dubain prinssi ajatella, kun huoralla onkin peruukki ja jortikka jalkojen välissä.
Ne viedään aavikolle....
Otsikko: Vs: Kiertuekeikkailu ulkomailla (Euroopassa ym.)
Kirjoitti: Vieras0185 - Kesäkuu 20, 2021, 19:51:37
Mitähän mahtaa Dubain prinssi ajatella, kun huoralla onkin peruukki ja jortikka jalkojen välissä.
Ne viedään aavikolle....

Kameli kyydille...
Otsikko: Vs: Kiertuekeikkailu ulkomailla (Euroopassa ym.)
Kirjoitti: Vieras0263 - Kesäkuu 20, 2021, 22:55:29
Niin no. Eihän sitä periaatteessa tarvitsisi kuin yhden ainoan koko kesän ajaksi varata jatkuvammat majoitukset joko Kööpenhaminassa tai Oslossa, ja pysytellä siellä yhdessä sijainnissa sitten. Parhaassa tapauksessa rahaa sataa ovista ja ikkunoista, if I was a brand new face there...

Vähän sama kuin jos olisi vasta-alkaja ja aloittaisi huoraamisen Helsingissä. Heti alkaa pokaa löytymään, kun on tarpeeksi hyvät kuvat ja persoonallinen esittelyteksti.

Ja ei se enkun kielen taidosta välttämättä jää kiinni. Jossain Tanskassa ja Norjassa ne ikävämmän oloiset ja feikit ym. sekakunta juurikin puhuisi huonoa paikallista ja ruotsin sukuista kieltä, josta sen heti tunnistaisi. Niitähän ei ole pakko ottaa asiakkaaksi, kuten ei kännääjiäkään tai kamapäissä heilujiakaan, vaan ainoastaan ne rehdit ja kunnolliset asiakkaat.

Minun ei joissain piireissä ehkä toivottu oivaltavan ja sanovan tätä ääneen, mutta parhaassa tapauksessa saattaisin hyvinkin pärjätä siellä kohtuudella tai kohtuullisen hyvin. Vuosien kokemuksella saattaisin hyvänä päivänä jopa menestyä.

Kiitos Venla, kun jaoit tarinaasi ja kokemuksiasi! Ei tämä Suomi ole todellakaan ainoa paikka tehdä töitä, jos haluaa joskus vilkaista laatikon ulkopuolelle, että onko siellä fisua nimeltä turska. Ja uskon, että älykkyydestä ja sivistymisestä sekä fiksuudesta kiinnostuneet pärjäävät ja keksivät keinot tavalla ja toisella!
Otsikko: Vs: Kiertuekeikkailu ulkomailla (Euroopassa ym.)
Kirjoitti: Turskapappa - Kesäkuu 23, 2021, 15:57:51
Kiovan hintataso on laaja. Bordellityttö maksaa n. 50 euroa hotelliin tuotuna. Opiskelijatyttö 100-250 euroa. Hinta on lähes sama kuin Suomessa, mutta opiskelijatytöllä ei ole herätyskelloa mukana mittaamassa tunnin kulumista vaan kyse on 2-4 tunnin ajoista. Joskus pitempäänkin jos seura miellyttää molempia. Viikonloppu mennään 300-1500 eurolla. Tarjontaa on paljon.

Ukraina on köyhä maa, mutta Kiovassa on paljon miljonäärejä. Toisen kurjuus on toisen bisnes. On myös todella kalliita instatyttöjä, jotka ovat tottuneet matkustamaan vain bisnesluokassa. Se on se ääripää.

Feikkejä on paljon. Siinä vaiheessa kun tyttö selittää tulevansa Itä-Ukrainasta ja tarvitsevansa rahat lippuihin, unohda vaikka tarina olisi säälittävä. Jos haluat auttaa sodan uhreja, erilaisia hyväntekeväisyysjärjestöjä on paljon.
Otsikko: Vs: Kiertuekeikkailu ulkomailla (Euroopassa ym.)
Kirjoitti: Vieras0198 - Kesäkuu 29, 2021, 09:40:52
Noh, mä olen Käynyt Norjassa, ja kokemus oli hyvä - en näe mitään syytä miksei sinne (tai Ruotsiin) voisi keikkaa heittää.
Asiat toimii pitkälti kuten Suomessa, seksistä maksetaan enemmän kuin Suomessa, mutta toki majoituksetkin yms. on kalliimpia kuin Suomessa.
Jos osaa sujuvasti ruotsia niin se vielä helpottaisi siellä (& tietysti Ruotsissa keikkailua), mutta pärjää siellä ihan ok englannillakin. Vaikka olin hieman hämmästynyt kuinka kaikki siellä eivät suinkaan puhukaan englantia. Mä en osaa ruotsia hyvin, mutta enemmän kuin jotkut asiakkaat siellä osasi englantia, ja joutui kyllä kaivaan sen vähän ruotsinkielen taidon esille. Suomalaisuus myi siellä ihan hyvin, toki paljon oli epäilijöitä että oonko oikeasti Suomesta.

Ja ennen kuin korona ilmaantui Eurooppaan olin lähdössä Tanskaan hieman duunailemaan muiden siviiliasioiden ohella, ehdin perehtymään asiaan jonkin verran, ja samalla tavalla siellä voi duunailla kuin Suomessa. Hintataso hieman alhaisempi kuin Suomessa, mutta ei nyt paljoa. Toki siellä on sitten edullisempaa muutenkin kuin Suomessa. Mutta se sitten meni jäihin koronan takia - toistaiseksi.
Tosi mielenkiintoista. Suomessa on tavallaan helppoa, kun heti kuulee jutellessa onko järkevä ihminen toisessa päässä. Toki saattaa osoittautua mätämunaksi myöhemmin. En itse uskaltaisi heittää keikkaa ulkomailla kun olen kotihiiri, mutta Norja, Ruotsi ja Tanska ovat varmasti suht. helppoja ja turvallisia kohteita.
Otsikko: Vs: Kiertuekeikkailu ulkomailla (Euroopassa ym.)
Kirjoitti: Vieras0263 - Kesäkuu 30, 2021, 18:41:56
Kiitos Venla rapsastasi! Oli oikein ihana lukea sitä. :inlove:

Ja siis tosiaan, tuollainen ulkomailla matkailu olisi tosissaan syytä aina suhteuttaa siihen, miten hintataso määrittyy kussakin matkakohteessa. Se lienee selviö. Kuten myös omasta turvallisuudesta huolehtiminen tai huolehtiminen omasta ilmoituksesta, matkoista ja majoituksista. Tai tietoisuus kunkin maan lainsäädännöistä ja asetuksista, joiden mahdollinen rikkoutuminen voi merkitä sanktiota, mutta ei välttämättä kaikissa maissa. Esimerkiksi Norjassa on seksin ostokielto. Mutta monikaan ei taida siitä vain hirveästi välittää tai nostaa meteliä. Koskapa sellaiseen tilanteeseen eivät taida haluta niin ostajat kuin palveluntarjoajatkaan.

Mikäli ulkomailla lähtisi käymään reissussa, voi siellä olla viikon tai pidempäänkin. Mutta harkita kannattaa riskejä kuin myös mahdollisuuksiaankin terveen realistisella tavalla. Ei siis yltiöoptimistisesti saati ei yltiöpessimistisestikään. Oikeastaan ymmärrys siitä, että voi ottaa selvää erinäisistä asioista ja saada vertaistukea arvokkailta kollegoiltaan, siivittää omaa luottamustaan lähteä tutkimaan ympäristöään hivenen kauempana, jo kummasti. :)