Kas siinä onkin hienosti ällistelemistä, kun elämän varrella törmännyt pariinkin sellaiseen, jotka ovat syöneet nimenomaan vakavien mielenterveydenhäiriöiden hoitoon jopa pari kolme vuosikymmentä yhteensä esimerkiksi neuroleptejä ja/tai rauhoittavien eli sedatiiviryhmän lääkkeitä. Sanamuodolla vakava viittaan erityisesti elämää ja toimintakykyä todella alas vieviin ongelmiin/haasteisiin tai miten haluaakaan kutsua. Kuten esim. vakava masennus tai psykoosisairaudeksi, kuten mm. skitsofrenia, kehittynyt tilanne, jollaisia olen nähnyt vierestä muutaman, ollen silloin itsekin heikommissa kantimissa.
Niin siinä sivulta seurattuani totesin, että melkoisesti ovat tainneet elämänrytmit ja tavat sekä ymmärrys laajempaan hyvään muuttua, kun on pillerit kirjoitettu evääksi vuosikaudet ja silti sitä saattaa olla kenties jopa yhtä heikentyneesti työkykyinen, holtiton eli virheistä/kokemuksista oppimaton ja jopa päihdeongelmainen. Eli alkot sun muut röökit ovat vierestä seuratessani saattaneet edelleen maistua tutussa kapakassa ja tutussa liekö aina niin hyväntahtoisessakaan seurassa mitä sieltä milloinkin tai vanhojen tuttujen uusintoina löytää. Ja työnteko ja/tai opiskelu ei ole silloin kapakassa ehkä käynyt edes mielessäkään, vaikka motivoitumaan ja kuntoutumaankin pystyy. Ainakin jotkut halutessaan, koska ovat uskoneet niin ja luottaneet voimavaroihinsa.
Eli mitä jäi käteeni: Ymmärrys siitä, että mielialalääkkeet eivät välttämättä (aina vai kenties hieman oletettua useamminkaan?) paranna ihmisten mielenterveyden häiriöitä, jollei sitten sitä ole yhdistetty johonkin terapiasarjaan tai pelkästään terapiaan. Sama meininki jatkuisi, jos ymmärrystä ei yhtään tuettaisi.
Uskaltaisin jopa väittää, että enemmän tutkimuksia lääkkeettömistä terapiahoitomuodoista voitaisiin tehdä osoituksena sille, jos ne lääkkeet eivät olisi niin yleinen välttämättömyys vakavammissakaan tilanteissa. Poislukien ehkä kuitenkin aivan ääritilanteet, kuten akuutti lyhytkestoinen lääkehoito, jos joku aivan yhtäkkiä meinaisi kävellä jojo kädessä kaulan ympärillä. Silloin on hengenpelastus varmaankin todennäköisempää, jos rauhoittuminenkin onnistuu riittävän tuetusti.
Jotkut puhuvat mielialalääkkeiden sijaan mielipidelääkkeistä. Miksi näin? Tähän saa keskustella, jos jotakin pohdintaa ilmenee ja muistakin asioista.
PS. Olisi muuten ihan mielenkiintoista käydä vielä jonakin päivänä siinä yhdessä kapakassa, vaikken olekaan kahteen vuoteen vetänyt alas enää mitään alkoholia. Voi sinne selvinkin päin mennä vesi-/kahvi-/teelinjalla, ja jos tuttuihin törmää, niin aina voi sanoa terveisiä, vaikkei numeroa olisikaan enää joiltakin tallessa.
Niin siinä sivulta seurattuani totesin, että melkoisesti ovat tainneet elämänrytmit ja tavat sekä ymmärrys laajempaan hyvään muuttua, kun on pillerit kirjoitettu evääksi vuosikaudet ja silti sitä saattaa olla kenties jopa yhtä heikentyneesti työkykyinen, holtiton eli virheistä/kokemuksista oppimaton ja jopa päihdeongelmainen. Eli alkot sun muut röökit ovat vierestä seuratessani saattaneet edelleen maistua tutussa kapakassa ja tutussa liekö aina niin hyväntahtoisessakaan seurassa mitä sieltä milloinkin tai vanhojen tuttujen uusintoina löytää. Ja työnteko ja/tai opiskelu ei ole silloin kapakassa ehkä käynyt edes mielessäkään, vaikka motivoitumaan ja kuntoutumaankin pystyy. Ainakin jotkut halutessaan, koska ovat uskoneet niin ja luottaneet voimavaroihinsa.
Eli mitä jäi käteeni: Ymmärrys siitä, että mielialalääkkeet eivät välttämättä (aina vai kenties hieman oletettua useamminkaan?) paranna ihmisten mielenterveyden häiriöitä, jollei sitten sitä ole yhdistetty johonkin terapiasarjaan tai pelkästään terapiaan. Sama meininki jatkuisi, jos ymmärrystä ei yhtään tuettaisi.
Uskaltaisin jopa väittää, että enemmän tutkimuksia lääkkeettömistä terapiahoitomuodoista voitaisiin tehdä osoituksena sille, jos ne lääkkeet eivät olisi niin yleinen välttämättömyys vakavammissakaan tilanteissa. Poislukien ehkä kuitenkin aivan ääritilanteet, kuten akuutti lyhytkestoinen lääkehoito, jos joku aivan yhtäkkiä meinaisi kävellä jojo kädessä kaulan ympärillä. Silloin on hengenpelastus varmaankin todennäköisempää, jos rauhoittuminenkin onnistuu riittävän tuetusti.
Jotkut puhuvat mielialalääkkeiden sijaan mielipidelääkkeistä. Miksi näin? Tähän saa keskustella, jos jotakin pohdintaa ilmenee ja muistakin asioista.
PS. Olisi muuten ihan mielenkiintoista käydä vielä jonakin päivänä siinä yhdessä kapakassa, vaikken olekaan kahteen vuoteen vetänyt alas enää mitään alkoholia. Voi sinne selvinkin päin mennä vesi-/kahvi-/teelinjalla, ja jos tuttuihin törmää, niin aina voi sanoa terveisiä, vaikkei numeroa olisikaan enää joiltakin tallessa.