[Lapsuuden Sankari]

Yleistyvät muistisairaudet aloittavat parisuhteissa uuden vaiheen ja nostavat esiin uusia, kipeitäkin pohdintoja.

Voi olla raskas paikka seurata, kun rakkaan ihmisen muistisairaus etenee. Muistot yhteisistä hetkistä katoavat eikä hän ole enää tukena niin kuin aiemmin.

Terve osapuoli voi kokea olevansa tavallaan välitilassa. Puoliso on yhä elossa, mutta ei enää sama kuin ennen. On jäänyt ikään kuin ”elävän leskeksi”.

Se on todellisuutta tuhansille suomalaisille, ja tulevaisuudessa vieläkin useammalle.

Näin kirjoittaa Helsingin Sanomat (artikkeli tilaajille). https://www.hs.fi/elama/art-2000010781198.html

Elävän leski.

Vaikeasti selitettävä, mutta jo läpi historian ihmisiä vaivannut asia on viimein saanut kuvaavan termin.

Elävän leskeksi voi päätyä monin tavoin. Puoliso voi joutua onnettomuuteen ja muuttua vihannekseksi. Puoliso voi saada koska vain aivoverenvuodon. Puolisolle voi tulla muistisairaus joko hiipien tai salamannopeasti.

Harvinaisemmissa tapauksissa elävän leskeksi voi päätyä puolison jättäessä perheen yllättäen (pitkäksi venyneet tupakanhakureissut) tai harkitusti (paremman elämän toivossa Amerikkaan tai Neuvostoliittoon, muun perheen tullessa perässä). Jotkut epäonniset katoavat pysyvästi esim. henkirikoksen uhrina, toiset jäävät sodan taistelukentille.

Joka tapauksessa lopputulema on samankaltainen. Puoliso jää tilanteeseen, jossa hän on periaatteessa leski. Mutta sitten kuitenkaan ei ole, mikä vaikeuttaa elämän jatkumista. Niin henkisesti kuin myös käytännön tasolla.

Tähän tilanteeseen voi päätyä kuka vain parisuhteessa oleva.

Helsingin Sanomat jatkaa.

Meriläinen muistuttaa, että ihmisen perustarpeisiin kuuluu yhteenkuuluvuuden kokeminen sekä ymmärretyksi, rakastetuksi ja kosketetuksi tuleminen.

Ihminen, joka haluaisi ja pystyisi olla parisuhteessa, voi kaivata toista ihmistä rinnalleen. Se ei ole hänestä mikään ihme.

Monesti tällaisessa tilanteessa olevat kysyvät Meriläiseltä, onko oikein aloittaa uusi suhde. Pohdintaa käydään monesti ennen kuin sellainen on edes alkanut.

Usein varsinkin iäkkäämpiä ihmisiä vaivaa se, että he ovat luvanneet seistä kumppaninsa rinnalla, kunnes kuolema erottaa, hän kertoo.

Uusi suhde on usein tabu. Meriläinen kertoo, että esimerkiksi lapset, sukulaiset ja naapurit voivat paheksua sitä. He saattavat ajatella, että terve puoliso on hylännyt muistisairaan kumppaninsa.

Varsinkin lapsilla voi herätä monenlaisia tunteita. Heistä voi tuntua, että vanhempi hylkää sairastuneen vanhemman. Toisaalta monet ovat myös onnellisia vanhempansa uuden suhteen puolesta.

Onko elävän leski tuttu termi? Herääkö ilmiöstä ajatuksia?

Luku/katselusuosituksia.

https://www.youtube.com/watch?v=uWA8k8vr8Lk
https://www.hs.fi/elama/art-2000011003393.html (artikkeli tilaajille)
https://www.hs.fi/elama/art-2000010781198.html (artikkeli tilaajille)
https://www.is.fi/perhe/art-2000006036650.html
https://seura.fi/terveys/hyvinvointi/asioista-pitaa-puhua-ajoissa-miten-elama-jatkuu-jos-muistisairaus-katkaisee-liitton-ja-yhteyden-puolisoon/

[AnniAuringonkukka]

Mielenkiintoinen artikkeli, kiitos.

Voisi sanoa, että joskus pahan addiktiosairaan kumppani on myös elävän leski (ja usein jonkinlainen addikti itsekin, väh. läheisriippuvainen). Joskus, kun puhuu pahasti riippuvaisen ihmisen kanssa, tuntuu ettei keskustele hänen itsensä kanssaan ollenkaan, vaan puhuu suoraan addiktiolle itselleen esimerkiksi silloin kun toinen selittelee tai puolustelee vahingollisia tekosiaan. Henkilö ei ole enää itse läsnä kehossaan vaan addiktion henki on elämän puikoissa ja käyttää ravintonaan ihmisen elinvoimaa. Olen itsekin ollut joskus tälläinen tuhoisissa kaavoissani ennen kuin päätin alkaa asuttaa itseäni taas ja olla läsnä kaikelle, myös sille kivulle jota riippuvuudet ja muut sijaistoiminnot koittaa peittää.

Olen myös todistanut muistisairautta läheltä. Se on todellinen mindfuck, koska siinä joutuu tekemään surutyötä ja jatkuvaa luopumista yleensä vuosien ajan. Voin vain kuvitella kumppanin yksinäisyyttä sen aikana... Alzheimeria ei syyttä sanota omaisten sairaudeksi. Ja mielikuvitus ei oikein riitä, että millaista se on henkilölle itselleen ja hänen läheisyyden tarpeelleen. Katoava ymmärrys aiheuttaa myös vihaa, hätää ja ahdistuneisuutta.

Mutta sen tiedän kiitos tuon tavallaan hyvin kauniinkin kokemuksen, että kosketus todella on meidän ensimmäinen ja viimeinen kieli. Sen voima ja lohdullisuus säilyy vaikka kognitio, muisti ja asiat kuten ihmisten nimet tai suhteiden kiemurat katoavat. Hellä silitys ja kädestä pitäminen tuo yleensä aina lohtua kaikille, ihan loppuun asti. Tuo kokemus on myös yksi syy miksi panostan niin paljon kosketuksen ymmärtämiseen ja sen harjoittamiseen.

[Kielitieteilijä]

Anni kirjoittaa aina niin kauniisti 🥲
Minusta muistisairaan läheiset ovat aivan kauheassa osassa?
Seurannut, seuraan melko läheltä erästä suhdetta jossa toinen hiljaa häipyy ihan omaan maailmaan.
Toivon todella että itse en joudu osallistumaan, kummassakaan osassa.