Uutiset: SeksiSaitti toivottaa kaikille foorumilaisille leppoisaa joulunaikaa!

Kirjoittaja Aihe: Ali(arvo)stamiskulttuuri naiseutta ja naiseuden (ihmis)arvoa kohtaan  (Luettu 2828 kertaa)

Poissa Vieras0263

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1213
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Huomenta vai pitäisikö sanoa ennemmin iltaa ;D

Ajattelin avata tämmöisen keskustelun edellisten jatkoksi pienen tauon jälkeen, koska haluan, että minut muistetaan ainakin joissakin piireissä filosofisista pohdinnoista, houreiluista sun muista vapaa-aikani käytön suhteen. Ennemmin vaikka sitten tällä foorumilla.

Olen jo pitkään pohtinut sitä miksi meitä naisia on enemmän tai vähemmän haluttu näihin päiviin saakka (ja osin yhä edelleen) tietyissä konteksteissa ali(arvo)staa. Tai sanotaan nyt ihan suoraan alistaa, mutta se kumpunnee kuitenkin aliarvostuksesta eli siitä, ettei naisia olla kulttuurillisessa mittakaavassa tietyillä elämän osa-alueilla tai aihealueilla osattu tarpeeksi arvostaa eikä kohdennettu siksi sellaista toimintaa, joka kumpuaa arvostuksesta, vaan useinkin jopa täysin päinvastoin.

Oikeille naisia arvostaville ja kunnioittaville turskille nämä tämän hupakontyllerön mietteet eivät ehkä jaksa ihan hirveästi kiinnostaa, mutta sitten on myös harmikseni huomattuani tässä maassa paljon sellaisiakin, joilla ei pahimmillaan ole juuri lainkaan käytöstapoja tai niistä ei näy toisen ihmisen arvostaminen juuri mitenkään.

Miksi näin, saa pohtia ihan vapaasti ja rauhassa...?

Poissa Aulis

  • Full Member
  • Viestejä: 294
  • ** Piristää muiden päivää
Vs: Ali(arvo)stamiskulttuuri naiseutta ja naiseuden (ihmis)arvoa kohtaan
« Vastaus #1 : Lokakuu 22, 2020, 19:52:14 »
Jaa.
Miten toisen ihmisen arvostaminen sitten näkyy käytännössä?

Ihanat naiset.

Poissa Vieras0263

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1213
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: Ali(arvo)stamiskulttuuri naiseutta ja naiseuden (ihmis)arvoa kohtaan
« Vastaus #2 : Lokakuu 22, 2020, 20:38:47 »
Tähän on siinä mielessä yksinkertaista vastata, että aliarvostuksen mukaan mietittynä, yleistetyllä tasolla, naisia on kautta historian osattu orjuuttaa, alipalkata miehiin nähden, ympärileikata köyhissä Afrikan ym. maissa sekä leimaavilla huorittelu- ym. termeillä osattu vähätellä. Voin kaivaa lähteitäkin aina, kun joku niitä osaa pyytää. Ja nykyäänkin jopa joskus osataan tulla nenäni eteen ja sanoa, etten muka ole minkään hinnastoni arvoinen, vaikka olenhan minä, määritellessäni sen. Plus lisäksi toimii yhä nykyäänkin mutta varsinkin entisajoiltakin tiedetään sellaisia instituutioita sun muita hyväveliverkostoja, joihin ei jostain käsittämättömästä syystä ole otettu naisia joko ollenkaan tai sitten joihinkin johtotehtäviin. Ja nyt ei puhuta tyyliin jostain munkkiluostarimeiningistä, vaan nyt puhutaan laajemmin ajateltuna tietyistä kokonaisuuksista ja ympyröistä.
« Viimeksi muokattu: Lokakuu 22, 2020, 20:43:09 kirjoittanut SielujenRakastelua »

Poissa Vieras0370

  • Full Member
  • Viestejä: 401
  • * Kelpo kaveri
Vs: Ali(arvo)stamiskulttuuri naiseutta ja naiseuden (ihmis)arvoa kohtaan
« Vastaus #3 : Lokakuu 23, 2020, 10:00:37 »
Eikö sulla käy asiakkaita?

Poissa Vieras0263

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1213
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: Ali(arvo)stamiskulttuuri naiseutta ja naiseuden (ihmis)arvoa kohtaan
« Vastaus #4 : Lokakuu 23, 2020, 11:56:28 »
Eikö sulla käy asiakkaita?

En ole sanonut niin, jos lukutaitoa löytyy.

Vaan että tällä alalla toimiessa joutuu oppia sietämään kusipäistäkin käytöstä ja siksi sen pohjalta olen välillä halunnut muistuttaa ihmisiä siitä millainen käytös on toisia kunnioittavaa ja millainen naisia ala-arvostavaa sekä naurettavaa käytöstä.

MUOKS::: Joudun myös vähän väliä itsekin varomaan joka päiväisessä elämässä, ettei omakaan käytös lipsahtelisi turhaan kusipäisen näköiseksi, vaikka välillä olisi kuinka stressaavia opiskelu- ja työasiat sinänsä.

Poissa Vieras0370

  • Full Member
  • Viestejä: 401
  • * Kelpo kaveri
Vs: Ali(arvo)stamiskulttuuri naiseutta ja naiseuden (ihmis)arvoa kohtaan
« Vastaus #5 : Lokakuu 23, 2020, 11:58:56 »
Arvostus ansaitaan.

Sä et ole nainen, joten sinänsä en oikein ymmärrä sun uhriutumispuhetta liittyen naissukupuolen historian aikana kokemiin vääryyksiin. Sinä et ole niissä ollut osana mitenkään, joten en ymmärrä, miten ne sinuun liittyisivät.

Poissa Vieras0263

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1213
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: Ali(arvo)stamiskulttuuri naiseutta ja naiseuden (ihmis)arvoa kohtaan
« Vastaus #6 : Lokakuu 23, 2020, 12:05:30 »
Arvostus ansaitaan.

Sä et ole nainen, joten sinänsä en oikein ymmärrä sun uhriutumispuhetta liittyen naissukupuolen historian aikana kokemiin vääryyksiin. Sinä et ole niissä ollut osana mitenkään, joten en ymmärrä, miten ne sinuun liittyisivät.

Olen nainen. Voin skannata ja lähettää sinulle henkilöpaperini nimi ja passikuva piilotettuna, jos haluat. (Tätä viestiä ei tarvitse sitten modejen eikä minkään ylläpidon ottaa liian kirjaimellisesti, koska se ei sitä ole.)

Pointtini nyt vaan on se, että minä tiedän naisena ihan parhaiten edelleen ja hamaan hautaan asti mitä minä todellisuudessa olen. Minussa voi olla ihmisenä vikaa, opittavaa ja kehityttävää paljonkin, mutta kyllä minä naisena tiedän ja kykenen ymmärtämään, miltä paskamainen kohtelu meitä naisia kohtaan tuntuu. Se tuntuu paskamaiselta ja ala-arvoisen luotaantyöntävältä.

Lakkaisit itsekin puhumasta noita sinun "totuuksia" niin kuin tietäisit muka muita paremmin kuka minä tai joku muu ihminen on? Koska et tiedä paitsi parhaiten ehkä itsesi, muttet muiden puolesta. Joten hyödyttömän ja yhdentekevän houreilun voisi jo lopettaa ja kasvaa ihmisiksi sekä aikuiseksi kunnioittamaan toisia ihmisiä ja eritoten myös meitä naisia, jos et vielä osaa etkä ole sellaista opetellut. Nyt voisi olla hyvä hetki siihen. :)