Itse otsikon kysymykseen en osaa vastata paremmin kuin mitä edeltäjät ovat tehneet! Ekassa liitossani huomaan, lukiessani näitä kommentteja, tehneeni samantapaisia virheitä, eli taannuin palveltavaksi pussihousuksi, siis aikuisen lapsen tasolle.
Minusta tuli itsekäs, vaikka en halunnut sellainen syvällä sisimmässäni olla.
Välillä ihmettelin itsekseni, mihin se kaikki kiima väliltämme oli hävinnyt, keskustelu välitämme puuttui, kun painostin liiaksi kysymällä syitä. En minä ymmärtänyt käsitellä toista kuin Stradivariusta, vaan taoin bassokomppia patarummuilla. Kärsimätön kun olin ja halukas ratkaisemaan. Eihän se noin mene, eikä mennyt..
Nykyisessä liitossani koen että olemme tasavertaisia, mutta emme samanlaisia ja siinä suhteen rikkaus taitaa ollakin, harmitta vain, etten ymmärtänyt avioelämän alkeitakaan kunnolla.