Löytyispä jostain 200 ihmistä, jotka ajaisi Suomen parasta, eikä puolueen tai omaa etuaan...Sauli Niinistö. Enään 199 löydettävä.
Uutiset:
Löytyispä jostain 200 ihmistä, jotka ajaisi Suomen parasta, eikä puolueen tai omaa etuaan...Sauli Niinistö. Enään 199 löydettävä.
Nytkin olen töissä ja maksan sinun tukiasiOlen kansallismielinen joka tahtoo heittää vasemmistot ja oikeistot roskakoriin.Puoluetta ei valitettavasti löydy Persujen paljastuttua köyhän miehen Kokoomukseksi. Sinimustissa tökkii antisemitismi ja islamilaisuuden ihannointi joka on Venäjän lisäksi suurin Eurooppaa uhkaava vaara.
Tarkoittaako tämä köyhän miehen kokoomus, sitä että sinunkin tukiasi leikataan?
Kyllä, koska veronmaksajat omistavat ko. yhtiötä, ja yhtiön voitot menevät suuressa määrin valtiolle eli veronmaksajille. Toki toisena puolena on se, että yhtiön asiakkaat joutuvat maksamaan sähkölaskussaan ” mahdollisimman suuria sähkönsiirtomaksuja ”. Mutta eivät kaikki veronmaksajat ole Fortumin (tai Carunan) asiakkaita, vaikka sinun kirjoituksiesi perusteella niin voisi luulla.Siis väitätkö ihan oikeasti että on veronmaksajan etu jos nyt vaikkapa valtion enemmistöomisteinen firma nyhtaa veronmaksajilta mahdollisimman suuria sähkönsiirtomaksuja?Kyllä, mutta sinä väitit että jos verkot olisivat säilyneet Fortumissa, niin valtio olisi veronmaksajien edun nimissä pitänyt siirtohinnat niin alhaalla että ”homma nyt pyörii jotenkuten tappiotta ”. Mutta tämä ei siis olisi edes ollut veronmaksajien edun mukaista. Koska yhtiön tarkoitus on tehdä mahdollisimman paljon voittoa omistajilleen, siis myös veronmaksajille.Valtiohan ei ole millään tavoin osakkaana esim. ryöstööhinnoittelija Carunassa eikä varmaan muissakaan sähkönsiirtofirmoissa joille Fortum möi nämä verkot.
No, itse asiassa mahdollisimman korkeat sähkönsiirto- ja muut maksuthan ovat veronmaksajien etu koska se mahdollistaa suuremmat voitot ja osingot yhtiölle ja sitä kautta sen omistajille mm. valtiolle eli juurikin niille veronmaksajille.Se että omistaa 51% ei tarkoita sitä, että voisi puuttua toimivan johdon määrittelemiin siirtohintoihin. Myös Varman tehtävä on tehdä mahdollisimman hyviä sijoituksia mikä koituu kaikkien heidän asiakkaittensa eli heidän kauttaan eläkettä saavien eduksi. Vrt. vaikka case suomalainen eläkevakuutusyhtiö Elo, joka on mukana valituksessa joka koskee Suomen valtion säätämiä rajoituksia Carunan siirtohintoihin. https://yle.fi/a/74-20112061Fortum ei ollut eikä ole valtion määräysvallassa mitä tulee sähkönsiirtomaksuihin.
Kyllä se vaan oli, valtiolla oli enemmistöosuus silloin kun Katainen, Vapaavuori ja Haavisto alkoivat puuhaamaan sähkönsiirtoverkkojen myymistä ja on edelleen määräysvalta samoin perustein ko. yhtiössä, muistat varmaan Uniper-sekoilun ja ketkä siinä toimivat päättäjinä?
Valtio omistaa Fortumista yli 50% ja eläkevakuuttajat esim. Varma on myös suuri omistaja.Selvennykseksi vielä kun tuntuu olevan vähän epäselvää että valtiohan päätti myydä Fortumin omistamat sähköverkot ja sehän onnistui koska valtio oli enemmistöosakas osakemäärän mukaan.Ei tässä ole mitään epäselvää. 51% omistuksellla pystyy esim. yhtiökokouksessa joko torppaamaan tai hyväksymään hallituksen esitykset, kuten esim. yhtiön myynnin jollekin toiselle taholle. Mutta ei siellä yhtiökokouksissa mitään siirtohintoja käsitellä, vaan ne määrää toimiva johto.
Sähköverkot myytiin Carunalle, Elenialle ym. joissa valtiolla ei ollut enää määräysvaltaa ja ryöstöhinnoittelu alkoi välittömästi näillä monopolimarkkinoilla.
Ja monessa kohtaa puhumme edelleen täysin eri asiasta. Olen koko ajan puhunut siis että Kataisen hallitus teki aikamoisen virheen myydessään sähköverkotNo jos ihan tarkkoja ollaan, ne verkot myi Fortum eikä Suomen hallitus. Toki myyntiin tarvittiin enemmistöomistajan eli valtion siunaus. Fortum sai varsin hyvän hinnan verkoista, siinä mielessä kauppaa voi pitää hyvänä. Eri asia sitten on, mihin ne rahat käytettiin ja miten siinä sitten loppujen lopuksi kävi maailmanpoliittisen tilanteen takia, johon Fortum ei voinut vaikuttaa.
Carunan tapaisille toimijoille joka mahdollisti yksityisen tahon pääsyn monopolimsrkkinoille missä kilpailua ei ole eikä tämä millään voi olla roimasti kohonneita sähkönsiirtomaksuja maksavan veronmaksajan etujen mukaista,Myös Fortumilla on paljon yksityisiä omistajia. Tämä tuntuu olevan sinulle vaikea ymmärtää. Sinulla on jotenkin ruusuinen kuvitelma, että Fortumin omistajat olisivat yhtään vähemmän ”ahneita” kuin Carunan omistajat.
sinä puhut jatkuvasti Fortumista millä ei ole enää mitään tekemistä näiden verkkojen kanssa.Fortum liittyy asiaan siten, että sinä kuvittelet että sähkönsiirtomaksut olisivat alhaisempia jos verkot olisivat jääneet Fortumin omistukseen. Kuten sanottu, ei Fortumikaan mikään hyväntekeväisyyslaitos ole, vaan taatusti perisi sähkönsiirrosta lain salliman maksimin kuten Carunakin koska se on osakkeenomistajien etu.
Jos verkkoja ei olis myyty, voitot ei virtaisi ulkomaille.Muistelisin, että Fortumin verkoista saaman hinnan voittokerroin oli luokkaa 30. Eli tuon verran aikaa, 30v olisi mennyt, että olisi saatu verkoista yhtä paljon voittoa kuin kauppahinta oli. Tämä on kaikilla mittareilla loistava myyntihinta.
Eiköhän se tässä ole se pointti.
Anteeksi kun keskeytän, mutta tulen ihmettelemään tähän väliin Kokoomuksen intoa hakea kielitaidottomia hoitajia jostain fuckin' Vietnamista. Samaan aikaan potkitaan suomea puhuvia kantishoitajia kortistoon.
Kokoomukselle aina keskari!