Äänestäjän pitäisi muistaa missä vaalaissa hän äänestää. Jos hän lähtee äänestämään kuntavaaleissa eduskunnan kokoonpanosta ja toivoo vaikuttavansa maan hallituksen harjoittamaan politiikkaan, pettymys voi vaalien jälkeen olla melko suuri.
Eri kunnissa on erilaisia kuntapolitiikan ajankohtaisia asioita. Jos ehdokas puhuu maahanmuutosta, EU-jäsenyydestä tai autoilun hinnasta, häneltä pitäisi kysyä, mitä mieltä hän on kunnan päätettävissä olevista asioista.
Jos jokin puolue puhuu vaalien alla kovin paljon muista kuin vaaleihin liittyvistä asioista, on äänestäjällä syytä varovaisuuteen. Onko tällaisella puolueella jokin erityinen syy asian vierestä puhumiseen?
Vaikea nähdä PS:n toimissa muuta johdonmukaisuutta kuin maahanmuuton vastustaminen. Yleistävien täsmentämättömien väitteiden esittäminen ja somessa valeuutisten levittäminen on toki PS:n taitolaji eikä PSn poliitikkoja ja äänestäjiä juuri kiinnosta ikävät ja monimutkaiset asiakokonaisuudet joihin perehtyminen vie aikaa. Puheista ja kirjoituksista päätellen he saavat energiaa napakoista iskulauseista ja kansallistunteeseen käpertymisestä ja kansan kiihottamisesta. Näistä tuntuu pitävän myös yllättävän moni äänestäjä, jotka sen kummemmin eivät välitä ottaa edes perusasioista selvää. Hämmästyttävän moni ajattelee myös , että hallitus kaatuu kunhan saadaan vaalivoitto kuntavaaleissa. Karu todellisuus näille paljastuu myöhemmin kunnanvaltuustossa.