Taitaa olla ihan samantekevää, mikä lausunnon sisältä on. Iltalehden käynnistämä ”kampanja” on saanut aikaiseksi sen, että viidesosa äänestäjistä uskoo pääministeri Sanna Marinin syyllistyneen vakavaan rikokseen ja ansainneen vankeustuomion - mm. häiden kustantamisesta veronmaksajien piikkiin. Faktoilla ei ole tässä luokattomassa näytelmässä ollut paljon jalansijaa. Seuraavaksi odotamme nettiin vuodettua ostoskuittia, jossa ostosten seassa on - Iltalehti.
Nyt kun loanheittokampanjaan on saatu jonkinsortin ratkaisu, niin koska saamme ihmteltäväksi edeltävien pääministereiden ateriaetuuden ja tuleeko heidän mm. Sipilän, Kiviniemen ja Kataisen maksaa takautuen verot ateriaedustaan? Viimevuoden verotustahan tehdään vasta nyt, ja Marin muutti Kesärantaan vuoden 2020 aikana. Kun noista ateriaeduista nyt peritään verot ja ne ilmoitetaan verohallinnon linjan mukaisesti vuoden 2020 veroilmoituksessa, niin asia on kunnossa.
Kuten pääministeri on selkokielellä todennut, niin hän on kuitenkin noudattanut vuonna 2019, ennen hänen pääministerikauttaan, tarkennettuja ohjeita, eikä ole lähtenyt niitä kyseenalaistamaan.
Mitä tulee asiaa koskevaan lainsäädäntöön, niin Tuloverolaki sanoo asiasta hyvin selkeästi:
Tuloverolaki 70 § :
”Veronalaista tuloa ei ole etu kansanedustajan toimeen tai valtioneuvoston jäsenen tehtävään liittyvästä oikeudesta maksuttomaan matkustamiseen eikä pääministerin tehtävään liittyvä asuntoetu siihen kuuluvine palveluineen. (8.12.2006/1097)”
Tuosta on nyt verohallinnon tulkinta, mutta pääministeri on jo sitä ennen ilmoittanut luopuvansa edusta joka tapauksessa ja maksavansa ateriapalvelut itse.
Lankinen on asian kanssa oikeilla linjoilla, että PM:lle pitää kuulua ateriaetu Kesärantaan ja tälläinen etu tehdään. Oli pääministerinä sitten kuka tahansa. Etu ollut parikymmentä vuotta voimassa, eikä kukaan ole kyseenalaistanut sitä. Hyvä että nyt, mutta miksi juuri nyt ennen vaaleja ja naispääministerin aikana. Motiivit tähän ovat olleet oikeistolla aika läpinäkyvän selvät. Loppupeleissä, koko keissi meni oikeistolta päin persettä koska SDP:n ja varsinkin Marinin laariin tämä sataa.