Rakastan nukkeanimaatioita. Etenkin tsekkiläisiä nukkeanimaatioita. Tsekit ovat tämän elokuvagenren mestareita. Minulla on ollut suuri kunnia vierailla Jiri Trnkan perustamassa studiossa (oli sellainen avoimien ovien päivä, joka liittyi Prahan kulttuuriviikkoihin), jossa Jan Balej esitteli nukkeanimaation tekemistä. Ne kaikki elokuviin rakennetut kulissit ja nuket olivat kyllä tosi hienoja. Normaalinopeudella pyörivässä filmissähän on 24 kuvaa sekunnissa. Joissakin vanhoissa, esim. Chaplinin mykkäfilmeissä, on 18-22 kuvaa sekunnissa. Siitä tulee näitten vanhojen mykkäfilmien hieman nykivä liike. 24 kuvaa sekunnissa tarkoittaa siis nukkeanimaatiossa sitä, että yhden sekunnin kuvaamiseen sinun pitää liikuttaa hieman nukkeja joka kuvan jälkeen, että liikkeestä tulisi luonnollinen. Kaikki täytyy suunnitella todella tarkkaan ja joka kuvan jälkeen tehdä hyvin pieniä muutoksia. Ei siinä monta sekuntia valmista elokuvaa yhden päivän aikana ehdi tekemään, vaikka olisi kuinka hyvä käsikirjoitus ja olisi suunnitellut mielessään kuvat tarkkaan
.
Tamperelainen Katariina Lillqvist pääsi opiskelemaan Prahaan nukkeanimaatioiden tekoa ja työskentelemään Jiri Trnkan perustamalla studiolla. Lillqvist on kyllä lähes oppi-isänsä ja työtoverinsa Jan Balejn veroinen mestari. Kymmenen vuotta ei mennyt kyllä hukkaan. Lillqvistin kiitokset Prahalle ja tsekkiläiselle nukkeanimaation perinteelle on Prahassa syntynyt Tarinoita ullakolta- trilogia. Se perustuu Franz Kafkan novelleihin ja juutalaiseen klezmer- musiikkiin. Franz Kafkan novelleihin pohjautuvat tarinat ovat Hiilisangolla ratsastaja, Kamarihaikara ja Maalaislääkäri.
Katsoin vasta Katariina Lillqvistin nukkeanimaation Uralin perhonen. Se on kaunis rakkaustarina Carl Gustav Emil Mannerheimin ja kirgiisialaisen paimenpojan välisestä lemmestä. Elokuva on kyllä hieno. Jan Balejn kädenjälki näkyy hänen tekemissään lavasteissa ja nukeissa. Mannerheim on yksi minun suosikki persoonistani ja varmasti yhden kokonaisen nukkeanimaation arvoinen. Mannerheimilla oli kyllä sotilaalliset ansionsa, vaikka toiseen maailmansotaan Kusti taisi olla jo vähän liian vanha mies. Saksalaisten käymä salamasota pyyhki jo vähän vanhuksen hilseen yli. Itse olen kiinnostuneempi Mannerheimin kosmopoliikon, kulttuurihistorioitsijan ja seksuaalisen tasa-arvon pioneerin puolista. Katsoin keväällä Jörn Donnerin tekemän yhdeksänosaisen dokkarin perheystävästään Mannerheimista, ja Donnerkin korosti juuri näitä kulttuurihistoriallisia ja kosmopoliittisia piirteitä Mannerheimissa.
Mannerheimin lapsuushan oli synkkä Louhisaaren kartanossa, koska Kustin isä tuhosi koko aatelissuvun omaisuuden "liian hitaisiin hevosiin ja liian nopeisiin naisiin", ja pakeni Pariisiin rakastajattarensa kanssa. Tämä sama rahankäytön ongelma seurasi perintönä myös Kustille. Haminan kadettikoulussa opiskellessaan Kusti ryyppäsi ja hengaili yökausia Haminan kuuluisimman homoseksuaalin, lennätinaseman päällikön Agathon Lindholmin, luona. Kun Haminan kadettikoulusta tuli potkut pöytäkirjassa viitattavan "moraalittomien hairahdusten ja alentavan irstailun" vuoksi, niin Kustin pelastukseksi koitui se, että hän pääsi Pietariin Nikolain ratsuväkiopistoon vuonna 1887. Mannerheim halusi päästä arvostettuun Venäjän keisarilliseen kaartiin, eli ns. chevalierkaartiin, mutta Kusti tarvitsi aatelisia suosittelijoita ja rahaa. Avioliitto Anastasia Arapovan kanssa ratkaisi Mannerheimin ongelmat. Salskean, komean ja ryhdikkään Mannerheimin ja itseään viisi vuotta vanhemman ruman vanhapiika Anastasian aviolitto ei ollut kovinkaan onnellinen. Kusti ei juuri viihtynyt kotosalla vaimonsa ja tyttäriensä kanssa, vaan pakeni ahdistavia kotiolojansa Pietarin öisiin huvituksiin.
Jonkinlaiseksi onnenpotkuksi Kustille koitui se, että hän sai Nikolai toiselta määräyksen lähteä tutkimusmatkalle Aasiaan. Tarkoitus oli kerätä sotilaallista ja poliittista tutkimusaineistoa, Mutta Mannerheim keräsi paljon myös kansantieteellistä ja kielitieteelistä aineistoa lähes tutkimattomilta seuduilta. Professori Kai Donnerin (Jörn Donnerin isä) mukaan Mannerheim oli lahjakas, taitava ja valveutunut löytöretkeilijä, joka osasi liikkua ja elää alkuperäiskansojen keskuudessa. Mannerheim matkusti Aasian halki ratsain 14 000 kilometriä ja reissu kesti kaksi vuotta 1906-08.
Mielestäni Katariina Lillquist kuvaa Uralin perhosessa hienosti Mannerheimin Aasian löytöretkeä. Mannerheimin persoonassa on sellaista suurta surumielisyyttä. Mutta tuleva Suomen Marsalkka löytää kirgiisien keskeltä myös suuren rakkauden. Erään shamaanin luona Mannerheim kohtaa lukutaidottoman nuoren paimenpojan, jonka kanssa Kustilla syntyy kaunis rakkaussuhde. Mannerheim jotenkin vapautuu lapsuutensa ja nuoruutensa ahdistuksesta, onnettomasta avioliitostaan ja Pietarin dekadenssista seuraelämästä. Kusti saa kokea ilon ja hyväksynnän sekä suuren seksuaalisen nautinnon. Mannerheim ja kirgiisialainen paimenpoika suunnittelevat yhteistä onnellista tulevaisuutta Madagaskarilla.
Lillqvist käyttää hienosti nukkeanimaation keinoja. Anastasia saa Pietarissa kuulla huhuja miehensä ja kirgiisialaisen paimenpojan rakkaussuhteesta ja mustasukkaisuuttaan lähettää Mannerheimille kirjeen, josta pomppaakin esiin Kustin kirjeen avatessa sellainen kauniisti kirjailtu pitsinauha, joka kietoutuu Mannerheimin kaulan ympärille ja sitten mennään liitämällä halki taivaiden. Kuin jossakin venäläissyntyisen Marc Chagallin taulussa. Lillqvist hallitsee myös postmodernismin jipot Quentin Tarantinon tavalla. Anastasia kiskoo pitsinauhalla Mannerheimin takaisin Pietariin ja asentaa Kustille sellaisen raskaan rautaisen siveysvyön, että homostelut on nyt Mannerheimin elämässä vähäksi aikaa homosteltu.
Kirgiispoikahan seuraa Mannerheimia myös Tampereelle Suomen sisällissodan ratkaisuhetkiin, mutta siveysvyö estää rakkaudenaktin toteuttamisen. Rakastavaiset yrittävät kyllä köyriä, mutta eihän siitä mitään tule. Munalukon avain on tiukasti Pariisiin tyttärineen muuttaneen Anastasian hallussa. Kirgiispojan, Uralin perhosen, siivet tuhoutuvat Tampereen taistelun melskeissä ja hän kuolee yritettyään lentää selkäänsä ommelluilla kanarialinnun siivillä. Mannerheim odottaa rakastansa Madagaskarilla, jonne kirgiisipojan oli tarkoitus lentää, mutta yksinäisen miehen odotus on turhaa. Viimeisessä kuvassa surumielinen ja yksinäinen Mannerheim siemailee Madagaskarilla grogilasista juomaansa.
Uralin perhonen on kyllä hieno elokuva, joka kunnioittaa tsekkiläisen nukkeanimaation perinteitä. On sinänsä harmi, että lahjakkaalla suurmiehellä Mannerheimilla ei ollut yhtään lastenlasta ja hieno geeniperimä näin kuoli, koska hänen molemmat tyttärensä valitsivat rinnalleen naispuoliset kumppanit. He elivät siis isänsä viitoittamalla seksuaalista tasa-arvoa ja homostelua ja lesboilua kunnioittavalla elämänpolulla
.
https://www.apu.fi/artikkelit/marskin-molemmat-tyttaret-valitsivat-rinnalleen-naispuoliset-elamankumppanit 
Aihe: Minkä leffan katsoit viimeksi? (Luettu 193106 kertaa)
Vieras1703
