Katsoin Rene Clementin ohjaaman elokuvan Plein soleil (Kuuma aurinko) vuodelta 1960. Plein soleilhan on ensimmäinen Tom Ripley filmatisointi, ja perustuu Patricia Highsmithin kirjaan Lahjakas Herra Ripley (Talented Tom Ripley). Vuonna 1999 Anthony Minghella filmasi saman tarinan uudestaan. Clementin Kuumassa auringossa Tom Ripleyta näyttelee Alain Delon ja Minghellan elokuvassa Matt Damon. Oikeastaan halusin vertaiila näitä kahta elokuvaversiota keskenään.
Tom Ripleyhan on Patricia Highsmithin kirjoissaan luoma hahmo. Pidän Patricia Highsmithia parhaana amerikkalaisena jännitys - ja rikoskirjailijana yhdessä Raymond Chandlerin kanssa. Tom Ripley on todella pirullinen tämän psykologisen jännityskirjallisuuden mestarin luoma hahmo. Tom Ripley on täysi sosiopaatti ja kylmäverinen murhaaja, mutta jotenkin Highsmith on luonut Tom Ripleysta myös sellaisen yksinäisen inhimillisen miehen, josta jollakin kieroutuneella tavalla myös pitää ja jonka elämää haluaa ymmärtää. Minä toivon Tom Ripleyn selviävän aina "oikeutetuista" murhistaan
. Tom Ripley on vaan ajautunut sellaiseen valheiden verkkoon, että selvitäkseen eteenpäin hänen täytyy aina välistä listiä muutamia henkilöitä ympäriltään.
Tässä ensimmäisessä kirjassa (ja elokuvissa) Tom Ripley saa kuin vahingossa tehtävän newyorkilaiselta laivanvarustajalta Herbert Greenleafilta käydä houkuttelemasa poikansa David Greenleaf takaisin Italiasta Amerikkaan. Herbert Greenleaf sponsoroi yltäkylläisesti Tom Ripleyn Euroopan matkaa. 1950-luvullahan Euroopassa (etenkin Ranskassa ja Italiassa) oli tällaisia ihan suuria amerikkalaisten ökyrikkaiden vanhempien nuorison muodostamia vetelehtiviä yhteisöjä. Eurooppa oli heille puritaanisen Amerikan rinnalla kuin paratiisi vapauksien ja edullisen hintatasonsa vuoksi. David Greenleafilla on kaikki se mistä Tom Ripley voi vain haaveilla. Enemmänkin. Tom Ripleylla ei ole mitään. Orvolla Dorothy- tädin kasvattamalla nuorella miehellä ei ole mitään tulevaisuutta Amerikassa. Tom Ripley ei ole saanut käydä hienostoyliopistoja. Princeton on ollut hänelle vain haave. Tom Ripleylla ei ole ollut varaa käydä mitään yliopistoja.
Mongibellosssa Tom Ripley yrittää ystävystyä ihailemansa David Greenleafin kanssa. Tai ei Tom ihaile David Greenleafia, vaan hänen elämäänsä. Tom tarjoaa ystävyyttään, mutta saa vain osakseen pilkkaa ja ilkéyksiä. San Remossa tilanne menee niin pahaksi, että Tom Ripley täräyttää melalla veneretkellä David Greenleafin hengiltä. Ensin Tom Ripley katuu tekoaan, mutta huomaa sitten siinä murhassa myös oman tilaisuutensa. Hän varastaa David Greenleafin henkilöllisyyden. Nuoret miehet ovat tarpeeksi yhdennäköisiä, ja nimikirjoitusten väärentäminen ja muina henkilöinä esiintyminen on oikeastaan ollut New Yorkissa Tom Ripleyn "ammatti". Siitä se seikkailu lähtee sitten vyörymään. Patricia Highsmith lataa näitä huikeita Tom Ripley seikkkailuja viiden kirjan verran. Kannattaa ehdottomasti aloittaa tästä ensimmäisestä kirjasta ja edetä muutenkin kronologisessa järjestyksessä. Ovat muuten todella jännittävää ja kiehtovaa kesälukemista. Suosittelen
.
Pidän kovasti sekä Rene Clementin elokuvasta että myös Anthony Minghellan elokuvasta. Molemmat ovat kiitettävästi uskollisia Patricia Highsmithin tekstille. Ja molemmissa on ne hienot jännitteet ihmisten välillä. Jos pitäisi valita parempi, niin valitsisin sen Minghellan elokuvan. Sen näyttelijäkaartihan on ihan huima: Matt Damon Tom Ripleyna, Jude Law David Greenleafina, Gwyneth Paltrow Marge Sherwoodina, Philip Seymoor Hoffman Freddie Milesina, Cate Blanchett Meredith Loguena... Minghellan elokuva tapahtuu hyvin uskollisesti siellä missä Highsmisth kirjassaan kuvaa. Rahaa säästämättä liikutaan Roomassa, Napolissa, Mongibellossa, San Remossa ja Venetsiassa. Ainut asia mikä minua Minghellan elokuvassa häiritsee on se, että Tom Ripleyn taipumusta homoseksuaalisuuteen korostetaan mielestäni liian paljon. Mielestäni Highsmithin luoma Tom Ripley ei ole homo eikä oikeastaan edes biseksuaali. Tom Ripley on sellaisen sukupuoleton kaveri. Sellainen aseksuaali, jota ei seksi kiinnosta lainkaan. Ainakaan se avain Tom Ripleyn käytökseen ei löydy mistään kaappihomoudesta. Myöhemmissä Ripley kirjoissahan Tom asuu Pariisin lähellä kartanossaan vaimonsa Heloisen kanssa. He ovat naimisissa, mutta nukkuvat eri huoneissa. Muuten yhteiselo on harmonista ja laaduksta. Ja Heloise ei turhaan kysele Tomin hieman erikoisista bisneksistä ja menemisistä. Tom Ripley rakastaa kaikkea kauneutta. Tyylikkäitä vaatteita ja huonekaluja, hyvää ruokaa ja juomaa, ylellisiä asuntoja sekä taidemuseoita, oopperaa ja teatteria, kirjoja ja musiikkia. Nämä Euroopan kauniit ja historialliset kaupungit ovat se kulissi, missä Tom Ripley saa elää tätä unelmaansa todeksi. No muutaman murhan se vaatii aina silloin tällöin kulissien ylläpitämiseksi. Mutta Tom Ripley tappaa aina vaan tyhmiä ja ilkeitä ihmisiä. Ja laiskoja vetelyksiä. Sekä välillä paatuneita ammattirikollisia
.
Clementin elokuvasta Kuuma aurinko jäin miettimään sitä, että vuonna 1960 elokuvamaailma ei ollut vielä valmis siihen että rikollinen selviää rikoksistaan voittajana ilman rangaistusta. Alain Delon istuu tyytyväisenä rantakuppilan terassilla nauttien aamiaistaan, kun kalastajat ovat löytäneet verkoistaan purjeeseen käärityn painoilla upotetun David Greenleafin ruumiin. Eli sen pituinen se senkin rikollisen menestys. Todellisuudessahan Tom Ripley ei jäänyt koskaan kiinni David Greenleafin murhasta. Eikä mistään muistakaan kymmenistä murhista. Epäilyksen varjo, tai oikeammin epäilyksen varjot, seurasivat kyllä aina miestä. Mutta silti Tom Ripley selvisi aina voittajana ja eli elämänsä onnellisena loppuun asti. Tai elää varmaan vieläkin. Patricia Highsmith on kyllä jo valitettavasti kuollut, joten lisää Tom Ripley kirjoja on enää turha odottaa
.
Leffassa ei ollut seksiä eikä pornoa, mut katoin sen silti. 