Valtaosa ihmisistä tyytyy.
Ei jakseta/uskalleta etsiä sitä tyyppiä, jonka kanssa kaikki tarpeet tulisi täytettyä puolin ja toisin.
Sen sijaan otetaan se ensimmäinen, joka osoittaa kiinnostusta ja viedään hänet parhaimmillaan (pahimmillaan) alttarille asti.
Pelko yksinäisyydestä on niin kova, että jämävalinnat kelpaa.
Alusta asti takaraivossa jyskyttää, että se ja se ei kyllä oikein nyt toimi ja onhan sillä paska musamakukin, mut mennään näillä.
Ja sit ihmetellään, kun ei oikein mikään toimi.
Näitä tyytymisiä on nähty ja niitä on planeetta täynnä.
täähän se ois. tyydytään huonoon kohteluun, huonoon yhteensopivuuteen, huonoon kommunikaatioon, huonoon seksiin, huonoon musamakuun.
onhan se aina myös priorisointia, et minkä nyt kokee itelleen tärkeimmäks - jos tärkeintä on et ei oo yksin, tai et heila kelpaa perheelle, tai et kaverit pitää sitä hyvänä saaliina, niin se on sit se mitä saa.
ehkä just siks et nään töissä niin paljon sitä kun seksielämä ei toimi, ja myös siks et ylipäätään pidän ite seksiä niin tärkeänä, niin en pystyis tyytymään huonoon seksiin vaikka muuten natsais. mun kumppanin parhaat ominaisuudet on sen lempee luonne, älykkyys, huumorintaju, samanlaiset arvot, arvostus millä se mua kohtelee, samanlaiset mieltymykset seksin suhteen, ja kaunis paksu kulli.